sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Parit kisat takana

Lili on nyt käynyt 3 ykkösten kisat. Ekoista kisoista jo kerroinkin.
Toisiin kisoihimme suuntasimme Janakkalaan. Sieltä ekalta hyppyradalta nolla ja luva!
Video hyppyradasta
Kyseisellä radalla Lili oli tosi kuuliainen ja jopa vähän liikaakin kuunteli ohjeita.

Seuraava rata oli agirata ja siinä alussa Lili tuli esteen ohi. Selvästi se ei kisoissa hae tai lukitse esteitä samalla lailla kuin treeneissä. Mietin kovasti, että mennäänkö vielä kolmas rata, koska on nyt näyttänyt vähän siltä, että Lilillä kisoissa vire nousee liiankin kanssa ja sitten se ei jaksa enää keskittyä. Tokalla radalla oli jo tätä nähtävissä. Päätin kuitenkin, että päästään sen metsään juoksemaan välissä ja katsotaan, auttaako se jos saa vähän energiaa purettua.

No vika rata olikin sitten vielä pahempaa kaaosta! Keinu tokana esteenä oli pelottava ja sitten loppurata mentiinkin miten sattuu. Taisi päästä sylikyydillä pois.

5.12.15 oli Lilin kasvattajan järjestämä Caraydan-päivä. Siellä me osallistuttiin kahteen agitreeniin. Pidin treenihetket lyhyinä, koska illalla oli vielä epikset. Lili yllätti mut ja jaksoi kahdella episradalla kyllä keskittyä ja meni just niin kuin ohjattiin! Pikku virheitä multa, esimerkiksi ekalla radalla ajattelin hidastaa kepeillä, no Lilihän reagoi kuten se on opetettu - jos mä hidastan se hidastaa - ja tuli pois kepeiltä. Mutta olin niin iloinen, että raskaasta päivästä huolimatta se jaksoi keskittyä ja toimi kuten treeneissä! Videolla mentiin episrata toiseen kertaan, eri suuntaan. Olis vissiin pitänyt seisottaa puomilla hetki kauemmin ja vasta sitten vapauttaa, niin olisin saanut sen ohjattua putken toiseen päähän. :)

Treenatessa Lilin kepit on hyvät ja ollaan tehty jo aika vaikeitakin lähetyksiä. Lisäksi se kestää hyvin valssit, persjätöt ja irtoamiset kauemmas. Janakkalan kisoissa vire näkyi siinäkin, ettei se oikein malttanut keskittyä kepeille menoihin.

Tänään oltiin Hyvinkäällä NoDo hallilla kisaamassa. Nyt olin ilmoittanut meidät vain kahdelle agiradalle, koska kolme rataa oli selvästi aivan liikaa Lilille. Ekalla radalla taas hyvää menoa, mutta keppien ekan välin jälkeen ei aivan taipunut tokaan väliin. 5 vp tästä. Muuten tehtiin hyvää rataa ja saldoksi jäikin tuo 5 vp, jolla sijoituttiin 3. kahden nollan tehneen jälkeen. Mineissä oli hurjasti osallistujia, jotain n. 20 joka radalla. Rata oli muuten Anne Saviojan käsialaa ja siinä oli ihan ansaesteitäkin. Olen tyytyväinen että sain Lilin ohjattua sinne minne piti.

Toka rata olikin sitten vielä kiemuraisempi. Oikein ykkösten rata. Sai kääntää ja putkien jälkeen melkein joka kohdassa tehdä jarrua. Lisäksi kepeille piti tehdä pakkovalssi tai valssi.. No ajattelin et sinänsä ehkä meille helpompi lähestyminen, kun saa ainakin vauhtia otettua pois ja jos se auttaisi Liliä keskittymään. Tokalla hypyllä kävi selväksi, että homma lähtee taas lapasesta. Tokana esteenä muuri, ja Lili tuli sen ohi mun mukaan. Kyllä se treeneissä muurin hyppäisi matkalla. En oikein voinut jäädä muurille saattelemaankaan, koska sitten olisin ollut jatkosta niin paljon myöhässä. Kepeille päästiin suoran putken jälkeen hirveällä kaarratuksella. Keppien jälkeen tein takaaleikkauksen - ohjaus joka on Lilille todella tuttu - ja se ei lukenut sitä oikein. Siinä sitten viimeistään huomasi, että nyt on kyllä turha yrittää enää.. Pian se pääsikin sylikyydillä maaliin.


Tarvitaan siis paljon kisatreeniä edelleen! Mä en kyllä myönnä jännittäväni kisoissa, että en usko Lilin ottavan mun jännityksestä itseensä kierroksia. Ehkä se kokemuksen myötä malttaa kisoissakin tehdä samalla lailla kuin treeneissä. Tällä viikolla oli taas treeneissä hyvä ja malttoi kuunnella. Pakko uskoa että sama siirtyy kisoihinkin hiljalleen. Muutenkin kuin ekalle radalle..



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lilin kisadebyytti

Kisaamaan oli tarkoitus mennä jo muutama viikko sitten, mutta juoksut alkoivat sopivasti (not!) kisa-aamuna. Tänään sitten vihdoin koitti se päivä. Lili on muutaman viime viikon aikana osoittanut Niinun treeneissä, että sen kanssa saa jo tehdä tiiminä vaikeaa rataa ja yhteistyö on alkanut toimia! Toki pitää muistaa, ettei se ole konkari kuten Kiki ja tarvitsee tietyissä paikoissa selkeämpää ohjausta ja käskyjä esteille. Välillä sorrun siihen, että oletan senkin vaan poimivan esteet matkan varrelta kuten Kiki tekee. ;) On siinä mulla liian hyvä koira, tuo Kiki meinaan.

Ensimmäisen radan RIMAn kisoissa tuomaroi Jari Suomalainen, ja se tuomarimuutos olikin iloinen yllätys. Tiesin odottaa Jarilta eteneviä, kivoja ratoja. Ekalla radalla oletin vissiinkin ohjaavani Kikiä ja siitähän ihan itse ohjasin hyllyn, kun Lili ei ollutkaan lukinnut musta kauempaa putken päätä kuten oletin. Mutta oli niin tyytyväinen radan jälkeen. Lili teki hienosti kepit, keinun, aan ja puomin. Kepeillä vedätinkin rohkeasti, kun se on kerran sitä kestänyt hyvin treeneissä, eikä kisa-olosuhteissakaan näyttänyt olevan mitään ongelmaa. Keinua jännitin ehkä eniten, mutta ei siinäkään mitään. Puominkin se meni ja jopa pysähtyi loppuun. Olin valmis keinulla ja puomilla keskustelemaan pysähtymisestä, mutta ei tarvinnut. Hieno pieni!


Tokalla radalla vaihtui tuomari, mutta Johanna Wurtrich teki myös kivan agiradan. Uskalsin jo luottaa siihen, että keinut sun muut Lili tekee hienosti. Aan jälkeinen kielto taisi mennä tällä kertaa Lilin kokemattomuuden piikkiin, kun se kiersi muurin. Otettiin muurikin ja sitten jatkettiin loppuun. 5 vp ja toinen sija tällä radalla, joten päästiin palkinnoillekin.
Vikalla eli hyppyradalla homma lähti ihan lapasesta ja Lilin tullessa putkesta ulos se vaan sinkosi minne sattuu. Koitettiin jatkaa matkaa, mutta homma hajosi ihan täysin. Taisi jäädä looppi päälle Lilille. ;) Poimin sen sitten syliin ja käveltiin maaliin. Se on treeneissäkin välillä tuollaisessa mielentilassa, niin silloin pitää homma pysäyttää, kun sillä vaan vauhti kiihtyy, mutta aivotoiminta hidastuu. Kaksi hienoa rataa se teki, joten ihan ymmärrettävää ettei vielä keskittyminen riittänyt kolmannelle radalle.

Olen tosi tyytyväinen kisadebyyttiin! Kisakirjaan ei tullut merkintöjä, mutta tästä on hyvä jatkaa!

Ps. Kiki ja Lotta kisasivat eilen HSKH:n kisoissa kolme starttia saaden ekalta radalta nollan! Sillä sija 6. jostain n. 45 lähtijästä. Kaksi muuta rataa hylättyjä.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Syksyn kuulumisia - Lili 2 vuotta ja Kiki lainaohjaajalla

Lili ottaa rennosti sohvan selkänojalla

Ahkerasti ollaan kyllä treenattu, vaikka blogiin asti ei ole mitään kantautunutkaan. Meidän viikko-ohjelma koostuu maanantain itsenäisistä treeneistä Sporttiksella, tiistaina edelleen tuplatreenit Purinalla niin, että Kiki treenaa ensin kimppiksessä ja Lili sen jälkeen valmennusryhmässä. Torstaina on Niinun treenit, joihin olen nyt rytmityskurssin loputtua ottanut vuoroviikoin kummankin. Nyt täytyy heti alkuun kertoa, että Lili on selvästi saanut ahaa-elämyksen keppien suhteen, kun olen sitkeästi panostanut keppien treenaamiseen. Tiistaisin olen pyrkinyt tekemään ennen Kikin treeniä Lilin kanssa keppejä ja vielä Lilin oman treenin lomassakin on aina tilaisuuden tullen keppejä tehty. Maanantaisin Sporttiksella saatiin keppitreenit kunnolla käyntiin parin kerran jälkeen, kun pienen totuttelun jälkeen Lili hyväksyi ohjurit. Purinalla käytin verkkoja. 2by2-treeni jäi siihen, että kun olisi pitänyt tehdä 6 + 6 sarjoissa keppitreeniä, niin Lilihän ei kestänyt apupalkkaaja. Sen vuoksi päätin joskus syyskuussa ottaa verkot käyttöön.
Kiki

Muutama viikko sitten käytin yhdet Niinun treenit keppien ja keinun treenaamiseen. Silloin päästiin ensimmäistä kertaa tekemään 12 keppiä ilman mitään apuvälineitä! Sillä kerralla aloitettiin 5 verkolla ja yksi kerrallaan otettiin ne pois. Tämä oli siis 8. lokakuuta. Silloin päätin, että tästä eteenpäin tehdään keppitreeniä aina kuin mahdollista. Reilu viikko sitten totesin, että suurin ongelma Lilin kepeissä on vire. Kun sillä vire nousee (ja se on aina agilityssä todella korkea), niin se ei malta. Lilin tyyli on se, että kun väsyttää ja kierrokset nousee, niin ainakaan vauhti ei hidastu. Järki ei silloin paljon päätä pakota. Tulin siihen tulokseen, että mun on turha sitä rauhoitella ja koittaa rauhoittelun jälkeen sujuisivatko kepit, koska se tulee aina olemaan korkeassa vireessä, joten sen on opeteltava tekemään kepit siinä vireessä. Otin verkot ja ohjurit alkuun ja loppuun. Viime maanantaina se teki joka kerta kepit oikein ja lisäsin omaa juoksuvauhtiani. Ohjuri oli enää ensimmäisessä välissä tukemassa. Tänä viikonloppuna tehtiin ilman apuvälineitä ja hieman oli taas hakemista. En silti rauhoitellut Liliä, vaan kokeiltiin uudestaan ja se kyllä korjasi sitten tekemistään. Video on viime maanantailta.



