maanantai 30. kesäkuuta 2014

Agility Akatemialla

Ostin treenit seurakaverilta Agility Akatemiaan. Kivan haastavan radan Juha oli laatinut. Alussa halusin Kikin pysähtyvän aalle ja pysäytin oman liikkeen, no eihän se pysähtynyt kun on saanut juosta läpi tovin. Otin uudestaan ja sitten se muisti mitä pitikään tehdä. Loput toistot se sai juosta läpi. Ehkä me nyt vaan mennään agirotuun tämän hetkisellä aalla. Jos tulee kontaktivirhe niin sitten tulee. Enää kuitenkin nuo yhdet kisat ennen kuin seuraavissa kisoissa toivottavasti Kiki osaa mennä aan oikeasti opetettuna juoksarina, eikä vaan läpi juoksutettuna.

Rata oli tosiaan kivan haastava ja kiirehän siinä meinasi tulla. Takaakierroista piti ehtiä seuraaville esteillä ohjaamaan ja valssaamaan. Alussa taas nynnyilin enkä vääntänyt kökkövalssia siihen mihin se olisi pitänyt vääntää. Takaakiertoihinhan Kikin pystyy lähettämään tosi hyvin ja tiedän että se jää tekemään sen mun lähtiessä jo eteenpäin. Hieman ohjeita ohjaajalle ja sitten päästiin jo ihan suunnitelman mukaisesti etenemään.

Keinulta vino hyppy oli aika paha. Jos en antanut Kikille tilaa se otti hypyn takaakiertona. Jalkojen käännön sijasta mun ollessa kauempana Kiki teki aivan oikein. Tätäkin voi siis käyttää hyvin jatkossa.

Puomilta oli keppien umpikulmaan tiukka vienti, koska ansaesteet oli tiellä. Sain ohjeeksi pitää oman rintamasuunnan keppien kolmosväliin, jolloin Kikin oli mahdollista nähdä ne kepit! Aina on vaan tottunut umpikulmaan ohjatessa menemään itse keppeihin kiinni ja siitä sitten tyrkkästä kepeille. No nyt ei niin voinut tehdä ansaesteiden takia. Olipa hyödyllinen oppi. Ansaesteitä keppien läheisyydessä pitäisi kyllä treenata. Loppuun tehtiin koko rata uudestaan ja sillä kerralla en kuitenkaan muistanut minne sen rintamasuunnan pitikään kepeillä osoittaa. Harmi juttu, sillä muuten oltais saatu rata loppuun nollalla. Ehkä opin tänkin nyt kantapään kautta ja muistan sitten myöhemmin?!

Radassa oli lisäksi kiva luukutuskohta, koiran lähetys putkeen, siitä leijeröinti puomin alla olevaan suoraan putkeen ja siitä pussiin. Ihmeen hyvin kerkes itse juosta mukana.

Kiva rata jossa sai itse juosta kunnolla! Olin taas hengästynyt ja onnellinen päästyämme maaliin!

Juha kehui Kikiä että se kääntyy hyvin ja lukee todella hyvin ohjausta. Kyllä, sitten kun ohjaaja sai vinkit miten ne kinkkisemmät kohdat ohjataan niin kyllähän Kiki menee. Mä kyllä haluan laittaa Kikin radalle meidän mentorin Lauran kanssa. Olis niin kiva katsoa miten Kiki menee jonkun osaavamman kanssa. Vaikka Kiki ei vieraista ihmisistä niin perustakaan, niin kyllä se aksaa tekee muiden kanssa, jos muut on edes vähän tuttuja. Se vaan niin tykkää aksasta. 

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Parit treenit yhdistettynä


Viime viikolla ei kerennyt kirjoittelemaan mitään treeneistä. Juhannus pukkasi päälle ja tais sitä jotain menoja taas olla.. Hyvät treenit oli kuitenkin viime viikolla. Tuttuun tapaan tehtiin puomihetsausta ensin. Sitten taas puomia radan osana niin että Satu oli yllättäen kontaktilaudan kanssa puomin lopussa ja palkkasi lelulla.

