sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lilin keppivideo, Lilin ekat möllikisat ja Kikin toinen nollavoitto!

Ennätettiin tehdä Lilin kanssa 4 kertaa 2by2 keppejä ennen kuin muut menot jättivät keppitreenin jalkoihinsa. Tässä video kolmannesta treenikerrasta:
Paljon saa vielä tehdä ihan perustyötä tällä yhdellä portilla, mutta tällä metodilla keppien treenaaminen on kivaa!

Maanantaina sporttiksen vuorolla hion molempien kanssa aan vauhtia paremmaksi madalletulla aalla.   Näytti toimivan, sillä tänään kisoissa Kiki teki hyvät aat vaikka molemmilla radoilla piti ottaa kovasti haltuun aalla. Lili teki maanantaina keppejä ja vähän pussia, rengasta ja lyhyttä ratapätkää. Pussi ja rengas täytyy ottaa sen kanssa tehotreeniin niin kuin aika moni muukin juttu..

Keskiviikkona Lili oli hieronnassa ja kaikki ok sillä. Se sai hierojalta lempinimen turboreisi  - sen verran hyvin kehittyneet oli reidet verrattuna muuhun kroppaan! :D Ihmekö tuo kun pomppii aina aksatreeneissä jatkuvasti mun vyötärön korkeudelle.

Torstaina nappasin Jennan treenin ja mentiin Lilin kanssa tekemään puomia, ja se oli tosi hyvä juttu. Sain ohjeeksi jatkaa puomia palkaten 2on2offista ja etupalkka lisäksi. Fokus pysyy eteen eikä mun liikkeellä ole enää niin suurta vaikutusta. Näitä jatketaan. Enkä saa kuulemma pyllistellä vaan ottaa ihan rennosti sen palkkaamisen kanssa.

Lauantaina koittikin sitten Satu Hillin treeni Kikin kanssa. Tehtiin rataa ja siinä oli pari kinkkistä kohtaa, mutta saatiin menemään aika pian nollalla. Vielä hiottiin paria kohtaa ja tulipa taas opittua ettei niitä ansaesteitä saa pelätä vaan pitää ohjata tarkasti. Lopuksi tein vielä Lilin kanssa radan alkupätkää ja se on kyllä niin hauska kun painattaa putkesta tukka tuubilla suoraan. U-putkesta siis myös suoran putken lisäksi. Lilin kanssa harjoiteltiin päällejuoksuja, kuten torstainakin Jennan kanssa. Saksalaistakin tehtiin niin, että päällejuoksusta lelu tippui maahan ja itse jatkoin saksalaisen tekemistä.

BATin epikset ja möllihyppyrata oli lauantai-illan tärkein ohjelma. Ekalla radalla Lili hyppäsi ekan riman päälle ja oli siitä vähän hämmentynyt. Hyvin jatkoi, mutta lopussa en vaan ehtinyt sen vauhtiin, kun se ei vielä osaa hakea esteitä, putkia toisinaan kyllä.
Tässä toka rata
Hauskaa oli ja se oli pääasia! Aika paljon vielä on tehtävää, mutta Lilin kanssa on niin kiva treenata, niin mikäs siinä. Nyt kun pääsee ihan kohta taas ulkokentälle niin olis tarkoitus treenata vähän enemmän. Lilin sisko muuten voitti möllihyppärin ja se olikin vakuuttavaa menoa se!

Tänään suunnattiin sitten Lotan ja Rallin kanssa Kotkaan kisaamaan. Lili meni jo eilen Niksin luo yökylään, joten autossa oli sitten omat loossit Kikille ja Rallille. Ekalta radalta väännettiin nolla, kun olin vähän myöhässä. Olin kolmas vikalla esteelle odottelemassa paljon aiemmin kuin luulin, joten siinä sitten meni pasmat vähän sekasin. Sijoitus 4.