Keinun kanssa menee joka toinen kerta hyvin, joka toinen kerta keinu on vähän jännempi. Lili on niin nössö, että keinu tulee varmasti olemaan sille vähän jännä juttu vielä tovin. Huomasin kyllä, että Purinalla ja muualla hiekkapohjalla keinu on helpompi sille. Keinonurmella keinu on selvästi jännempi. Olisiko kovempi pamaus syynä. Keinonurmella ollaan toki muutenkin Lilin kanssa vähemmän treenattu. Onneksi nyt on Sporttiksella treenit, niin tulee siellä tehtyä. Puomin kanssa Lilillä on edelleen vähän miettimistä aluksi vieraassa paikassa, vaikka itse puomi olisi sellainen mitä ollaan jossain muualla tehty. Jännitys näkyy vauhdin hidastamisena ensimmäisellä kerralla. Toisella kerralla se sitten menee hyvällä vauhdilla, mutta saattaa unohtaa pysähtyä ;). Aan kanssa ei sen sijaan ole koskaan (vielä) ollut mitään ongelmia. Se mennään aina täysiä!

Nyt ollaan siinä pisteessä, että uskalsin ilmoittaa Lilin ekoihin virallisiin kisoihin! Jännän äärellä ollaan! Lili ei varmasti ole yhtä valmis kisoihin, kuin Kiki oli aikanaan vähän yli kaksi vuotta sitten. Mutta nyt kun osaan itse vähän jotain, niin mennään testaamaan osaamistasomme kisoihin ja mietitään sitten treenin kohteita. Lilin kanssa kun muutenkin kaikki on niin paljon haastavampaa. Vauhtia ja itsenäisyyttä radalla on hurjasti enemmän, joten siellä ei ohjaaja ehdi miettiä pelastelukuvioita, kun tilanne on jo mennyt. Sitten kun kaikki osuu kohdilleen on fiilis mitä mahtavin!

Lili täytti muuten 2-vuotta 17.10. Tässä pieni video kovin aikuisesta Lilistä ;)



Ja perään viimeinen rytmityskurssin treeni. Siinä sitä mentiin! Niin pieniin rytmityksiin Lili reagoi, ettei niitä aina edes tajuaisi tehdä, vaikka ovatkin tarpeellisia.


Kikin kanssa kisattiin lokakuun alussa Kouvolassa. Ei tullut viimeistä agisertiä, koska ekalla radalla luulin ilmeisesti ohjaavani Liliä, jota tarvitsee hieman selkeämmin kääntää. Kiki on nyt niin kiltissä moodissa, että siitähän tuli kielto. 5 vp ekalta agiradalta. Ekalla radalla sillä ei ollut mitään aikomustakaan pysähtyä puomin kontaktille. Tokalla agiradalla käskytin Kikiä pysähtymään puomille vahvemmin ja se ryökäle otti oikein kauniin loikan kontaktin yli, joten siitä 5 vp. Viimeinen hyppyrata nollalla, mutta se oli kyllä niin surkeaa ohjausta, joten sillä nollalla ehkä sija 5/30 tai jotain. Kikin puomia on nyt syksyllä hiottu ja sitä on palkattu puomin alastulolta joka kerta. Silti se Kouvolassa oli sitä mieltä, että kisapuomi on aivan eri asia, eikä sinne tule pysähtyä ;). Jatkamme siis puomitreeniä.

Eilen Lotta ja Kiki pääsivät ekaa kertaa yhdessä kisoihin. Lotta kokeili kerran treenata Kikin kanssa ja totesi miten kiltti ohjattava Kiki on. No niin on! <3 Lupasin joku aika sitten Lotalle Kikin kisakaveriksi, kun Kikihän kyllä tykkää mennä muidenkin kanssa. No kisoissa Kiki olikin sitten hieman hämmentynyt, kun Lotta vei sen lähtöön. Niiden lähtöpaikaksi oli arvottu numero 1. joten Kiki ei varmasti edes tajunnut pääsevänsä radalle, kun siellä ei ollut edellistä koirakkoa. Kiki vain etsi katseellaan mua. Ekalla radalla meni hyvin siihen asti, että tuli pieni stiplu (josta HYL) ja siinä kohtaa Kikin ote hieman herpaantui. Hienosti jatkoivat loppuun asti. Oltiin sovittu, että puomille ei ole pakko pysähtyä, voi tehdä nopean vapautuksen, mutta jos loikkaa törkeästi se on sylikyyti. Ekalla radalla puomi oli ok, joskin siinä näkyi vielä Kikin hämmenys ohjaajan vaihdoksesta johtuen. Mutta ei loikannut.

Tokalle radalle Kiki lähti jo vähän paremmin, mutta hylky tuli, kun Kiki löysi yhden ylimääräisen esteen. Loppusuoralla Kiki ei uskaltanut edetä kuten mun kanssa, vaan katsoi Lottaa joka hypyn jälkeen, että ootko nyt varma?! Kiltti koira.

Viimeisellä radalla Kiki oli jo oma itsensä ja antoi haukkumalla palautetta Lotalle, kuten mullekin antaa. Valssit oli vähän myöhässä niin siitä sai Lotta kuulla! :D Kolmanneksi viimeiselle esteelle asti nollaa, mutta sitten hypylle vähän huono ohjaus ja Kiki hyppäsi saman hypyn takaisin. Puomi oli taas hyvä. Juteltiinkin, että koska puomi on toka vika, niin voisi omalla liikkeellä vähän hidastaa, ettei vedätä ihan täysiä. Tosi hienoa, että vikalla radalla yhteinen sävel ja luottamus alkoi löytyä. Onhan siinä aina opettelemista, kun koirakko aloittaa yhdessä tekemisen.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Kikille piirinmestaruushopeaa yksilöissä ja joukkueessa!

Nyt tulee tuhti päivitys meidän kuulumisista!

Aloitetaan siitä, että Agirodun jälkeen kisattiin muutamat kisat Kikin kanssa ja saatiin nollat kasaan. Nyt on siis niin sm- kuin kiristetyt mm-karsintanollat plakkarissa ja piirinmestaruuskisoissa tuli vielä parit ylimääräiset kaupan päälle. Agirodussa saatiin tuplanolla. Sen jälkeen Porvoon kisoissa meidän ensimmäinen triplanolla, joista hyppärinollalla toinen hyppyserti! Noissa kisoissa myös niin tärkeä voitto! Seuraavana päivänä Lohjan kisoissa kepit eivät löytyneet kahdella radalla avokulmasta (toiselta radalta HYL ja toiselta 5 vp), mutta onneksi yhdellä radalla oli umpikulma kepeille, joten yksi nolla ja tässä vaiheessa kuudes nolla meille.
Porvoon triplanolla
Lohjan nolla
Tämän jälkeen olikin monta viikkoa kisataukoa ja ohjatut treenit pyörähtivät käyntiin. Tiistaisin Kiki treenaa ensin HAUn kimppiksessä ja heti perään on Lilin valmennusryhmän treenit. Torstaina on toinen tuplatreenipäivä, kun Kiki treenaa ensin Niinun opissa Niinun hallilla ja heti perään Lili on Teemun rytmityskurssilla. Rytmityskurssi on 7 kertaa joista jo 4 kertaa on käyty. Tiesin että Teemun rytmityskurssi on juuri sitä mitä me Lilin kanssa tarvitaan. Teemu on aivan loistava ope takomaan oppilaansa päähän miten ne kiihdytykset, jarrutukset ja suunnanmuutokset tulee tehdä. Edellä mainitut kolme asiaa muodostavat rytmityksen. Hiljalleen olen oppinut MISSÄ kohdassa ja MILLä voimakkuudella rytmityksiä tulee tehdä. Ja Lilihän reagoi niihin nyt aivan todella hienosti! Poissa on se kesän Lili, joka viiletti tukka tuubilla kohti horisontissa siintäviä esteitä. Nyt olen saanut sen jopa kieltämään esteelle, kun olen rytmittänyt liian aikaisin! Lilin kohdalla tämä on vain hyvä asia. Pitänee yrittää kerätä videomateriaalia näistä hienoista pätkistä.

Elokuun puolivälin paikkeilla oltiin Lilin ja siskonsa Niksin (omistajineen) kanssa Espanjanvesikoiraharrastajien kesäleirillä. Siellä päästiin aksaamaan, tekemään nenähommia (niissä Lili oli tosi hyvä!) ja harrastamaan rally-tokoa.
Aksat on koottu tähän. Kyllä me jo välillä mennään samaan suuntaan (sinne minne mä haluan. )
Tässä vielä heinäkuussa kuvattu 6 kepin suoritus.
Lilin kepit ovat nyt siinä vaiheessa, että vaihdoin 6 kepin 2by2 opettelun jälkeen verkkokepeille. 2by2 -menetelmällä pitäis päästä harjoittelemaan useasti ja nyt meillä on ollut lähinnä ohjattuja treenejä. Verkoilla pystyttiin ottamaan kepit jo radallekin mukaan. Nyt olisi tarkoitus häivyttää verkot sukkelaan pois ja opettaa keinu valmiiksi, niin sitten oltaisiin kisavalmiit. Pitänee ottaa jotkut kisat tavoitteeksi..

Elokuun lopussa kisattiin Kikin kanssa HAUn seuramestaruudesta sijoittuen 3. sijalle. Vain voittaja palkittiin, joten ei palkintoja meille sen suhteen. Muuten saatiin kyllä 3. sijan palkinto ihan normaalisti siitä luokasta. Kaksi muuta rataa hyllytettiin kun ohjaaja ei ihan tainnut olla kartalla. Mutta tuo oli siis se viimeinen nolla arvokisoja varten.
Nyt päästään vihdoin asiaan eli piirinmestaruuskisoihin. Joukkueradalle startattiin 1. HAUn 1. medijoukkueessa. Meillä ei ollut ollenkaan minijoukkuetta, joten tästä syystä kaksi medijoukkuetta. Ja medejähän meidän seurassa riittää.. Mulle ja Kikille tasainen nolla. Vähän taas oli oma ohjaus haparoivaa, mutta riittävää Kikille. Muille joukkueenjäsenille 10 vp, nolla ja ankkurille 5 vp, joten tulos 5 vp ja se riitti hopealle!