Rata oli kiva, vaikka aluksi mulla oli mummovaihde päällä. Tiesin haluavani päästä Kikin edelle ennen punaista putkea, jotta saan myös jatkon ohjattua edestä enkä hidastavalla takaaohjauksella (kyseisessä kohdassa hidasti paljon). En sitten kuitenkaan runtannut valssia ennen punaista putkea ja tehtiin puolivaloilla. Siitähän tuli sitten ansaitusti palautetta ja seuraavaksi runttasin sen valssin siihen ja eihän mulla ollut edes mikään kiire. Samoin piti muistaa kepeiltä ottaa Kiki jalkojen käännöllä mukaan, se kyllä reagoi siihen niin makeesti. Puomin alla olevalta mustalta u-putkelta jatkettiin hypyn kautta puomille. Enkä edes miettinyt että Kiki menis puomin sijasta putkeen. Radan juostuani totesin vielä Sadulle että mähän vielä leikkasin sen edestä toiselle puolelle puomia ja tein ohjauksesta ehkä vielä vaikeampaa. Silti Kiki meni juuri sinne minne piti. Kannattais varmaan siis luottaa siihen koiraan kun se näyttää toimivan. Ihanaa huomata että hommat edistyy (=lähinnä oma ohjaus putki-puomi erottelussa ehkä paranee). Sadun oli tarkoitus palkata Kiki kontaktilaudalle, mutta mun kiljuessa jessiä (vaikka se ei ole Kikin vapautussana) se tuli läpi, enkä kyllä ihmettele. Palkkasi itsensä hypyllä. Otettiin sitten vielä uudestaan jotta saatiin Kiki pysähtymään.


Rata oli pitkästä aikaa taas sellainen mahtava jossa sai itse tykittää ja olin hengästynyt loppuun päästyämme! Mahtavaa! Mä niin tykkään kun saa juosta! Liian kiemuraiset radat on ihan tylsiä kun vauhti hidastuu niin paljon.. Katselin videota nyt uudemman kerran ja Kikin kaarrokset näyttäis pienentyneen. Ehkä mussa on kehityskelpoisuutta ja onnistun vielä omalla ohjauksella saamaan kaarrokset pieniksi. Toivoa on!


Tämän viikon treenit olivatkin sitten harmillisesti vikat Sadun vakkaritreenit. Radalle oli koostettu kaikkien toiveita. Itse olin toivonut poispäinkääntöä ja sitä päästiinkin sitten harjoittelemaan. Samoin alun ihmisnuolta ei olla koskaan aikaisemmin tehty. Useammat ohjauksethan on koiralle loogisia eikä niissä sinänsä paljon opeteltavaa ole. Poispäinkääntöä täytyy kyllä harjoitella. Jos ehdin kunnolla edellä kääntämään jaloillani Kiki kyllä kääntyi. Jos olin myöhässä ja yritin kääntää käsillä, niin eihän se tiennyt mihin sen olisi pitänyt mennä.

Alussa taas puomihetsiä. Videolla hieno suoritus kun Kiki oikein rynnii läpsäyttämään tassuilla kontaktilautaa. Edelleen täytyy vahvistaa kontaktilaudan ihanuutta. Se toimii kyllä puomilla, mutta tarkoitus olisi että myös tasamaalla voisin lähettää Kikin lautaa kohti ja se rynnisi laudalle odottamaan palkkaa. On sitten joku ässä hihassa tulevaisuudessakin jos tarvitsee muistutella puomin kontakteja.

Tätäkin videota katselin "sillä silmällä" käännösten suhteen ja ihan hyvältä näyttää. Toki tässä radassa ei pääsääntöisesti tykitetty täysiä, joten se vaikuttaa käännöksiin positiivisesti.


Mökkijuhannus!