Keskimmäiseltä radalta olisin tietysti toivonut nollaa, koska tuplanolla. No jälkeenpäin ajatellen olin puomilla niin jäykkänä et ei ihme kun hyppäsi kesken pois.. Aan varmistin, koska siinä oli tiukka kääntö enkä ollut ollenkaan varma millä tolalla se aan juoksari nyt on. Mutta se toimi! Tässä siis sylikyydillä pois.
Vikalle radalla koitin tsempata vielä. Rataprofiili olikin juostessa kivempi kuin odotin! Sai painattaa lujaa ja siinä vauhdin huumassa tulikin tehtyä tarkasti ja täysiä. Aalle menin taas saattamaan ja se toimi. Puomille olin päättänyt ottaa sivuetäisyyttä ja käskyttää "koske" -komentoa kunnolla. Sekin toimi. Yllärinä tältä radalta nollavoitto jollain sadaosasekunnin kaulalla! Voitettiin juoksupuomikoirakko (jos he tolla radalla juoksarin tekivät) joten aika sujuvaa menoa meiltä sille perusteella.


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lili aloitti kepit 2by2

Ensimmäisenä Lilin keppien aloituksesta, koska oon niin innoissani! Eilen oltiin menossa Lotan & Rallin kanssa koirauimalaan, mutta sitä ennen sain Lotalta ohjeistuksen 2by2 -keppitreeniin. Mulla on kotona 6 kepin satsi, joka on todella kevyt kantaa. Napattiin se siis kainaloon ja käveltiin läheisen koulun kentälle. Pikaiset teoriat ja sitten pari ekaa kertaa Lili hihnassa, odotettiin että tarjoaa kahden kepin välistä menoa ja siitä palkkaus palkkauslinjalle. Tämän jälkeen Lili irti hihnasta ja portin läpi menon tarjoamista hieman kulmaa vaihdellen ja vähän jo kauempaakin. Lili oli niin hieno! Kun se tajusi mikä on homman nimi, ei ollut epäilystäkään ja sinne se säntäsi kahden kepin väliin. Ollaan sen kanssa tehty esteiden tarjoamista ja siitä on kyllä hyötyä, koska nyt lähti juoksemaan "tyhjään" jos palkkaus oli vähän myöhässä. Alussa hieman ehti päätä kääntää ja vilkaista mua, mutta kun sain ohjeistuksen olla valmiina heittämässä palkkaa samalla sekunnilla kun päästän Lilin valjaista irti, alkoi palkkauksen ajoituskin olla kohdillaan.

Tänään tehtiin toinen satsi keppejä eikä vieläkään yhtään stiplua, vaikka otin jo hieman enemmän etäisyyttä ja edelleen vaikeampia kulmia. Toivottavasti homma jatkuu näin kivasti! Tykkään kyllä tästä alusta kun saa katsoa miten koira oppii ja voi tehdä harjoituksia jos ei nyt kotona niin lähellä kotia kuitenkin.

Oltiin oikein reippaita tänään ja lähdettiin tyttöjen kanssa metsään juoksemaan. Olen jo pitkään miettinyt, että voisin hölkätä niiden kanssa metsässä. Koirat sai pallot suuhun ja kipittelivät niiden kanssa mun juostessa. Kikikään ei niin useasti eksynyt omaan maailmaansa hajujen perään kun piti katsoa mihin mä pingon. ;) Kyllä se silti onnistui tennispallon hukkaamaan, kun ei enää muistanut mihin sen oli jättänyt hajujen maailmaan hetkeksi kadotessaan.. Loppulenkin Kiki yritti tietenkin pölliä Lilin palloa, mitä en sallinut ja Kiki asian sitten hyväksyi.

Torstaina Lili pääsi treenaamaan keinua ja sen lisäksi helppoa rataa. Keinulla otin nyt jälleen paukutusta lelupalkalla ja Lili malttoi jo paremmin odottaa vapautuskäskyä. Tämän lisäksi tehtiin tuetun keinun päähän juoksua, apupalkkaaja antoi namia ja laski samalla keinun rauhallisesti alas. Nakit toimi tässä hyvin, eikä Liliä yhtään jännittänyt keinun laskeminen kuten maanantaina. Se vaan tarttee jännissä asioissa hieman aikaa miettiä.
Sinisestä putkesta tuli ohi kun otin liikaa haltuun. Tässä näkee (vielä) Kikin ja Lilin eron. Lili tulee pienestä mukaan eikä hae mihinkään vääriin putken päihin. Pitää muistaa ohjata Liliä vähän enemmän silkkihansikkaat kädessä. Sama näkyi käännöstreenissä. Kun tein suhinan ja tosi vahvan rytmityksen Lili kääntyi ennen estettä. Se vaan kääntyy niin paljon helpommin, ettei tartte noin paljon merkkausta.