Medien yksilöPiirM -ratoja saatiinkin odotella. Ekalla radalla oli paha ansaputki. Lähdettiin 9. ja ehdin nähdä että se putki söi koiria.. Päätin että teen kaikkeni jotta selvitään virheittä putkesta eteenpäin. Seisotin Kikiä hetken puomilla ja olin valmis karjumaan - eli karjuin sille ja sain sen kääntymään pois putkesta. Jos se olisi lukinnut putken jo monta estettä aiemmin ei se olisi sieltä pois kääntynyt. No nyt kääntyi ja nollahan se oli! Tämän radan aika riitti sijaan 5. Olikohan siinä sitten 7 tai 8 nollaa, joten tiesin, että hyppärinollalla voitaisiin päästä palkintopallille koko skabassa, vaikka suhtauduinkin asiaan skeptisesti. Olen onneksi hyvin saanut vastaavissa tilanteissa keskityttyä vain siihen rataan, jota ollaan menossa tekemään, enkä yhtään ajattele että nyt voidaan päästä palkinnoille. Tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää. Hyppäri olikin paljon sujuvampi ja kivempi kuin agirata, joten nollahan se oli! Loppusuoralla sai oikein valssata kolmeen kertaan ennen maalihyppyä.
En lähtenyt yhtään spekuloimaan, että mihin tuplanolla riittää, koska tiesin radan helppoudesta johtuen siinä tulevan paljon nollia. Toki arvelin, että koska oltiin sijalla 5 agiradalla, niin tuskinpa siitä huonommaksi sijoitus menee, koska Kikin nopeus varmaankin riittää samaan suhteessa kuin agiradalla edellä olevien. Ja suurin osahan oli siis jo pelannut itsensä pois piirinmestaruustaistelusta. Kun tuloksia luettiin ja kuulin Satun ja Javan tulleen kolmanneksi oli aivan varma että meidän sijoitus oli yhteistuloksissa 4. Satu ja Java olivat ennen meitä agiradalla ja yleensä Java on inan nopeampi Kikiä. Yllätyksekseni me saatiinkin nousta 2. pallille! Oltiin molemmilla radoilla 5. ja sehän riitti sitten hopeaan. On se Kiki aika pätevä ja toisinaan ohjaajakin hoitaa hommansa. :D Ja sehän oli sitten toinen triplanolla! Senkin tajusin vasta kisojen jälkeen. Nyt palkittiin tasainen puurtaminen - aina ei tartte olla se nopein! 1. sijalle tulivat oikeutetusti Sanni ja Goa ja kuten jo mainitsin Satu ja Java 3. sijalle.
Saa nähdä koska tämä meidän hyvä tiimityö alkaa rakoilla. Nyt nautitaan siitä!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Agirotu 2015

Kuva kopioitu Agirodun fb-sivuilta
Helteinen agirotu takana.
Lauantaina startattiin Kikin kanssa kotoa klo 07.00. Koukattiin Vantaan kautta ja haettiin kyytiin toinen Espanjanvesikoira omistajineen. Siksi Lili sai jäädä kepon kanssa kotiin. Paikan päällä oli asiat hyvin, sillä häkit saatiin laittaa tuttujen telttaan, joka oli vieläpä varjossa! Ah mikä ihana suoja auringon porottaessa koko päivän täydeltä terältä.

Pieni kisa- ja treenitauko aiheutti ehkä normaalia enemmän jännitystä. Hyvällä fiiliksellä lähdin radalle. Tällä hetkellä on vaan niin kivaa mennä Kikin kanssa koska me ollaan tiimi! Avo-sm karsintaradalta tehtiin nolla, jossa kyllä puomin ja aan kontaktit olivat aika hilkulla.. Oikein kisakontaktit ;).

Starttaajia oli 113 ja me tultiin sijalle 5. Ei ollenkaan huono paluu kisakentille. Samalla tuo tulos takasi meille paikan avo-sm finaaliin.

Finaaliin lähdettiin kaikki tai ei mitään -asenteella ja niinhän siinä kävi, että hätiköin pakkovalssin ja siitä sitten HYL Kikin poimiessa väärän hypyn. Tiesin ettei pitäisi hätäillä, mutta jos taas olisin jäänyt kökkimään pakkovalssiin en olisi kerennyt jatkoon. No tulevaisuudessa kuitenkin tehdään ne pakkovassit loppuun asti! Loppurata tehtiin sujuvaa puhdasta rataa. Kovin montaa tulosta ei tuolla finaaliradalla tainnut tulla.
Launtaina oli ihan tajuton helle! Onneksi Kiki juo Fitdogin energiajuomaa ja sitä se nytkin sai joka välissä. Metsän siimekseen pääsi varjoon kävelylle ja lisäksi viilensin Kikiä käyttämällä sitä ammeessa, mistä se ei kyllä tykännyt. Ilmeisesti täysin eri asia kuin uiminen :D. Varjossa oltiin aina kun mahdollista. Itseänikin pakotin tankkaamaan vettä ja limua ja pakkohan oli jotain syödäkin vaikkei tehnyt mieli.

Pitkän päivän päätteeksi oli vielä Anne Saviojan agilityrata. Siihen sitten yritin tsempata itseäni. Lämmittelin kyllä jalkoja liikkeelle, mutta ei ne enää radalle liikkuneet yhtä ripeästi kuin yleensä. Hyvää rataa tehtiin, joskin yhdessä kohdassa Kiki pelastaa, kun ne mun jalat ei tosiaan liikkuneet. Yllätyksekseni näillä kuvioilla sijoitus 3/81! En uskonut ajan riittävän sijoitukseen sillä ei pystytty (minä en pystynyt) parhaaseen suoritukseeni ja puomikin otettiin tarkasti. Illalla odotettiin tuloksia ja ne ilmestyivätkin seinälle, mutta eivät kuuluttajalle joka oli pitkään sitä mieltä että odotellaan tuloksia..


Kotimatkalle pääsin vähän vaille yhdeksän illalla.
Lauantaista jäi niin hyvä fiilis! Tajusin päivällä jonkun kanssa keskustellessani, että enää ei ole juurikaan ansaesteitä, koska me ollaan nyt tiimi! Toimitaan yhteen! Mä tiedän miten ohjata ja rytmittää ja Kiki lukee mun ohjausta ajatuksen lailla. Se on jännä tunne. Huomaan miettiväni ansakohtia ennen rataa, mutta radalla kaikki vaan toimii! <3 Lisäksi Kikihän myös paikkailee mun virheitä kuten yllä olevasta videosta voi katsoa. En tiedä kuinka kauan tälläinen fiilis voi jatkua, vai voiko tämä tästä edelleen kehittyä kun yhteisiä kokemuksia on takana yhä enemmän ja enemmän. Toivottavasti tämä on vasta alkua!

Sunnuntaina olivat vuorossa joukkueradat. Kikin joukkue starttasi ennen Lilin joukkuetta, mikä oli mulle hyvä. Ensin tuttua ja turvallista menoa, sitten tykitystä minne sattuu. Kikin joukkueessa oli kaksi Lilin puolisiskoa (sama emä) ja lisäksi Bablo. Hyvää suoritusta kaikki tekivät, mutta jokaisella vähintään yksi rima alas. Ei me uskottu noilla virheillä sijoitukseen. Kotimatkalla facen kautta sai kuulla, että oltiin voitettu! 25vp ja sillä voitto! Puolet joukkueesta oli pokkaamassa palkintoja. Saan jälkitoimituksena pokaalin, lelun ja 13 kg ruokasäkin. Heh! Ruokasäkin lahjoitan tutun koiralle, samoin ne pari pienempää säkkiä joista Kiki voitti toisen lauantaina ja toisen sain.

Alo radalla oli kepit. No sehän oli kiva, koska eihän Lili osaa keppejä, ei myöskään Ica jonka kanssa juoksin radan myös. Alo-joukkueessa saa olla yksi kisaava koira ja se oli meillä Börje, joka toki osasi kepit. Niksikään ei vielä ole keppien kanssa kisavalmis, joten 3/4 ei osannut keppejä. Suunnitelma oli siis kerran "kokeilla" keppejä ja sitten jatkaa. Toki noiden mun ohjattavien kanssa oli muutenkin suuri kysymysmerkki se ohjautuvuus. Ne kun voi singota täysiä minne vaan :D. Lilin kohdalla on panostettu vauhtiin, muttei olla vielä tehty vaikeita ratoja ja sehän ei käänny kun tykittää suoraan!
Lopputulos videolla.
Hauskaa meillä oli! Vähän tarvitaan vielä treeniä.
Junnujen mielestä parasta saattoi kuitenkin olla lopun jäähkälenkki syystä että:
Metsästä löytyi muutama kuraoja.

Perhepotretissa vasemmalta Ica, Lili, äiti-Dia, Börje ja Niksi. 


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Fiilikset agilityn sm-kisojen jälkeen

Viikko vierähtänyt sm-kisoista. Hyvä fiilis jäi mun ja Kikin ensimmäisistä yksilösuorituksista. Me tehtiin meidän tasoista suoritusta. Perjantain lämmittelykisoista 5 vp puomin alastulolta ja puomihan on edelleen mun makuun liian hidas, vaikka sitä on työstetty. Treeneissä se on nopeutunut, mutta kisoissa ei. Jäänee edelleen ensi talven projektiksi tuo puomin työstäminen. Tänä talvena en sille ehtinyt niin paljon tehdä kuin olisin toivonut.

Meidän matka Ouluun alkoi viime viikon torstaina yöjunalla Pasilasta klo 22.00. Ajoimme auton junaan ja sitten menimme asemalle odottelemaan junaa. Junan hytti oli juuri niin tilava kuin voi kuvitella. Kerrossängyt ja siinä se. Koirat tykkäsivät kun pääsivät viereen nukkumaan.


Oulussa saatiin tovi odotella auton purkamista junasta ja totesimme heti, että on kylmä! Onneksi fb:n kautta oli tullut vinkkiä että kannattaa varautua. Ei muuten ollut kunnon talvitakki, pipo, hanskat ja mitä näitä nyt on turhaan mukana. 