Aito oikea mökkijuhannus! Aiemmat juhannukset olen viettänyt töissä ja nyt sain nauttia mökkeilystä niidenkin edestä. Kiki tykkää olla mökillä aivan hirveästi. Mikä koira ei tykkäisi.. Aikaisemmilla kerroilla se on autosta päästyään pinkaissut juoksuun tajuttuaan että nyt koitti vapaus! Sama meinkinki jatkui. Lili oli ekaa kertaa mökillä ja sekin nautti täysillä! Lilillä oli hauska tapa juosta ympäri pihaa, käydä sittenn dippaamassa itsensä järveen nilkkoja myöden, juosta taas pihaa ympäri ja sitten taas järveen.. Kiki tykkää uimisesta, mutta sillä ei ole tapana mennä veteen ilman syytä. Syyksi riittää kyllä ruohonkorsien metsästys, vaikka parasta on tietysti lelun/kepin minkä tahansa hakeminen järvestä.
Kiki ja järvi



Koirat olivat mukana kaikessa mahdollisessa. Kokkoon puita kannettaessa Kiki kävi riuhtomassa niitä melkein sitä mukaa pois kasasta. Hyvin avuliasta siis. No toinen nautti kun sai nyhtää ja riuhtoa oksia kerrankin sydämensä kyllyydestä. Aina sään salliessa koirat pääsivät keppien perässä uimaan. Ja Lili ui jo ilman etujaloilla pärskyttämistä! Jee!

Lili 
Oli kyllä hyvä kun oltiin hieman isommalla porukalla mökillä. Lähes koko ajan riitti ihmisten touhujen seuraamista koirille, eikä niiden tarvinnut olla koko ajan meidän lähellä. Välillä me oltiin mökissä ja koirat muiden kanssa pihalla. Kikille kyllä otti vähän koville sen joutuessa jäämään mökkiin muiden kanssa meidän mennessä saunaan. No elämä on. Kerran se oli päässyt karkaamaan ja löytyi saunan oven takaa. :)

Lilin piti öisin huolehtia muistakin mökissä nukkujista. Se hyppäsi sukulaisen viereen sohvalle ja kävi antamassa suukkoja. Viimeisenä yönä se tuli samanlaisen vierailun jälkeen sänkyyn meidän viereen ja huomasin että sillä on jotain suussa. No silmälasithan ne! Aina pitää olla jotain suussa kun on kovin onnellinen ja silmälasit sitten löytyi matkan varrelta. Onneksi eivät olleet menneet rikki.. Koirille siis harvinaista herkkua kun mökillä sai nukkua joka yö meidän vieressä.




maanantai 23. kesäkuuta 2014

Miltä haluaisin meidän agilityn näyttävän?

Kevään mittaan olen saanut hahmoteltua itselleni omia kriteereitä meidän tekemän agilityn suhteen. Kaikki alkoi ehkä siitä, että kolmosiin päästessämme ajattelin meidän tahkoavan monta kuukautta kolmosten kisoissa ilman mitään tuloksia. Siihen olin siis varautunut. Jättiyllätys kävikin sitten ensimmäisissä kolmosten kisoissa viime marraskuussa, jossa onnistuimme tekemään ensimmäisellä radalla nollan ja toisella radalla rimavitosen. Nöyrä mieli takaa yllätyksiä? Talven mittaan kisasimme todella säästeliäästi, sillä tuntui että treenilista oli kilometrien pituinen. Oli niin paljon asioita joita olisin meidän halunnut osaavan ennen kuin keskittyisimme enemmän kisaamiseen. Talvella tuli treenitaukoakin sekä olosuhteiden, että motivaation puutteen vuoksi. Aloin miettimään Kikin vauhtia ja varmaan jossain vaiheessa muodostin siitä ongelman itselleni. Yritin toki olla ajattelematta huippukoirakoiden vauhteja ja keskittyä siihen, että kisoissa tekisimme omaa suoritusta. Kisakohtaisina tavoitteina mulla saattoi olla esimerkiksi tiimityö, juoksen itse lujaa tai selkeää ohjausta. Silti en voinut olla miettimättä sitä, että miten saisimme hieman vauhtia lisää, jotta joskus voisimme ajankin puolesta pärjätä. On toki karhunpalvelus itselle verrata omia aikoja Suomen huippukoirakoiden aikoihin, sillä ovathan nuo kyseiset tyypit harrastaneet agilityä niin paljon kauemmin kuin me. Toki tiedostin, että omassa ohjauksessa ja sitä kautta Kikin linjoissa on paljon parantamisen varaa. Samalla kuitenkin halusin myös tehdä Kikin puomin nopeuttamiseksi jotain, samoin kuin saada kontaktiesteitä ylipäänsä itsenäisemmiksi.
Kiki. Taustalla lampaiden paimennus menossa.