Ensi kuussa olisi tarkoitus käydä mittaamassa Lili. Kisaikähän sillä tulee täyteen 18.4. Kisaaminen aloitetaan Agirodussa jos ollaan silloin valmiita. Agirodun päätavoite on mennä sisarusjoukkueella mölliradalle.

Huomenna jatketaan keppitreeniä taas suurella innolla!


torstai 19. maaliskuuta 2015

Fitdog number 5.

Enemmän leirejä takana kuin edessä! Kesä lähestyy siis vääjäämättä! Hui! Toisaalta tuntuu, että me ollaan aika hyvässä iskussa kesän kisoja ajatellen, mutta toisaalta tuntuu että olis niin paljon asioita joita haluaisi treenata. Tänäänkin Kikiltä jää itsenäiset treenit väliin eilisen hieronnan vuoksi. Kiki saa levätä ts. olla treenaamatta agilityä, metsässähän se on jo käynyt juoksemassa tälle päivälle.
Fitdog -tiimin fanikuva meistä

Takaisin aiheeseen. Viime viikon perjantaina Fitdog alkoi tuttuun tapaan luennolla. Ensin psyykkisen valmentautumisen luennolla ja sen jälkeen valmentajat keskustelivat agilitykoiran treenaamisesta ja huoltamisesta. Kysymyksiä sai esittää ja paljon keskusteltiinkin koirien vapaana juoksemisesta. Meidän koirat saa juosta vapaana monta kertaa viikossa, koska niillä ei ole onneksi tapana taklailla toisiaan tai juoksennella puita päin.. (tähän se kop kop, koputetaan puuta) Ymmärrän kyllä pointin, että jos koirat aina rikkovat itseään vapaana juostessaan niin varmasti sitä tulisi varovaisemmaksi päästämään niitä vapaana juoksemaan. Meillä on onneksi metsä lähellä ja sinne nuo pääsevät juoksemaan aina kun mahdollista. Vielä eivät ole saaneet itseään sillä rikottua enkä haluaisi vapaana olemista rajoittaa, kun nuo nauttivat siitä niin paljon.

Luennolla tuli kyllä itselle hyvä muistutus itselle kisojen tai rankkojen treenien jälkeisestä palauttelulenkistä seuraavana päivänä. Näin olen pyrkinyt tekemään, mutta välillä se vaan unohtuu. Viime maanantaina mentiin juoksuvyön kanssa ravilenkkiä 45 minuuttia. Koirat oli kyllä sitä mieltä että mielummin juoksisivat vapaina, mutta se ei nyt saanut mua heltymään.

Lauantaina aloitettiin Agility akatemialla Juhan treenissä heti yhdeksältä. Miten ihanaa olikaan lähteä ajamaan kotoa kahdeksan aikaan auringon paistaessa! Aurinko tekee niin ihmeitä! Juha oli laatinut tuttuun tapaan n. 30 esteen radan kinkkisine kohtineen. Kompastuskohta oli renkaan jälkeinen tiukka haltuunotto ja siitä putkeen ohjaus (kepit oli houkuttimena suoraan edessä). Kiki reagoi hyvin ja tuli käteen, rytmitin vain alkuun väärin eikä se lähtenyt hakemaan putken kauempaa päätä. Toinen kinkkisempi kohta oli renkaan jälkeinen vastakääntö ja siitä puomille. Otin Kikin haltuun ja sehän ei sitten ymmärrettävästi hakenut puomille. Piti taas vähän odottaa eikä hosua.
Videolla rata nollana lukuunottamatta kepeillä sattunutta työtapaturmaa - Kiki kolauttaa oikean etulapansa tokaan keppiin ja rytmi hajoaa. Erityisen iloinen olin muuten että kepeillä päällejuoksu toimi! Harjoiteltiin sitä taas viikko pari sitten ja nyt toimii. Oli kyllä niin hyvä fiilis treenata! Juha kehui että ollaan kehitytty, mutta toivoi ohjaajalle vielä pientä viimeistä vääntöä. Ymmärrän mitä sillä haetaan, mutta en ehkä vielä pääse siihen supervireeseen. Kerroinkin Juhalle että pyrin nyt ohjaamaan tarkasti - se on mun motto ja katsotaan mihin asti se kantaa. Siitä sitten toivottavasti pikku hiljaa pääsen huippuvireeseen asti.