Radisson Blussa olivat niin ystävällisiä, että saatiin huone jo ennen kymmentä! Otettiin tirsat ja päästiin iltakisoihin hyvissä voimissa! Kaikkea säätöä niissä iltakisoissa sitten olikin. Muistin meidän numeron väärin ja sen vuoksi hyppyradalla vuoro meni ohi. En edes kysynyt olisiko saanut mennä myöhemmin, sillä oli vielä agirata jäljellä ja olin päättänyt, että jos eka rata menee hyvin jätän toisen väliin. Nyt piti sitten panostaa siihen agirataan. Jos joku viimeisen postauksen videot katsoi, niin huomasi että agiradalla ylimääräinen koira tulee radalle meidän ollessa loppusuoralla. Se oli mulle tuttu koira, pentu ja katsoin että Kiki jatkoi pujottelua, joten päätin että menemme maaliin ja sitten häädän koiran pois. Kiki ei pienestä hätkähdä, mutta kysyin silti tuomarilta saammeko mennä uudestaan tuon hässäkän vuoksi. Siihen tuomari ei antanut lupaa, mutta suostui lopulta siihen, että saamme mennä loppusuoran. Halusin päästä palkkaamaan Kikin radan jälkeen normaalisti, kun se kuitenkin jähmettyi mun häätäessä toista koiraa radalta pois. Yleensä en pääse koiria häätämään sillä Kiki on kärppänä tekemässä sen. Toivottavasti Kikille jäi fiilis, että agilityradalla saa edelleen tehtä täysillä eikä tarvitse kuikuilla tuleeko joku sen radalle. 
Videot kisoista edellisessä postauksessa. 

Joukkueilmoittautumisen sain hoidettua jo perjantaina, joten lauantaina ei ollut kiire muuten paitsi katsomaan ensimmäistä joukkueemme lähtijää. Meillähän oli Fitdog Agilityteamin nimeä kantava joukkue ja sitä kautta olimmekin toisillemme tuttuja. Annelle ja Ticolle 5 vp kiellosta harmillisesti. Muuten meni tosi hyvin. Seuraavina lähtivät Tiina ja Wilma, joille HYL ohjaajan muistikatkoksen vuoksi. Kolmantena lähtivät Kirsi ja Temppu, joille 5 vp kiellosta kun ennen puomia ohjaaja oli eri paikassa kuin oli ajatellut. Ankkureina mulle ja Kikille tuli lisäjännitystä kun omaa vuoroa piti kytätä, sillä ankkurit lähtevät käänteisessä järjestyksessä. Me olimme sijalla muistaakseni 30 kun yhteensä 63 joukkuetta, eli meidän vuoro puolessa välissä. Ehdimme hyvin lämmitellä ja hengailla ja kytätä omaa vuoroa. Ehkä 10 koirakkoa ennen aloin miettiä että miten ne 3 ekaa hyppyä ovat, mielikuvissa muistin oman linjani mutten tarkkaan miten koiran linja sijoittuu hyppyihin nähden. Siinä sitten kävin vilkuilemassa esteiden linjat ja tein mielikuvaharjoitteita. Psyykkisestä valmennuksesta on jäänyt mieleen se, että näkisi mielikuvaharjoitteissa tekemisensä ikään kuin olisi paikalla, ei videolta katsottuna kuten olen tottunut tekemään. Nyt kertasin rataa niin että mihin olen sijoittunut, miten näen Kikin, miten itse liikun jne. Karsinassa omaa vuoroa odotellessa en halua katsoa yleisöön tai bongailla tuttuja, keskityn vaan muhun ja Kikiin. Radalla ollessani muu maailma on toissijainen enkä näe enkä kuule mitään ylimääräistä. Ankkurin paikka on kyllä mahtava, sillä kaikki yleisö on kerääntynyt katsomaan. Me tehtiin hyvä nolla ja puomi otettiin nyt tarkasti, sillä en halunnut toistaa perjantain 5 vp puomilta. Oli niin kivaa kun joukkuekaverit ja parit tutut tulivat kehumaan hienosta suorituksesta. Joukkueemme sijoitus oli 18/63. 

Sunnuntaina yksilökisoissa meidän lähtövuoro oli 3. ryhmässä, mikä oli aika sopivasti. Ehdin katsoa 2 ryhmää, joten tiesin jo mitkä ovat ansoja ja mitkä ohjausvalinnat todennäköisesti tekisin. Tietenkin ohjausvalintoja hiotaan vielä radalle päästessä kun näkee oikeasti esteiden välit ja miten koiraa pystyy linjaamaan. Tiesin, että rata on tehtävissä vaikkei se liian helppo olekaan. Parin tutun kanssa puhuttiin, että sehän on aivan kuin Juha Oreniuksen tekemä rata. Välillä edetään ja välillä koira pitää olla tiukasti hallinnassa. Pahin ansa meille oli keskivaiheilla oleva serpetiini, jonka vieressä ansaputki. Päätin vaan ottaa Kikin tiukasti haltuun enkä päästää sitä selkäni taakse karkaamaan putkeen. Ja sehän toimi! Harmillisesti rima tippui, vissiin ohjasin vähän varovaisesti koska Kikillä ei ole tapana tiputella. Hyvä aika tuli ja jos rima olisi pysynyt oltaisiin kirkkaasti päästy finaaliin. Riman tippumisen jälkeen rentouduin itse ja ohjasin taas rohkeasti. Olen niin tyytyväinen tähän suoritukseen. Kiki teki kaiken niin kuin osaa - kepeillä irtosin paljon ja nyt viimeistään tuli todettua että kisoissakin kepeillä se kestää kaiken. Talvellahan tämä ei ollut mikään itsestäänselvyys.



Sunnuntain loppupäivän saikin sitten keskittyä muiden ratojen katselemiseen ja finaaleissa fiilistelyyn. Maailman paras kepo hoiti tehtävänsä mallikkaasti, eikä mun tarvinnut enää jäähdyttelylenkin jälkeen lenkittää koiria, vaan hän hoiti ne loppupäivän. Lili pääsi katsomoon finaalien ajaksi. Hirveän väsyttävää näytti finaalien katsominen sille olevan kun silmät vaan luppas. :D Ei se ainakaan stressannut melusta. 

Kiki on saanut tämän viikon levätä. Lili taas pääsi viikolla parina päivänä treenaamaan ja se on kyllä nyt lähtenyt aivan lapasesta! Irtoaa kyllä. Ohjaajafokus on seuraava harjoiteltava asia. Kepit aiheuttaa tällä hetkellä päänvaivaa. Mökillä koitin tehdä harjanvarsilla, mutta Lilin mielestä ne olivat aivan eri juttu.. Noh jatketaan harjoittelemista oikeilla 2by2 -porteilla. Muuten puomin ja aan suhteen hyvä fiilis. Puisella aalla teki hyviä osumia, joten en vielä ole kaivamassa boxia aan harjoittelun avuksi. Keinuakin se on jo tehnyt ilman vauhdin hidastusta. Kepit vielä niin sitten kisaamaan!

Hyvää kesää! 
Meillä on loma ja ihmiset suuntaa Italiaan!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Pikapäivitys agilityn sm-kisat

Videoina.
Perjantain lämmittelykisa
Lauantain joukkueradalta nolla. Joukkueen sijoitus 18/63. Muille tuli 5 vp, 5 vp ja HYL.
Sunnuntain yksilö karsintaradalla rima tippui ja siitä 5 vp. Muuten sama hyvä meno jatkui. Ymmärrettävästi finaaliin ei ole asiaa vitosella.
Hyvä fiilis jäi ja tehtiin hyvää työtä! Tästä on hyvä jatkaa!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Elämä antaa ja ottaa

Meidän kevät on ollut melkoista. Helatorstain tienoilla menimme naimisiin ja allekirjoittanut pääsi rouvassäätyyn. ;) Vietimme oikein kivat häät (kaikesta huolimatta) melko pienellä porukalla. Pari viikkoa tätä ennen kuitenkin mun isä menehtyi, joten viimeiset häävalmistelut tehtiin ristiriitaisin fiiliksin. Ymmärrettävästi treenaaminen koirien kanssa jäi minimiin mun yrittäessä elää päivä kerrallaan. Nyt häiden ja hautajaisten jälkeen olo alkaa hiljalleen helpottamaan. Treenaamaan tekisi mieli, mutta huomaan kyllä että tarvitsen enemmän aikaa vain olla ja rauhoittua. Ei pysty olemaan koko ajan menossa. Ilon ja surun tunteita tulee vuorotellen.

Ollaan me silti jotain tehtykin. Lilin kepit jäi tauolle edellä mainittujen syiden takia, mutta nyt se osaa pujotella 4 keppiä normaalilla välillä, jos lähettää sen kepeille tosi läheltä. Muuten vautisokeus iskee eikä silloin ajatukset vielä pysy kasassa. Lili osaa pysäytyspuomin ainakin suunnilleen ja juoksu-aa menee. Jos ei ole tarpeeksi vauhtia ei venytä viimeistä laukkaa tarpeeksi ja saattaisi tuosta ottaa virheen. Me mennään kuitenkin möllikisoihin kokeilemaan ja katsotaan mihin osaaminen riittää.

Lillis

Kiki on treenannut tosi vähän, mikä tekee varmasti sille hyvää mut mulle ei. Tai olihan meillä Fitdog toukokuun alussa ja siellä sujui kyllä hyvin. Ollaan kuulemma valmiita arvokisoihin. Puomi on edelleen hidas vaikka treeneissä vauhti on parantunut. Nyt tehdään jotain pientä mitä vielä ehditään ja otetaan rennosti.

Oman seuran joukkueeseen ei mahduttu sm-kisoihin, mutta onneksi Fitdogin kautta järjestyy joukkuepaikka. Yöjuna Ouluun on jo buukattu ajat sitten, samoin hotellin varasin optimistisena jo viime syksynä. Hyvä niin. Ja onneksi ne nollat tuli täyteen jo pääsiäisenä, koska isojen tapahtumien vuoksi ei oltaisi ehditty eikä pystytty juurikaan kisaamaan. 1.6 mennään vielä kisoihin ja epiksiin ehkä 3.6, sitten vielä Fitdog niin se on siinä.

Loppuun vielä julkaisemattomat videot.

Kikin tuplanollavoitto Kotkassa huhtikuussa

Lilin episvideo, jossa nopein aika mutta rima tippui

Lilin puomitreeniä

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Tuplanollaa, tuplavoittoa, treenaamista ja sen sellaista

Täällä me edelleen ollaan!