Sadun kanssa aloimme tekemään työtä Kikin puomin nopeuttamiseksi. Sitten sain ihanan Lauran meidän mentoriksi ja Laura keksi meille treenejä joissa saisimme vahvistettua Kikin esteosaamista ja sitä kautta itsenäisyyttä. Talvella huomasin parin viikon treeni- ja kisatauon jälkeen Kikin olevan ihan mahtavassa vireessä (=raivoisa aksakoira). Tiesin, että tämä on se vire, jonka haluan myös treeneihin saada. Kisoissahan vire toki nousee itsestäänkin. Aloin herättelemään ajatuksiani myös oman vireen nostamiseksi treeneissä ja kisoissa. Muutamia kertoja mulle on käynyt kisoissa niin, että ensimmäisen radan ohjaan löysästi, enkä pysty parhaimpaan suoritukseen, vaikka munkin vire on kisoissa yleensä parempi treeneihin verrattuna.

Lauran kanssa kevään korvilla saimme sitten todeta yhden treenikerran aikana Kikin olevan todella matalassa vireessä. Kyllähän se teki kaiken, mutta se oli hitaahko eikä antanut sitä mitä yleensä. Jälkikäteen voin todeta, että vireeseen vaikuttivat ylimääräiset treenikerrat kyseisellä viikolla, juoksun jälkeinen aika sekä varmasti myös yhtäkkiä yllättänyt kuumuus. Tuolloinhan sain vihdoin tsekatuksi Kikin kilppariarvot, mutta niissä ei ollut mitään vajaatoimintaan viittaavaa. Tulimme Lauran kanssa siihen tulokseen, että Kikiä täytyy säästellä mikäli haluaa sen vireen olevan huipussaan. Toki treenejä voi tarvittaessa tehdä virkamiesmäisen Kikin kanssa ja se kyllä oppii, mutta nyt me halutaan enemmän. Me halutaan raivoisa aksakoira eli saippuapala :D. Siis sellainen liukas saippua joka melkein lähtee käsistä. Toki se vaatii multa ohjaajanakin enemmän. En voi mennä mukavuusalueella ja hölkötellä. Tähän asti olen ajatellut Kikin menevän juuri sitä vauhtia mitä minä menen, mutta nyt on alkanut löytyä sellaista meininkiä Kikiltä, että se menee vaikka mä en menisi ja se on juuri sitä mitä halutaan. Koiralla on itsevarmuutta mennä täysiä ja mikäli ohjaaja ei ehdi mukaan niin se on ohjaajan moka.  Pois se kiltti koira joka odottaa mua.