Tankkaustauon jälkeen jatkettiin Jennan treeniin. Jennan treenissä myöskin 30 estettä ja kaikki kontaktit. Duunia sai taas itsekin tehdä ja pistää töppöstä toisen eteen. Edelleen tuntuu nuo hieman epäselvemmät kaarroksen paikat olevan sellaisia joissa Kiki valuu. Niissä pitää olla tarkkana. Jostain syystä tällä kertaa Kiki ei hakeutunut ihan niin hyvin aan jälkeiselle takaakierolle, vaan mun piti todella ohjata se sinne. Ei taas saa olettaa mitään. Juostiin varmaan kymmenen kertaa (no ei ehkä ihan) rataa läpi kun aina tuli joku pieni virhe. En ohjannut kunnolla takaakiertoon tai Kiki ei kestänyt puomilla kun juoksin itse niin reippaasti sivuun.. Hienoja kohtiakin löytyi. Ennen keinua oleva hypyn koira hyppäsi poispäin, kun itse juoksin jo keinulle. Kiki haki sen hypyn aivan itse (koska Kiki on Kiki ja jos este on reitillä niin sehän on aivan sama miten se sijaitsee) ja vasta sen jälkeen muistin että sinnehän piti törkkästä. ;)
 
Jennakin kehui että ohjaan hyvin. Kiva kuulla että kehitystä on tapahtunut! 

Noiden juoksutreenien jälkeen Kiki pääsi kotiin lepäämään kun itse suuntasin vielä Masalaan 2 tuntia kestäneisiin fysiikkatreeneihin. Ihan mahtava kunnon rankka treenipäivä!

Sunnuntaina jatkettiin taas yhdeksältä Niinun treeneissä. Niinun puolelle hallia oli laadittu 34 esteen rata. Siinä oli pähkinä purtavaksi kun melko pienellä kentällä noin monen esteen rata niin, että niitä samoja esteitä mennään moneen kertaan ja niin, että välistä jätetään aina joku tai joitakin hyppyjä. No onneksi sain keskityttyä rataantutustumiseen kunnolla eikä se muistaminen ollut ongelma. Kyseessä oli muuten vaan meille hyvin haasteellinen rata, koska ansahypyt. Kiki kun edelleen tykkää lukea rataa niin sain tehdä hartiavoimin töitä, jotta sain oman rytmityksen ja ajoituksen kuntoon, niin silloin Kiki kyllä poimii ne oikeat hypyt. Videollakin on jotain, valitettavasti kamera hyytyi kesken menon. Loppujen lopuksi yllättävän hyvin meni! Rytmitys on tarkkaa - ei saa olla liian ajoissa! 

Viimeisenä Teemun painetreenit. Teemu oli taas keksinyt jekkua toisen perään. Mikä parasta - löysin itsestäni sen huippuvireen kun Teemu oli kettuillut mulle ja laittanut mut punnertamaan! :D Pitäisköhän sm-kisoissa etsiytyä Teemun haukuttavaksi ennen omaa suoritusta! 

Viikonloppuhan ei toki loppunut Teemun treeneihin, vaan vielä suunnattiin fysiikkatreeneihin tekemään lihaskuntotestiä. Viimeksi testi tehtiin lokakuussa ensimmäille leirillä ja ilokseni voin todeta, että tulokset olivat parantuneet! Lihaskuntoa en varsinaisesti ole kovin paljoa treenannut, mutta olen kyllä pyrkinyt liikkumaan enemmän ja se näkyi tuloksissa. Salillakin olen nyt aloittanut käymään. Vielä on kerta personal trainerin kanssa ja sitten olisi tarkoitus noin kolme kertaa viikossa vetää ohjelma läpi. 

Mahtavin asia viikonlopussa oli silti Kikin jaksaminen. Se jaksoi entiseen malliin täysillä läpi kaikki treenit! Treenikunto on taas löytynyt. Eilen Kiki pääsi Remediumiin Marin käsittelyyn ja jotain jumia oli edelleen, mutta ne kohdat jotka viimeksi olivat Marin käsittelyssä pahimmin jumissa, olivat hieman lievemmin jumissa nyt. Huhtikuun leirin jälkeen tytöt pääsevät kumpikin taas osteopaatin käsittelyyn. 

Kävin itsekin osteopaatilla pari viikkoa sitten ja oli kyllä mukava kokemus. Selkärangassa oli hieman jäykkyyttä, mikä voisi osteopaatin mielestä liittyä siihen tammikuiseen liukastumiseen rappusissa, jolloin kipeytin selänkin. Täytyisi varata uusi aika, sillä onhan se aika kiva pitää itsestäänkin huolta.. 