Pikakelauksena: vietettiin pääsiäinen Joensuussa kisaten JOAn kisoissa! Perjantaina tuloksena 5 vp, HYL, HYL ja 5 vp. Mitä opimme tästä - kepo ei voi lämmitellä Kikiä koska sitten Kiki lähtee lapasesta. Mitä muuta opimme - putki -kontaktierottelut toimii, samoin edessä oleva putki ei hämää Kikiä vaan hakee kepit kyllä. JES! Lauantaina oli vielä kolme rataa ja kahdelta ekalta nolla, eli se puuttuva tuplanolla plakkariin! Vau! Vika rata HYL, ei ihan riittänyt keskittyminen enää. Huomionarvoista oli, että tsemppasin oma vireen kahdella ekalla radalla tosi ylös, vakuuttelin itselleni että nyt me näytetään mitä me osataan. Ja me osattiin, vaikka tokalla radalla varmistelua olikin. ;)
Seuraavana viikonloppuna oli Fitdog ja sain taas todeta miten hieno Kiki mulla on! Treenikaveri kysyi että onko tuo sama koira kuin ekalla leirillä? Vauhti ja estevarmuus ovat parantuneet ja mun tekeminen on helpompaa. Jennan ja Juhan radoilla sai juosta ja nyt olen tajunnut, että itse sytyn sellaisilla radoilla ja olen aivan liekeissä! Parempaa tekemistä silloin mulla!
Jenna ja Juha molemmat kehuivat. Vielä kun saa puomin hiottua kisoissa samanlaiseksi mitä se on parhaimmillaan treeneissä (siis nopea ja varma pysäytys) niin sitten olen erityisen tyytyväinen. Aikaahan se vaati. Epiksiin voisi mennä palkkailemaan puomia.

Niinun treenissä kisattiin radanomaisesti, eikä menestystä meille. Muuten sitten tuli kyllä kehuja ja Niinu sanoi, että oltiin viikonlopun ekoja jotka taisivat saada treenatessa nollalla läpi. Erityisen iloinen olin puomista, sillä jättäydyin taakse ja Kiki haki aika hyvin puomin loppuun asti.


Lili on tässä välissä tehnyt keppejä, aata ja puomia. Nyt on tavoitteena saada puomi ja aa möllikisakuntoon. Melkein alkavat ollakin. Aalla tulee yleensä ekoilla toistoilla hyviä, mutta sen jälkeen saattaa jäädä viimeinen laukka liian ylös. Tässä yksi treeni.
Viimeksi tein aata niin, että lähetys putkesta ja aalta putkeen. Ekat toistot ihan todella hyviä! Pitänee siirtyä jackpot palkkaan kunhan vaan keksin mikä se on.

Puomi on myöskin hyvällä mallilla. Eilen tein ekaa kertaa puomia yksin. Ensin pelkkää alastuloa sivusta. Palkka kun on 2on02ffista ja siitä vapautus eteen namikipolle. Sitten otettiin kokonaista puomia mun juostessa rinnalla (yleensä tässä on vielä ollut apupalkkaaja vähän jarruna että muistaa pysähtyä). Ekalla kerralla juoksi läpi, mutta peruutti askeleen takaisin. Toisella kerralla juoksi läpi, josta huomautin ja seuraavat tultiinkin sitten täysiä, mutta hienot pysätykset! Lili on kyllä niin hienosti oppinut tämän! Tykkään sen tavasta tehdä täysillä, mutta tarkasti.

Tässä keppivideo
Nyt ollaan jo edistytty kepeillä paljon. Lili tekee kahta porttia jotka ovat jo melkein 4 keppiä. Ollaan myös tehty esteen kautta lähestymistä, se on vielä vähän haastavaa.

Ai niin - käytiin torstaina Kotkassa ja otettiin Kikin kanssa yllätyksekseni tuplanollan siivittäminä kahden luokan voitot! Oho! En olis uskonut sitä päivää näkeväni, varsinkin kun keskimmäinen agirata oli sellaista säätöä että sekunteja menetettiin hirveästi. Vika rata oli hyppäri ja se oli niin sujuva ja hyvävauhtinen, että jos sillä ei olis sijoittunut niin en sitten tiedä millä. Eka hyppysertikin saatiin! Kisoissa on tällä hetkellä kiva käydä, kun yhteistyö toimii ja luotetaan toisiimme radalla. Videot tulee myöhemmin.

Lili kävi maanantaina epiksissä ja siitäkin video tulossa. Tuloksena Lilille 5 vp kun rima tippui, mutta aika oli nopein. Ja olen todella tyytyväinen Lilin tekemiseen! Varsinkin loppusuoraan - siinä oli suoran putken jälkeen maalihyppy ja tosi moni koira kääntyi putken jälkeen katsomaan ohjaajaa, joka oli luonnollisesti jäljessä. Lili kiltisti painatti eteenpäin kuten on opetettu. :D Keppitreenissä tulee myös tuota "tyhjään" juoksemista ja se on hyvä se!

Mulla on parhaat koirat!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lilin keppivideo, Lilin ekat möllikisat ja Kikin toinen nollavoitto!

Ennätettiin tehdä Lilin kanssa 4 kertaa 2by2 keppejä ennen kuin muut menot jättivät keppitreenin jalkoihinsa. Tässä video kolmannesta treenikerrasta:
Paljon saa vielä tehdä ihan perustyötä tällä yhdellä portilla, mutta tällä metodilla keppien treenaaminen on kivaa!

Maanantaina sporttiksen vuorolla hion molempien kanssa aan vauhtia paremmaksi madalletulla aalla.   Näytti toimivan, sillä tänään kisoissa Kiki teki hyvät aat vaikka molemmilla radoilla piti ottaa kovasti haltuun aalla. Lili teki maanantaina keppejä ja vähän pussia, rengasta ja lyhyttä ratapätkää. Pussi ja rengas täytyy ottaa sen kanssa tehotreeniin niin kuin aika moni muukin juttu..

Keskiviikkona Lili oli hieronnassa ja kaikki ok sillä. Se sai hierojalta lempinimen turboreisi  - sen verran hyvin kehittyneet oli reidet verrattuna muuhun kroppaan! :D Ihmekö tuo kun pomppii aina aksatreeneissä jatkuvasti mun vyötärön korkeudelle.

Torstaina nappasin Jennan treenin ja mentiin Lilin kanssa tekemään puomia, ja se oli tosi hyvä juttu. Sain ohjeeksi jatkaa puomia palkaten 2on2offista ja etupalkka lisäksi. Fokus pysyy eteen eikä mun liikkeellä ole enää niin suurta vaikutusta. Näitä jatketaan. Enkä saa kuulemma pyllistellä vaan ottaa ihan rennosti sen palkkaamisen kanssa.

Lauantaina koittikin sitten Satu Hillin treeni Kikin kanssa. Tehtiin rataa ja siinä oli pari kinkkistä kohtaa, mutta saatiin menemään aika pian nollalla. Vielä hiottiin paria kohtaa ja tulipa taas opittua ettei niitä ansaesteitä saa pelätä vaan pitää ohjata tarkasti. Lopuksi tein vielä Lilin kanssa radan alkupätkää ja se on kyllä niin hauska kun painattaa putkesta tukka tuubilla suoraan. U-putkesta siis myös suoran putken lisäksi. Lilin kanssa harjoiteltiin päällejuoksuja, kuten torstainakin Jennan kanssa. Saksalaistakin tehtiin niin, että päällejuoksusta lelu tippui maahan ja itse jatkoin saksalaisen tekemistä.

BATin epikset ja möllihyppyrata oli lauantai-illan tärkein ohjelma. Ekalla radalla Lili hyppäsi ekan riman päälle ja oli siitä vähän hämmentynyt. Hyvin jatkoi, mutta lopussa en vaan ehtinyt sen vauhtiin, kun se ei vielä osaa hakea esteitä, putkia toisinaan kyllä.
Tässä toka rata
Hauskaa oli ja se oli pääasia! Aika paljon vielä on tehtävää, mutta Lilin kanssa on niin kiva treenata, niin mikäs siinä. Nyt kun pääsee ihan kohta taas ulkokentälle niin olis tarkoitus treenata vähän enemmän. Lilin sisko muuten voitti möllihyppärin ja se olikin vakuuttavaa menoa se!

Tänään suunnattiin sitten Lotan ja Rallin kanssa Kotkaan kisaamaan. Lili meni jo eilen Niksin luo yökylään, joten autossa oli sitten omat loossit Kikille ja Rallille. Ekalta radalta väännettiin nolla, kun olin vähän myöhässä. Olin kolmas vikalla esteelle odottelemassa paljon aiemmin kuin luulin, joten siinä sitten meni pasmat vähän sekasin. Sijoitus 4.

Keskimmäiseltä radalta olisin tietysti toivonut nollaa, koska tuplanolla. No jälkeenpäin ajatellen olin puomilla niin jäykkänä et ei ihme kun hyppäsi kesken pois.. Aan varmistin, koska siinä oli tiukka kääntö enkä ollut ollenkaan varma millä tolalla se aan juoksari nyt on. Mutta se toimi! Tässä siis sylikyydillä pois.
Vikalle radalla koitin tsempata vielä. Rataprofiili olikin juostessa kivempi kuin odotin! Sai painattaa lujaa ja siinä vauhdin huumassa tulikin tehtyä tarkasti ja täysiä. Aalle menin taas saattamaan ja se toimi. Puomille olin päättänyt ottaa sivuetäisyyttä ja käskyttää "koske" -komentoa kunnolla. Sekin toimi. Yllärinä tältä radalta nollavoitto jollain sadaosasekunnin kaulalla! Voitettiin juoksupuomikoirakko (jos he tolla radalla juoksarin tekivät) joten aika sujuvaa menoa meiltä sille perusteella.


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lili aloitti kepit 2by2

Ensimmäisenä Lilin keppien aloituksesta, koska oon niin innoissani! Eilen oltiin menossa Lotan & Rallin kanssa koirauimalaan, mutta sitä ennen sain Lotalta ohjeistuksen 2by2 -keppitreeniin. Mulla on kotona 6 kepin satsi, joka on todella kevyt kantaa. Napattiin se siis kainaloon ja käveltiin läheisen koulun kentälle. Pikaiset teoriat ja sitten pari ekaa kertaa Lili hihnassa, odotettiin että tarjoaa kahden kepin välistä menoa ja siitä palkkaus palkkauslinjalle. Tämän jälkeen Lili irti hihnasta ja portin läpi menon tarjoamista hieman kulmaa vaihdellen ja vähän jo kauempaakin. Lili oli niin hieno! Kun se tajusi mikä on homman nimi, ei ollut epäilystäkään ja sinne se säntäsi kahden kepin väliin. Ollaan sen kanssa tehty esteiden tarjoamista ja siitä on kyllä hyötyä, koska nyt lähti juoksemaan "tyhjään" jos palkkaus oli vähän myöhässä. Alussa hieman ehti päätä kääntää ja vilkaista mua, mutta kun sain ohjeistuksen olla valmiina heittämässä palkkaa samalla sekunnilla kun päästän Lilin valjaista irti, alkoi palkkauksen ajoituskin olla kohdillaan.