Olen myös huomannut Kikin olevan ulkokentällä usein nopeampi kuin sisällä. Avara tila saa siihen vauhia. Ilokseni pari viime kisat on menty tosi hyvällä vireellä. Hi-Han kisat helatorstaina eivät menneet tuloksellisesti hyvin, eikä sillä väliäkään. Sen sijaan Kiki toimi juuri kuten olen toivonut. Tilava ulkokenttä toi sille vauhtia lisää ja se irtosi juuri niille esteille kaukaa joille sen ohjasin. Se luki rataa hyvin ja mä pystyin valssaamaan paljon kauempaa kuin yleensä. Pystyin lähettämään sitä kauempaa ja sain siitä etumatkaa ja vedätyshän toimii Kikillä myös vauhtia lisäävästi. Tuntui todella hyvältä mennä vauhdikkaasti ja luottaa samalla siihen että koira kyllä hoitaa esteet matkansa varrelta.

Samoin Haun kisoissa 2.6. Kiki tuntui pursuavan itseluottamusta ja vauhtia. Annoin sen katsoa edellisen koirakon suoritusta ja se räkytti mulle siihen malliin että nyt mennään. Vielä startissa se katseli edellisen koirakon perään ja hetken mietin, että minnehän se lähtee. Odotin sen katsovan mua ja sitten mentiin! Kiki eteni tosi hyvällä sykkeellä ja itse roikuin perässä. Varmasti olisi tullut hyvä aika ellen olisi keskeyttänyt Kikin juostessa mun jalkoihin putkesta. Toinen rata olikin sitten vähemmän mairitteleva, kun Kikin rrrrakastama putki veti puoleensa ja näin ollen pääsimme jopa kaksi ensimmäistä estettä ennen kuin hyllytimme. No itseluottamus radalla Kikin kohdalla on sekin hyvä, ei siitä ohjaajasta tarvitse aina niin paljon välittää. :)

Nyt kun näyttäisi siltä, että vauhtia on hieman saatu lisää niin alkaa varmasti olemaan aika paneutua niihin käännöksiin. Luultavasti en opi koskaan itse olemaan ajoissa tekemässä valssia, joten mun pitää opettaa Kikille käännösvihjeet vähän puutteellisemmallakin ohjauksella. Minulle on kerrottu, että irtoamisen ja vastaavasti käteen tulon vastapuolia voi joutua vahvistamaan aika ajoin. Nyt suhtaudun luottavaisin mielin siihen, että Kiki saa vauhtia kunhan yhteistyömme paranee ja opin itse lisää. Ehkä myös Kikin taitojen kasvaessa se oppii luottamaan omiin tulkintoihinsa ja lukemaan rataa vielä paremmin suhteessa mun ohjaukseen.

Toinen oma projektinsa on sitten juoksu-aan opettaminen. Reilun viikon päästä olisi agirotu ja sen jälkeen pitääkin kunnolla paneutua opettamaan boxia.

Onko kenelläkään mitään hyviä vinkkejä koiran etenemisen vahvistamiseksi? Oletteko huomanneet että koiran vauhti paranisi kokemuksen myötä?


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Maailma on meidän! Joukkuekultaa agilityn suomenmestaruuskisoissa!

Sanoinkuvaamaton fiilis! Mulla on terve kisakoira, joka tekee radalla kaikkensa juuri niin kuin sille on opetettu. Enempää ei voi toivoa! Kiki on paljon muutakin kuin kisakoira, mutta tälläisinä hetkinä tuntuu siltä, että kaikki painiminen sen omituisuuksien kanssa on painimisen arvoista. Toki arvostan sitä hirveästi ilman mitään saavutuksia. Silti menestys saa ajattelemaan asian kääntöpuolia ja tekee niistä vaikeista hetkistä helpompia kantaa. Tämä ihan vaan alustukseksi sille, että meillä ei todellakaan ole täydellistä, Kiki ei ole arjessa niin helppo koira jollei sen "sääntöjä" noudata, ja kisapaikallakin mulla on se tiukasti hanskassa. Kiki ei tykkää vieraista ihmisistä eikä vieraista koirista, ennen kuin saa niihin rauhassa tutustua. Sen sijaan radalla mä luotan siihen 110 prosenttisesti. Mä luotan siihen, että se on radalle mentäessä aivan fiiliksissä, se istuu lähdössä kuin tatti (mulla on joskus vaikea saada sitä lähtemään liikkeelle ekasta vapautuskäskystä, koska sehän ei lähde jos ei kuule kunnolla), se ei välitä radalla olevista henkilöistä, se ei välitä radan reunalla olevista henkilöistä tai koirista. Mä luotan siihen että se todellakin tekee juuri niin kuin on opetettu. Jollei se jotain tee oikein, niin sille ei sitä ole opetettu. Kikihän tekee jopa liian virkamiesmäisesti, mutta tähän asiaan olen nyt oppinut kiinnittämään huomiota ja ollaan saatu keinoja virittää Kikin draivi ylemmäs. Huippuvauhdin saavuttamiseksi jatketaan harjoittelemista.
Kopioitu Jukka Pätysen luvalla.