Tämä viikko ollaan oltu aika aktiivisia. Maanantain Lili pääsi treenaamaan Sporttikselle aata ja keinua. Siirryin keinulla lelupalkkaan, jotta saan virettä vielä ylemmäs ja se näytti toimivan. Aalla osuma tulee tällä hetkellä mun mieleen vähän liian ylös. Katsotaan saisko sitä korjattua alemmas.

Tiistaina käytiin treenikaverin ja Lilin kanssa juoksemassa Malminkartanon jätemäen portaita. Lili sai juosta siellä vapaana ihmisten seassa, eikä kukaan edes valittanut. ;) Lili kun ei mene ottamaan kontaktia eikä hauku, mutta ottaa kyllä mielellään rapsut vastaan kun niitä tarjotaan. Porrasjuoksun jälkeen Lili sai jäähdytellä ja Kiki lämmitellä, ja sitten Kiki pääsikin huippis-treeniin. 

Eilen koirilla oli kevyempi päivä ja mä kävin kevyellä 5-6 kilsan hölkällä. Tänään Lili pääsee treenaamaan Purinalle, Kiki ottaa rauhassa edelleen hierojan takia. Perjantaina sitten koko porukalla koirauimalaan. Onpahan taas ollut tekemistä!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Sylikyydillä ensimmäistä kertaa

Viime viikon sunnuntaina oltiin Lägillä kisaamassa Kikin kanssa. Eka hyppyrata väännettiin nollaa väkisin ja nollahan sieltä tuli, mutta aika hidas nolla. Mua alkoi jo naurattamaan kun Kiki odotti mun kädessä kiinni kiltisti kun sanoin niin ja ihmetteli mikä on seuraava este..

Toisella ragalla, agiradalla olin suunnitellut Kikin jäävän keinulle odottamaan, että pääsen hyviin asemiin jatkon kannalta. Sehän ei jäänyt keinulle odottamaan, mikä ei ole ihme kun ollaan tehty vain nopeita vapautuksia viime aikoina. Otin keinun sitten uudestaan, eikä vieläkään jäänyt ja Kiki pääsi sylikyydillä maaliin. Kovasti se ihmetteli mikä on homman nimi..

Viimeiselle radalle sain itselleni parhaan asenteen. Sylikyyti oli tehnyt tehtävänsä, sillä Kiki odotti nätisti keinulla ja puomilla. Rima tipahti puomin jälkeen, vaikka Kikillä ei tapana ole tiputella rimoja enkä mielestäni ollut sen edessäkään. Tilastorima varmaan sitten. Pääasia että rata oli hyvä ja sujuva.

Ei olla vähään aikaan treenattu aata ja sen alkaa kyllä huomaamaan. Hylkyradalta olisi tullut vitonen aalta. Täytyy taas ottaa boxi käyttöön ja vahvistaa paikkaa. Vähän aikaa sitten tein itseasiassa boxin kanssa tiukkoja käännöksiä aalta, mutta täytynee ottaa pallon kanssa kunnolla aan treeniä että saadaan taas harjan yli laukkaa venymään enemmän.

Ihanaa että Kiki tuntuu nyt olevan kunnossa! Helmikuun fitdogin jälkeen sitä on hierottu ja hoidettu muutamaan kertaan, lisäksi lenkitetty enemmän ja Kiki on laihdutuskuurilla. Kyllä se kunto taas nousee!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Nollavoitto Kirkkonummella!