Tänään tehtiin toinen satsi keppejä eikä vieläkään yhtään stiplua, vaikka otin jo hieman enemmän etäisyyttä ja edelleen vaikeampia kulmia. Toivottavasti homma jatkuu näin kivasti! Tykkään kyllä tästä alusta kun saa katsoa miten koira oppii ja voi tehdä harjoituksia jos ei nyt kotona niin lähellä kotia kuitenkin.

Oltiin oikein reippaita tänään ja lähdettiin tyttöjen kanssa metsään juoksemaan. Olen jo pitkään miettinyt, että voisin hölkätä niiden kanssa metsässä. Koirat sai pallot suuhun ja kipittelivät niiden kanssa mun juostessa. Kikikään ei niin useasti eksynyt omaan maailmaansa hajujen perään kun piti katsoa mihin mä pingon. ;) Kyllä se silti onnistui tennispallon hukkaamaan, kun ei enää muistanut mihin sen oli jättänyt hajujen maailmaan hetkeksi kadotessaan.. Loppulenkin Kiki yritti tietenkin pölliä Lilin palloa, mitä en sallinut ja Kiki asian sitten hyväksyi.

Torstaina Lili pääsi treenaamaan keinua ja sen lisäksi helppoa rataa. Keinulla otin nyt jälleen paukutusta lelupalkalla ja Lili malttoi jo paremmin odottaa vapautuskäskyä. Tämän lisäksi tehtiin tuetun keinun päähän juoksua, apupalkkaaja antoi namia ja laski samalla keinun rauhallisesti alas. Nakit toimi tässä hyvin, eikä Liliä yhtään jännittänyt keinun laskeminen kuten maanantaina. Se vaan tarttee jännissä asioissa hieman aikaa miettiä.
Sinisestä putkesta tuli ohi kun otin liikaa haltuun. Tässä näkee (vielä) Kikin ja Lilin eron. Lili tulee pienestä mukaan eikä hae mihinkään vääriin putken päihin. Pitää muistaa ohjata Liliä vähän enemmän silkkihansikkaat kädessä. Sama näkyi käännöstreenissä. Kun tein suhinan ja tosi vahvan rytmityksen Lili kääntyi ennen estettä. Se vaan kääntyy niin paljon helpommin, ettei tartte noin paljon merkkausta.

Ensi kuussa olisi tarkoitus käydä mittaamassa Lili. Kisaikähän sillä tulee täyteen 18.4. Kisaaminen aloitetaan Agirodussa jos ollaan silloin valmiita. Agirodun päätavoite on mennä sisarusjoukkueella mölliradalle.

Huomenna jatketaan keppitreeniä taas suurella innolla!


torstai 19. maaliskuuta 2015

Fitdog number 5.

Enemmän leirejä takana kuin edessä! Kesä lähestyy siis vääjäämättä! Hui! Toisaalta tuntuu, että me ollaan aika hyvässä iskussa kesän kisoja ajatellen, mutta toisaalta tuntuu että olis niin paljon asioita joita haluaisi treenata. Tänäänkin Kikiltä jää itsenäiset treenit väliin eilisen hieronnan vuoksi. Kiki saa levätä ts. olla treenaamatta agilityä, metsässähän se on jo käynyt juoksemassa tälle päivälle.
Fitdog -tiimin fanikuva meistä

Takaisin aiheeseen. Viime viikon perjantaina Fitdog alkoi tuttuun tapaan luennolla. Ensin psyykkisen valmentautumisen luennolla ja sen jälkeen valmentajat keskustelivat agilitykoiran treenaamisesta ja huoltamisesta. Kysymyksiä sai esittää ja paljon keskusteltiinkin koirien vapaana juoksemisesta. Meidän koirat saa juosta vapaana monta kertaa viikossa, koska niillä ei ole onneksi tapana taklailla toisiaan tai juoksennella puita päin.. (tähän se kop kop, koputetaan puuta) Ymmärrän kyllä pointin, että jos koirat aina rikkovat itseään vapaana juostessaan niin varmasti sitä tulisi varovaisemmaksi päästämään niitä vapaana juoksemaan. Meillä on onneksi metsä lähellä ja sinne nuo pääsevät juoksemaan aina kun mahdollista. Vielä eivät ole saaneet itseään sillä rikottua enkä haluaisi vapaana olemista rajoittaa, kun nuo nauttivat siitä niin paljon.

Luennolla tuli kyllä itselle hyvä muistutus itselle kisojen tai rankkojen treenien jälkeisestä palauttelulenkistä seuraavana päivänä. Näin olen pyrkinyt tekemään, mutta välillä se vaan unohtuu. Viime maanantaina mentiin juoksuvyön kanssa ravilenkkiä 45 minuuttia. Koirat oli kyllä sitä mieltä että mielummin juoksisivat vapaina, mutta se ei nyt saanut mua heltymään.

Lauantaina aloitettiin Agility akatemialla Juhan treenissä heti yhdeksältä. Miten ihanaa olikaan lähteä ajamaan kotoa kahdeksan aikaan auringon paistaessa! Aurinko tekee niin ihmeitä! Juha oli laatinut tuttuun tapaan n. 30 esteen radan kinkkisine kohtineen. Kompastuskohta oli renkaan jälkeinen tiukka haltuunotto ja siitä putkeen ohjaus (kepit oli houkuttimena suoraan edessä). Kiki reagoi hyvin ja tuli käteen, rytmitin vain alkuun väärin eikä se lähtenyt hakemaan putken kauempaa päätä. Toinen kinkkisempi kohta oli renkaan jälkeinen vastakääntö ja siitä puomille. Otin Kikin haltuun ja sehän ei sitten ymmärrettävästi hakenut puomille. Piti taas vähän odottaa eikä hosua.
Videolla rata nollana lukuunottamatta kepeillä sattunutta työtapaturmaa - Kiki kolauttaa oikean etulapansa tokaan keppiin ja rytmi hajoaa. Erityisen iloinen olin muuten että kepeillä päällejuoksu toimi! Harjoiteltiin sitä taas viikko pari sitten ja nyt toimii. Oli kyllä niin hyvä fiilis treenata! Juha kehui että ollaan kehitytty, mutta toivoi ohjaajalle vielä pientä viimeistä vääntöä. Ymmärrän mitä sillä haetaan, mutta en ehkä vielä pääse siihen supervireeseen. Kerroinkin Juhalle että pyrin nyt ohjaamaan tarkasti - se on mun motto ja katsotaan mihin asti se kantaa. Siitä sitten toivottavasti pikku hiljaa pääsen huippuvireeseen asti.

Tankkaustauon jälkeen jatkettiin Jennan treeniin. Jennan treenissä myöskin 30 estettä ja kaikki kontaktit. Duunia sai taas itsekin tehdä ja pistää töppöstä toisen eteen. Edelleen tuntuu nuo hieman epäselvemmät kaarroksen paikat olevan sellaisia joissa Kiki valuu. Niissä pitää olla tarkkana. Jostain syystä tällä kertaa Kiki ei hakeutunut ihan niin hyvin aan jälkeiselle takaakierolle, vaan mun piti todella ohjata se sinne. Ei taas saa olettaa mitään. Juostiin varmaan kymmenen kertaa (no ei ehkä ihan) rataa läpi kun aina tuli joku pieni virhe. En ohjannut kunnolla takaakiertoon tai Kiki ei kestänyt puomilla kun juoksin itse niin reippaasti sivuun.. Hienoja kohtiakin löytyi. Ennen keinua oleva hypyn koira hyppäsi poispäin, kun itse juoksin jo keinulle. Kiki haki sen hypyn aivan itse (koska Kiki on Kiki ja jos este on reitillä niin sehän on aivan sama miten se sijaitsee) ja vasta sen jälkeen muistin että sinnehän piti törkkästä. ;)
 
Jennakin kehui että ohjaan hyvin. Kiva kuulla että kehitystä on tapahtunut! 

Noiden juoksutreenien jälkeen Kiki pääsi kotiin lepäämään kun itse suuntasin vielä Masalaan 2 tuntia kestäneisiin fysiikkatreeneihin. Ihan mahtava kunnon rankka treenipäivä!

Sunnuntaina jatkettiin taas yhdeksältä Niinun treeneissä. Niinun puolelle hallia oli laadittu 34 esteen rata. Siinä oli pähkinä purtavaksi kun melko pienellä kentällä noin monen esteen rata niin, että niitä samoja esteitä mennään moneen kertaan ja niin, että välistä jätetään aina joku tai joitakin hyppyjä. No onneksi sain keskityttyä rataantutustumiseen kunnolla eikä se muistaminen ollut ongelma. Kyseessä oli muuten vaan meille hyvin haasteellinen rata, koska ansahypyt. Kiki kun edelleen tykkää lukea rataa niin sain tehdä hartiavoimin töitä, jotta sain oman rytmityksen ja ajoituksen kuntoon, niin silloin Kiki kyllä poimii ne oikeat hypyt. Videollakin on jotain, valitettavasti kamera hyytyi kesken menon. Loppujen lopuksi yllättävän hyvin meni! Rytmitys on tarkkaa - ei saa olla liian ajoissa! 

Viimeisenä Teemun painetreenit. Teemu oli taas keksinyt jekkua toisen perään. Mikä parasta - löysin itsestäni sen huippuvireen kun Teemu oli kettuillut mulle ja laittanut mut punnertamaan! :D Pitäisköhän sm-kisoissa etsiytyä Teemun haukuttavaksi ennen omaa suoritusta! 

Viikonloppuhan ei toki loppunut Teemun treeneihin, vaan vielä suunnattiin fysiikkatreeneihin tekemään lihaskuntotestiä. Viimeksi testi tehtiin lokakuussa ensimmäille leirillä ja ilokseni voin todeta, että tulokset olivat parantuneet! Lihaskuntoa en varsinaisesti ole kovin paljoa treenannut, mutta olen kyllä pyrkinyt liikkumaan enemmän ja se näkyi tuloksissa. Salillakin olen nyt aloittanut käymään. Vielä on kerta personal trainerin kanssa ja sitten olisi tarkoitus noin kolme kertaa viikossa vetää ohjelma läpi. 