Tässä me ollaan medien sarjassa ykköspodiumilla! Kiki just peittää mun naaman hienosti :D
Kopioitu Jukka Pätysen luvalla.


Itse joukkuekisaan siis. Meidän joukkueen ensimmäinen koirakko Kirsimaaria Inkinen-Moukola ja Pirre tekivät hienosti nollan. Se oli kyllä henkisesti iso juttu mulle. Olimme Kikin kanssa toinen koirakko ja joukkueenjohtaja Kirsimaaria tsemppas kivasti ja loi uskoa. Rata ei ollut paha. Ainoa kohta jota mietin ja pähkäilin vielä hetki ennen meidän vuoroa oli keppien ja pituuden jälkeinen ansaputki. Kiki kun rrrakastaa putkia. Reilu viikko sitten kisoissa kakkosradallahan se oikein luikerteli ansaputkeen.. Mietin teenkö vedon, vekkauksen, vastakäännöksen vai mitä. Vastakäännös oli vahvoilla. Mietin että jos se on irtoavalla tuulella ja menee lujaa, vastakäännös on ainoa vaihtoehto. Jos se tuntuu olevan tiukasti hanskassa, silloin veto toimisi. Päädyin kuitenkin tekemään rytmityksen puolivalssimaisesti, siis samalla tyylillä mitä välistävedoissa monet tekee. Kikiähän oli säästelty ja "turhautettu" ennen kisoja, jotta sillä sitten olisi exrtadraivia ja vauhti olisi moodia täysillä. Rataa katsellessani mietin että olenko nyt tehnyt vuosisadan virheen ja kerännyt sille liikaa energiaa niin että se lähtee täysin lapasesta. ;) Mun tavoitteena kun oli kuitenkin tehdä siisti ja puhdas rata. Vauhdilla ei nyt niin suurta merkitystä joukkuekisassa ole (toki usein varmasti ratkaisee palkintosijoituksen jos kärkikähinoihin pääsee), mutta kyllähän Kiki ihanneaikoihin pääsee helposti, ei vaan ihan tämän hetkisen kärjen vauhtiin. Kikin turhauttamisella tarkoitan sitä, että esimerkiksi se oli mukana viime keskiviikon kisoissa mun kisatessa Hipin kanssa, mutta ei itse päässyt radalle. Samoin torstain itsenäisellä vuorolla tein sen kanssa tosi vähän ja Kiki sai odotella häkissä tehdessäni Lilin kanssa. Näistä se kerää sen verran kierroksia, että vire nousee kivasti todella ylös. Normistihan se on aina hyvä, mutta jos haluaa extrapotkua niin tuollaisilla keinoilla sitä saa.

Tässä ratapiirros.