Mun ja Kikin ensimmäinen nollavoitto! Hauskaa tästä teki sen, että katsoin meidän olevan ykköstilalla kun lähdin jäähdyttelemään kaverin kanssa. Takaisin tullessa seurakaveri onnitteli ja mä kysyin fiksuna: "Mistä??" Siellä me edelleen oltiin ykköspaikalla! Oho! Tuli kyllä niin puun takaa. Meidän vauhti ei ole niin hyvä kun noilla parhailla ja tuolla kisoissa niitä nopeita koirakoita oli. Me onnistuttiin tällä kertaa ja oli meidän vuoro pokata ykköspalkinto.
Voittorata oli päivän viimeinen rata ja Ritva Herralan käsialaa. Edellisillä radoilla tuomaroinut Anne Savioja katsoi kontakteja Ritvan pyynnöstä, kun kerran paikalla oli. Isojen kisojen tunnelmaa. :) Rataan olen tyytyväinen. Puomin kontakti sai olla mitä oli, sen kanssa tehdään edelleen töitä. Lopussa mun piti tehdä sinisen putken jälkeen pakkovalssijaakotus, mut pasmat meni sekaisin ja ehdin vaan tajuamaan että Kiki on menossa oikeaan suuntaan ja mun jalatkin näyttää sinne joten huikkasin putkeen - ja tässä tilanteesssa ei varmasti ollut haittaa putkihullusta koirasta. Lähtöhyppyhän kummitteli siinä vieressä ja siksi pakkovalssijaakotus olisi ollut meille paras, mutta toimi se näköjään noinkin. Palkinnoksi saatiin muuten Tefalin Jamie Oliver pizzavuoka :D!

Keskimmäinen agirata meni muuten suunnitelmien mukaan, paitsi että Kiki sinkosi kepeiltä putkeen joka oli ekan radan kuvio.. Ei se edes vilkaissut mua vaan oli päättänyt mennä putkeen. Muuten olen tyytyväinen, että lopun aan jälkeinen haltuunotto toimi. Muistiin itselle että aan jälkeisiä niistoja pitää harjoitella. Meni pitkäksi.

Ensimmäiseltä eli hyppäriltä saatiin myös nolla. Hyvä rata, keskityin ohjaamaan tarkasti kuten kaikilla radoilla (tai ainakin pyrin siihen), joten ehkä vähän varovaista menoa, mutta tätäkin asiaa työstetään. Parempi ohjata tarkasti kuin häseltää menemään ja olettaa liikaa.

Kiki tuntui jälleen omalta itseltään, irtosi hyvin ja haki esteitä.

Pitää olla pikkasen pläski 

Viime viikon torstaina Kiki pääsi Remediumiin Marin käsittelyyn. Ja jumissahan se oli kuten olettaa saattaa Fitdogin hyytymisen perusteella. Mari sanoin että Kiki kyllä hyvin vastasi hoitoon, mutta etuosassa oli jumia, samoin takaosassa ja häntäkin oli aivan jumissa. Hoidon jälkeen Kikillä oli reilun viikon tauko agilitystä, muuten se sai liikkua normaalisti. Niin ja Remediumissa punnasin Kikin ja yllätyin kun vaaka näytti yli 12 kiloa! Kotivaa´alla sama lukema ja nyt Kiki onkin laihiksella. Pullero saanut kilon lisää.. Pitkän karvan kanssa lihomista ei niin huomaa. Lisäksi ollaan oltu laiskoja ja ovat saaneet 500g lihapötkön puoliksi ja vielä jotain extraa siihen, niin ei ole ihmekään Kikin lihominen. Kikin annoksen pitäisi olla vähän yli 200g vaan, kun se käyttää ruoan hyväkseen niin hyvin. Lili taas kuluttaa niin paljon enemmän kun on aktiivinen joka tavalla, joten voi syödäkin enemmän. Nyt ollaan taas lisätty lenkkien pituutta ja koirauimalassakin päästy käymään. Eiköhän se Kikin vyötärö kohta ole entisensä!

Varasin Kikille vielä hieronnan ensi viikolle jotta se varmasti nyt pysyisi kunnossa. Katsotaan onko Marin kertaalleen antama hoito riittänyt vai pitäisikö nyt hoidattaa tiheämmin. Seuraava Marin hoitokerta on sitten ensi kuun Fitdogin jälkeen.


Lili hyppytekniikkatreenissä

Mari Sydänmaalakka piti junnuille hyppytekniikkaa. Perussarjalla aloitettiin ja Lili oli vähän ihmeissään. Tarvitsi lopulta mut etupalkaksi lelun kanssa. Aiemmin on kaasutellut sellaista vauhtia että namipalkka on ollut etupalkkana, lelusta kun saa lisää vauhtia. 

Set pointissa nostettiin jo 40 senttimetriin kun meni hyvin. 
Lopuksi vielä etäisyyden arviointia. 

Malttia ja miettimistä olis hyvä saada Lilille lisää. Näitä nyt pitäisi muistaa ahkerasti tehdä, jotta se tekniikkaa pysyy hyvänä vauhdista huolimatta.