Mahtavin asia viikonlopussa oli silti Kikin jaksaminen. Se jaksoi entiseen malliin täysillä läpi kaikki treenit! Treenikunto on taas löytynyt. Eilen Kiki pääsi Remediumiin Marin käsittelyyn ja jotain jumia oli edelleen, mutta ne kohdat jotka viimeksi olivat Marin käsittelyssä pahimmin jumissa, olivat hieman lievemmin jumissa nyt. Huhtikuun leirin jälkeen tytöt pääsevät kumpikin taas osteopaatin käsittelyyn. 

Kävin itsekin osteopaatilla pari viikkoa sitten ja oli kyllä mukava kokemus. Selkärangassa oli hieman jäykkyyttä, mikä voisi osteopaatin mielestä liittyä siihen tammikuiseen liukastumiseen rappusissa, jolloin kipeytin selänkin. Täytyisi varata uusi aika, sillä onhan se aika kiva pitää itsestäänkin huolta.. 

Tämä viikko ollaan oltu aika aktiivisia. Maanantain Lili pääsi treenaamaan Sporttikselle aata ja keinua. Siirryin keinulla lelupalkkaan, jotta saan virettä vielä ylemmäs ja se näytti toimivan. Aalla osuma tulee tällä hetkellä mun mieleen vähän liian ylös. Katsotaan saisko sitä korjattua alemmas.

Tiistaina käytiin treenikaverin ja Lilin kanssa juoksemassa Malminkartanon jätemäen portaita. Lili sai juosta siellä vapaana ihmisten seassa, eikä kukaan edes valittanut. ;) Lili kun ei mene ottamaan kontaktia eikä hauku, mutta ottaa kyllä mielellään rapsut vastaan kun niitä tarjotaan. Porrasjuoksun jälkeen Lili sai jäähdytellä ja Kiki lämmitellä, ja sitten Kiki pääsikin huippis-treeniin. 

Eilen koirilla oli kevyempi päivä ja mä kävin kevyellä 5-6 kilsan hölkällä. Tänään Lili pääsee treenaamaan Purinalle, Kiki ottaa rauhassa edelleen hierojan takia. Perjantaina sitten koko porukalla koirauimalaan. Onpahan taas ollut tekemistä!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Sylikyydillä ensimmäistä kertaa

Viime viikon sunnuntaina oltiin Lägillä kisaamassa Kikin kanssa. Eka hyppyrata väännettiin nollaa väkisin ja nollahan sieltä tuli, mutta aika hidas nolla. Mua alkoi jo naurattamaan kun Kiki odotti mun kädessä kiinni kiltisti kun sanoin niin ja ihmetteli mikä on seuraava este..

Toisella ragalla, agiradalla olin suunnitellut Kikin jäävän keinulle odottamaan, että pääsen hyviin asemiin jatkon kannalta. Sehän ei jäänyt keinulle odottamaan, mikä ei ole ihme kun ollaan tehty vain nopeita vapautuksia viime aikoina. Otin keinun sitten uudestaan, eikä vieläkään jäänyt ja Kiki pääsi sylikyydillä maaliin. Kovasti se ihmetteli mikä on homman nimi..

Viimeiselle radalle sain itselleni parhaan asenteen. Sylikyyti oli tehnyt tehtävänsä, sillä Kiki odotti nätisti keinulla ja puomilla. Rima tipahti puomin jälkeen, vaikka Kikillä ei tapana ole tiputella rimoja enkä mielestäni ollut sen edessäkään. Tilastorima varmaan sitten. Pääasia että rata oli hyvä ja sujuva.

Ei olla vähään aikaan treenattu aata ja sen alkaa kyllä huomaamaan. Hylkyradalta olisi tullut vitonen aalta. Täytyy taas ottaa boxi käyttöön ja vahvistaa paikkaa. Vähän aikaa sitten tein itseasiassa boxin kanssa tiukkoja käännöksiä aalta, mutta täytynee ottaa pallon kanssa kunnolla aan treeniä että saadaan taas harjan yli laukkaa venymään enemmän.

Ihanaa että Kiki tuntuu nyt olevan kunnossa! Helmikuun fitdogin jälkeen sitä on hierottu ja hoidettu muutamaan kertaan, lisäksi lenkitetty enemmän ja Kiki on laihdutuskuurilla. Kyllä se kunto taas nousee!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Nollavoitto Kirkkonummella!

Mun ja Kikin ensimmäinen nollavoitto! Hauskaa tästä teki sen, että katsoin meidän olevan ykköstilalla kun lähdin jäähdyttelemään kaverin kanssa. Takaisin tullessa seurakaveri onnitteli ja mä kysyin fiksuna: "Mistä??" Siellä me edelleen oltiin ykköspaikalla! Oho! Tuli kyllä niin puun takaa. Meidän vauhti ei ole niin hyvä kun noilla parhailla ja tuolla kisoissa niitä nopeita koirakoita oli. Me onnistuttiin tällä kertaa ja oli meidän vuoro pokata ykköspalkinto.
Voittorata oli päivän viimeinen rata ja Ritva Herralan käsialaa. Edellisillä radoilla tuomaroinut Anne Savioja katsoi kontakteja Ritvan pyynnöstä, kun kerran paikalla oli. Isojen kisojen tunnelmaa. :) Rataan olen tyytyväinen. Puomin kontakti sai olla mitä oli, sen kanssa tehdään edelleen töitä. Lopussa mun piti tehdä sinisen putken jälkeen pakkovalssijaakotus, mut pasmat meni sekaisin ja ehdin vaan tajuamaan että Kiki on menossa oikeaan suuntaan ja mun jalatkin näyttää sinne joten huikkasin putkeen - ja tässä tilanteesssa ei varmasti ollut haittaa putkihullusta koirasta. Lähtöhyppyhän kummitteli siinä vieressä ja siksi pakkovalssijaakotus olisi ollut meille paras, mutta toimi se näköjään noinkin. Palkinnoksi saatiin muuten Tefalin Jamie Oliver pizzavuoka :D!

Keskimmäinen agirata meni muuten suunnitelmien mukaan, paitsi että Kiki sinkosi kepeiltä putkeen joka oli ekan radan kuvio.. Ei se edes vilkaissut mua vaan oli päättänyt mennä putkeen. Muuten olen tyytyväinen, että lopun aan jälkeinen haltuunotto toimi. Muistiin itselle että aan jälkeisiä niistoja pitää harjoitella. Meni pitkäksi.

Ensimmäiseltä eli hyppäriltä saatiin myös nolla. Hyvä rata, keskityin ohjaamaan tarkasti kuten kaikilla radoilla (tai ainakin pyrin siihen), joten ehkä vähän varovaista menoa, mutta tätäkin asiaa työstetään. Parempi ohjata tarkasti kuin häseltää menemään ja olettaa liikaa.

Kiki tuntui jälleen omalta itseltään, irtosi hyvin ja haki esteitä.

Pitää olla pikkasen pläski 

Viime viikon torstaina Kiki pääsi Remediumiin Marin käsittelyyn. Ja jumissahan se oli kuten olettaa saattaa Fitdogin hyytymisen perusteella. Mari sanoin että Kiki kyllä hyvin vastasi hoitoon, mutta etuosassa oli jumia, samoin takaosassa ja häntäkin oli aivan jumissa. Hoidon jälkeen Kikillä oli reilun viikon tauko agilitystä, muuten se sai liikkua normaalisti. Niin ja Remediumissa punnasin Kikin ja yllätyin kun vaaka näytti yli 12 kiloa! Kotivaa´alla sama lukema ja nyt Kiki onkin laihiksella. Pullero saanut kilon lisää.. Pitkän karvan kanssa lihomista ei niin huomaa. Lisäksi ollaan oltu laiskoja ja ovat saaneet 500g lihapötkön puoliksi ja vielä jotain extraa siihen, niin ei ole ihmekään Kikin lihominen. Kikin annoksen pitäisi olla vähän yli 200g vaan, kun se käyttää ruoan hyväkseen niin hyvin. Lili taas kuluttaa niin paljon enemmän kun on aktiivinen joka tavalla, joten voi syödäkin enemmän. Nyt ollaan taas lisätty lenkkien pituutta ja koirauimalassakin päästy käymään. Eiköhän se Kikin vyötärö kohta ole entisensä!

Varasin Kikille vielä hieronnan ensi viikolle jotta se varmasti nyt pysyisi kunnossa. Katsotaan onko Marin kertaalleen antama hoito riittänyt vai pitäisikö nyt hoidattaa tiheämmin. Seuraava Marin hoitokerta on sitten ensi kuun Fitdogin jälkeen.


Lili hyppytekniikkatreenissä

Mari Sydänmaalakka piti junnuille hyppytekniikkaa. Perussarjalla aloitettiin ja Lili oli vähän ihmeissään. Tarvitsi lopulta mut etupalkaksi lelun kanssa. Aiemmin on kaasutellut sellaista vauhtia että namipalkka on ollut etupalkkana, lelusta kun saa lisää vauhtia. 

Set pointissa nostettiin jo 40 senttimetriin kun meni hyvin. 
Lopuksi vielä etäisyyden arviointia. 

Malttia ja miettimistä olis hyvä saada Lilille lisää. Näitä nyt pitäisi muistaa ahkerasti tehdä, jotta se tekniikkaa pysyy hyvänä vauhdista huolimatta.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Isomman saappaissa

Lili on saanut astua Kikin saappaisiin Kikin pitäessä nyt hetken taukoa Fitdog leirin jälkeen. Sunnuntaina meidän ryhmällä oli poikkeuksellisesti vain yksi treeni. Kiki oli innoissaan hinkumassa radalle, kuten aina. Alettiin tekemään ja pian huomasinkin sen olevan jotenkin outo. Se ei irronnut, se ei lukinnut esteitä - se hakeutui mun luo eikä toiminut kuten normaalisti. Niinulle sanoin heti että nyt Kiki ei ole oma itsensä. Lauantaina Kiki oli ollut niin hyvä ja meillä meni niin hyvin ja yön aikana mun koira oli vaihtunut perässä vedettävämpään malliin. Niinu ei heti asiaa huomannut, kun ei meitä niin hyvin tunne ja toki mun irtoavan koiran ohjaus ei toiminut kun olisi pitänyt saattaa koiraa loppuun asti, mikä ei ole ollenkaan normaali tilanne. Yritettiin siinä sitten tsempata Kikiä ja Niinukin huomasi, että koira ei kiihdytä mun perään kuten normaalisti. Käytiin normaalit jäähdyttelyt ja Kiki sai odotella hallin lämmössä häkissä ennen kotiin lähtöä.