Hain Kikin autosta hyvissä ajoin ja kävin välillä radan läheisyydessä katsomassa mikä numero on menossa. Jossain vaiheessa sitten huomasin että jaa mehän voidaan jo mennä jonoon, kun siinä oli  n. 7 koirakkoa meitä ennen jo jonossa valmiina. Toki jännitti, mutta ihan sopivasti. Jalat ei olleet vetelät kuten joskus ennen ekaa rataa kisoissa ja silloin juokseminen on aika takkuista. Siinä jonotellessa totesin sitten mielessäni tyynesti että jono etenee ja kohta me ollaan tuolla. Hyvällä fiiliksellä odotin meidän vuoroa. Mulla oli luotto meidän tekemiseen ja olin sanonutkin muutamille tutuille, että mä teen mitä vaan ettei Kiki mene ansaputkeen. Nyt ei haeta täydellistä ohjausta jokaiseen kohtaan, vaan tasaista ja varmaa suoritusta.

Kiki ei lähtenyt ekasta vapautuksesta liikkeelle, ei varmaan kuullut. Sen takia kumartelen startissa. Alusta asti musta tuntui, että tehdään rataa yhdessä ja Kiki on erittäin hyvin kuulolla. Varmasti mun jännitys vaikutti siihen niin, että se taas päätti lukea mun ohjausta supertarkasti. Ei ollut sellaista kuin parissa viime kisassa, että Kiki olisi irronnut juuri  oikeille esteille hyvällä vauhdilla, vaan nyt se todella odotti mun ohjeita kiltisti. Eikä kyllä haitannut yhtään että se odotti ohjeita kiltisti. Aalla huomasin että loikkasi aika korkealta (kuten viime kisoissa mistä kirjoitinkin) mutta tuomari ei antanut virhettä. Pituudella otin Kikin haltuun ja siitä tuli seuraavalle esteelle kaarratusta, mutta eipä mennyt putkeen ennen aikojaan! Putken jälkeen tuli varmaan sellainen helpotus että selvittiin ansasta ja jalat meinasi hyytyä. Onneksi radan laidalta puomin kohdalla joku huusi: "jaksaa jaksaa!" sain siitä tsempit ja otin jalat alleni. Puomille Kiki pysähtyi nätisti ja tuli jopa ihan ok vauhdilla. Okserin jälkeen se kuunteli nätisti ohjausta eikä lähtenyt posottamaan maaliin. Ne pari vikaa estettä, kun odotin Kikin hypäävään niitä ja itse lähestulkoon tönötin paikallani tuntuivat kestävän ikuisuuden. Tai ainakin puoli minuuttia. Sitten vielä loppuspurtti maaliin ja olin niin onnellinen nollasta! Mulla oli niin maailmanvoittaja -fiilis! Vielä kun joukkuekaverit tulivat halaamaan, niin onnenkyyneleet nousivat silmiin!! Kiki keskittyi repimään leluhihnaansa vimmalla! Sekin oli onnellinen :D. Meidän radan jälkeen harmaa taivas alkoi aukemaan ja aurinko pilkisteli pilvien lomasta. Sillä hetkellä oli niin onnellinen ja hyvä olla! Sitä fiilistä tulen varmasti muistelemaan pitkään. Joskus kun täytyy saada hyvä fiilis päälle niin tulen käyttämään tätä tunnetta.


Haettiin Kikin kanssa Lili autosta ja lähdin molempien kanssa jäähkälenkille. Sen jälkeen Kiki sai jäädä autoon ja Lili pääsi loppuajaksi hengailemaan turistina kisa-alueelle. Meidän joukkueen kolmas koirakko teki myös nollan! Ja miltä asetelmilta ankkuri pääsikin starttaamaan. Ennen viimeistä kierrosta meidän joukkue oli kolmantena! 1. ja 2. paikkaa pitävillä oli 2 nollaa alla, joten niiden ankkureilla oli tietenkin tiukka paikka saada nolla. Meidän ankkuri olikin todella iloinen kun tiesi, että voi mennä radalle rennoin mielin. Sanoin että yritä nyt silti tehdä nolla, koska tiesin hänen koiran olevan parhaimmillaan muiden koiria nopeampi. Ja miten hienosti ankkurikoirakko taistelikin nollan! Muutamassa kohdassa oli lähellä, mutta loppuun asti taistelemalla nolla tuli. 2. ja 1. sijalla olevat ankkurit epäonnistuivat. En silti uskonut että me oltiin voitettu. Muut meidän joukkueesta juoksivat jo radalla kunniakierrosta, mun oli pakko vielä mennä tulostaululta katsomaan että oltiin voitettu ja sitten tajusinkin että muut juoksee siellä ja munkin kuuluisi olla radalla! Lili pääsi sitten hetkeksi hengailemaan radalle. Jukka Pätynen halusi ottaa ryhmäkuvan ja kysyinkin että ehdinkö hakea Kikin autosta. Lupasin että 5 minuuttia menee ja sitten pingoin täysillä Lilin kanssa autolle, tärisevin käsin avasin veräjän lukkoa saadakseni Kikin autosta pois ja Lilin autoon. Sitten Kikin kanssa täysiä pinkominen takaisin kisapaikalle. Huh oli kunnon urheilusuoritus! Sitten Pätynen otti meistä monta kuvaa ja tämän jälkeen päästiin Sagin videohaastatteluun. En tiedä näkyykö haastattelu Livestreamissa vai missä. Lisäksi Sagin tyypit vielä kyselivät meidän asuinpaikkakuntia blogipäivitystä varten. Sagin blogipostaus

Tässä meidän muut joukkueen jäsenet.
Kopioitu Jukka Pätysen luvalla.


 Kävimme ostamassa pinkit paidat expo-alueelta jotta sitten näytämme palkintopallilla yhteneväiseltä joukolta. Soitin kepolle Koreaan huolimatta siitä, että hän saattoi olla jo nukkumassa. No onneksi ei ollut ja tää oli kuulemma sellainen syy että olisi saanut herättää. Kepo ei meinannut asiaa uskoa. Kun kerroin että 3 parhaan joukkuelaisen tulos lasketaan, niin hän kysyi että laskettiinko meidän tulos mukaan. No kyllä se laskettiin. Ja itseasiassa me päästiin jopa hyvään aikaan, vaikka nyt ei yritetty mennä niin lujaa kuin mahdollista. Tästä tiedosta mä olin myös iloinen.

Kiki pääsi takaisin autoon ja mä suuntasin takaisin kisa-alueelle seuraamaan maxien ja minien joukkuefinaalia. Vihdoin kun ehdin avata facebookin oli ihanaa huomata miten moni oli onnitellut sitä kautta. Miten ihanalta tuntuikaan lukea onnitteluviestejä ja kommentteja! Kiitos onnitteluista kaikille. On hienoa voittaa kun tutut iloitsee sun kanssa! Erityiskiitos kaverille, joka soitti ja onnitteli vaikka oma tilanne häntä harmittaakin. Merkitsi todella paljon saada puhelu juuri häneltä. Hauskaa oli myös miten tutut vesikoiraihmiset jakoivat meidän joukkueen menestyksen kaikkien espanjanvesikoiraryhmäläisten tietoon. Perroille nostetta!

Unohtumaton päivä. Ei voi muuta sanoa!

Melkein meinasi unohtua. Palkinnoksi saatiin hienojen mitalien lisäksi Aptuksen tuotteita mm. Helläpesu ja Nutrisal. Hurtan 30 euron lahjakortti, Royal Caninin lahjakortti, Racinelin lahjakortti ja valjaat. Olikohan siellä muuta? En ole vielä ehtinyt kunnolla tutkia kun ei ole tullut kotona vietettyä aikaa.

Turistisiskokset Ica ja Lili


Lauantaina oli kotona kymmenen aikaan. Herätys sunnuntaina viideltä kun lähdimme porukalla katsomaan yksilökisoja. Vein koirat äidille hoitoon ja hyppäsin sitten kaverin kyytiin. Koko päivä tuli sitten seurattua agilityä ja nyt naama sekä korvat punoittaa.