Videolla pätkä treenistä, jossa Kiki sai mennä mihin halusi kun vaan tsempattiin sitä. Lopun niistosta oon erityisen tyytyväinen - se ei mennyt putkeen!

Maanantaina silittelin Kikiä ja aloin kopeloimaan sen kroppaa ja yllätyksekseni sain sen lihakset värähtelemään keskeltä selkää oikealta puolelta. Ensi viikolla on osteopaatti, mutta onneksi Mari Hyytiäiselle sai varattua ajan torstaiksi. Eilen edelleenkin lihakset värähteli ja Kiki mulkoili mua kun painelin selkää. Kiki on siis saanut nyt levätä, toki lenkkeilee normaalisti metsässä ja olen myös muistutellut kepoakin että hihnassa pitää ravata, ei saa peitsata mitä Kiki mielellään tekee jos taluttaja kävelee liian hitaasti. Bottiloimi on myös ollut ahkerasti käytössä öisin.

Niinpä Lili pääsikin sitten sijaistamaan Kikiä tiistaina Huippikseen. Olisin saanut kyllä huippu lainakoirankin, mutta logistisista ongelmista johtuen päädyin ottamaan Lilin. Ja Lili olikin hurjan pätevä! Tehtiin toki rataa pätkissä, mutta taas Lili yllätti mut positiivisesti! Sehän osasi pakkovalssin vaikka ei sitä olla oikeasti edes harjoiteltu. Toinen asia mistä olin erityisen tyytyväinen oli takaakierto, jota tehdessä sain vain tyrkätä Lilin taakse ja lähteä painattamaan itse täysiä! Vau! Junnukoiran kanssa tämä vaihe on aivan paras. Tuntuu että edistytään aivan hirveätä vauhtia! Lili on nopea oppimaan ja lisäksi lukee liikkeen suuntaa ja kroppaa niin hienosti, ettei sille tarvitse montaa kertaa näyttää miten joku juttu menee. Putkijarrutkin toimi kunhan tein ne. Mahtavinta on se, että Lili menee täysiä eteen jos ei mitään sanota. Pitää siis muistaa kertoa kun olisi syytä kääntyä tiukasti! :D


Maanantaina olin vain Lilin kanssa Sportiksella. Koska olin illalla käynyt itse fyssarilla (joka muuten lupasi että nyt mun selkä on kunnossa toimittuani hetken neulatyynynä, woop woop!) en viitsinyt alkaa madaltaa aata selkää säästääkseni, niin tehtiin sitten puomia. Huomaa taas ettei ole tullut kotona naksuteltua 2o2o:ta, koska ei meinannut kakara pysyä kontaktilla vapautukseen asti.. Pitkään pitkään aikaan ei olla tehty kokonaista puomia ja ekalla kerralla vähän jännitti, mutta sen jälkeen vauhtia taas löytyi. Muuten testailtiin taas tiukkaa kääntymistä siivekkeen ympäri, tarvitsee lisää toistoja kun tullaan kovalla vauhdilla. Rengasta otettiin myös ja ei sekään vielä toimi kuten strömsössä..
Pieni pätkä puomitreenistä:

lauantai 14. helmikuuta 2015

Laatuaikaa

Onpas taas vierähtänyt pitkä tauko kirjoittamisesta! Hirveästi ei olla puuhattu, koska selän parannuttua sain oksennustaudin. Tai oikeastaan oksennustauti antoi lisää lepoaikaa selälle ja se oli hyvä. Ehdin jopa kerran käydä juoksemassa 10 kilsan lenkin kunnes tuo edellä mainittu tauti kaatoi petiin.. Selkä kesti hölkän, mutta tuntui sen jälkeen jäykältä, joten varasinkin itselleni fysioterapeutin joka on ensi maanantaina! Kiva välillä hoidattaa itseään.

Maanantaina oli siis oikein laatuaikaa kaikille -teema. Mentiin ensin Kikin kanssa Niinulle treenaamaan 45 esteen rataa. Oli kyllä ajatukset niin jäässä pitkän treenitauon jälkeen. Ohjasin tosi huonosti alussa, mutta onneksi sain treenin edetessä hieman parannettua tekemistäni. Muistikaan ei oikein pelannut kuten yleensä ja otin siksi monessa osassa. Päästiin kuitenkin jonnekin 37 esteelle asti. Lopussa tehtiin vielä pari kertaa puomia yksittäisenä ja siinäkin on selvää parannusta tapahtunut! Palkkasin ensin namilla ja vapautuksen jälkeen lelua heittämällä. Niinun mielestä hyvä puomi. Olin itsekin ihan tyytyväinen. Kiki oli treenin aikana hieno, kuten yleensäkin! Tuli vaan sellainen olo että olispa vihdoin kiva päästä kiinni kunnon treenirytmiin niin sais oman päänkin mukaan tekemiseen.

Karvakamut
Myöhemmin maanantaina oltiin Lilin kanssa Sporttiksen vuorolla. Tein pientä ratapätkää ja harjoiteltiin kovasta vauhdista ennakoivaa valssia. Siis sitä että Lili kääntyy tiukasti. Sehän osaa sen kyllä läheltä lähettämällä, mutta kovasta vauhdista ei vielä malta kääntyä siivekettä nuollen. Hienosti saatiin toimimaan! Lisäksi palkkailin keinun paukuttelua ja sekin oli hyvin Lilin mielessä. Aata tehtiin parissa pätkässä ja nostettiin toisella kertaa.
Hienosti se tulee aan! Viimeisellä kerralla alkoi ehkä jo vähän väsymys painaa eikä enää venyttänyt niin hyvin. Muuten olen tyytyväinen tämän hetken suorituksiin. Nythän tullaan vielä vähän lyhyemmällä vauhdilla, eikä esteitä ole ennen tai jälkeen. Siinä mielessä aika superia että kääpiö tekee aan samoilla laukoilla kuin Kiki - siis kaksi laukkaa ylösmenolla ja kaksi alasmenolle. Videolla aa on ehkä 10 senttiä normaalikorkeutta matalampi.

Lili aloitti ensimmäiset juoksunsa parisen viikkoa sitten. Nyt ne onkin jo ohi. Kiki oli varsinkin tärppipäivinä aivan liekeissä ja liehittelemässä pienempäänsä.. Kerran piti käskeä Kiki häkkiin rauhoittumaan, muuten nuo osasivat kuitenkin suht rauhallisia olla.

karva-lili
Huomasin maanantaina treenatessa että Lili on jotenkin aikuistunut. Keinun paukuttelu ja aan suorittaminen olivat sille nyt jotenkin tutumpia ja yksinkertaisempia juttuja. Musta tuntuu että se on saanut rohkeutta tekemiseen. Ainahan sillä on ollut vauhtia ja tekemisen meininkiä - mutta ehkä se on saanut nyt itsevarmuutta. Kiva huomata!

Ettei nuo kaikki krempat ja oksennustaudit riitä niin sain sitten vielä flunssan kaupan päälle! Kovin paha se flunssa ei onneksi ollut, mutta töiden jälkeen ei oikein muuta tarvinnutkaan tehdä. Paitsi torstaiksi olin saanut haalittua Jennan treenin Lägillä eikä sitä voinut jättää väliin.
Tälläsen radan Jenna oli laatinut. Ajattelin että en ikinä ehdi 5. estettä ohjaamaan, koska en voi ohjata Liliä alussa niin kovin kaukaa. Lähdettiin kokeilemaan ja mitä tekee Lili - juuri niin kuin ohjataankin eli sain odotella 4. putken lopussa ja ohjata alun sieltä, ja sitten mulla oli kaikki aika maailmassa ohjata 5. este. Jenna taas sanoi että luota sun koiraan, kyllä se osaa. Leijeröintikin sujui mahtavasti! Lili pikku kirppunen sai kehuja estefokuksestaan ansaitusti! Alkuun tein 10 - 11 valsseilla, mutta Jenna halusi vielä vähän haastavamman version kokeiluun ja jäin 11. esteen taakse odottelemaan. Ekalla kerralla kuulemma naureskelin epäuskoisena 11. esteen kohdalla että sehän tulee ja olin valovuoden myöhässä jäätyäni ihmettelemään! Jenna ystävällisesti kuvasi joten saatte videotodisteen!
En olis ikinä uskonut Lilin olevan noin taitava! Kiitokset Jennalle haastamisesta. Kepokin epäuskoisena katsoi videota että onko tuo todella Lili. Ja sen mielestä Lili meni paremmin lopun kun käänty ekalta putkelta ulos niin ettei mennyt toista putkea perään. Kepon mielestä Kiki olis selvästi mennyt niin. Kyllähän Lilikin meni jos en mitään tehnyt. Täytyy testata ratapohjaa Kikin kanssa.

karva-kiki
Tänään oltiin Kikin kanssa talvitauon jälkeen taas Fitdogissa. Flunssa painaa edelleen ja siksi skippasinkin fysiikkatreenit. Vähäisestä treenimäärästä ja flunssasta huolimatta meni tosi kivasti! Saatiin Kikin kanssa tahkottua nollalla rata läpi (ei nyt ekalla kuitenkaan) kun Jenna haastoi ja mentiin peräjälkeen niin, että aina virheestä seuraava radalle ja alkuun. Muut huippuhyvät ryhmäläiset eivät tällä kertaa paineen alla onnistuneet. Ehdittiin palkata vielä erikseen keinua ja puomia, jotka toimi hienosti apupalkkaajan kanssa. Näitä jatketaan. Eiköhän ne nopeat suoritukset kontakteilla joskus kisoihinkin siirry..

Juhan treenissä meillä oli myöskin hyvää menoa ja saatiin rata menemään pari kertaa nollalla läpi. Putkijarru piti taas tehdä paljon paljon vahvemmin kuin luulin - Kikihän posottaa suorasta putkesta edessä näkyvälle esteelle jos ei tule kunnon rytmitystä ennen putkea. Hyvä että röyhkeyttä löytyy. . Mä sain palautteena ohjata vielä vähän selkeämmin ja kannustaa loppuun asti. Taas oletin että Kiki hakee hypyt jos vaan huitasen.. Tarkkuutta ja säpäkkyyttä edelleen. Tällä kertaa (vihdoin!) Juhan rata oli jotenkin enemmän meille sopiva. Takaakierrot, takaakierto-persjätöt ja saksalaiset sopii meille. Ansaesteet ei..


naku-lili nukkuu lempparipaikallaan sohvan selkänojalla

Lillis aka Doby