lauantai 30. maaliskuuta 2013

Oreniuksen luento ja muuta mukavaa

Erilaisia luennoitsijoita kuunnellessa saa aina hyviä ideoita omaan tekemiseen. Luento oli tarkoitettu kisaamista aloitteleville ohjaajille. Paljon oli toki tuttua, mutta muutamia ideoita sain poimittua.
Esimerkiksi 2on2off -kontakteista: kisoissa n. ekat puoli vuotta pysäytä aina kontaktille, sen jälkeen voi vapauttaa koiran nopeammin. Tämä sen takia, ettei koira opi kisakontaktien olevan vapaampia. Täytyy kokeilla tätä, että ottaa hämäysliikettä ja vapauttaa vasta sen jälkeen.

Toinen asia oli OMA ohjaussysteemi. Koirakon tulisi kehittää oma ohjaussysteemi, johon sisältyy esimerkiksi 5-10 erilaista ohjaustekniikkaa, joita käytetään aina tietyissä paikoissa. Tämä helpottaa rataantutustumista, sillä tiedät jonkun tietyn kohdan nähdessäsi HETI miten aiot sen ohjata. Ei tarvitse osata 30 erilaista kuvioita ja sitten yrittää miettiä minkä niistä valitsee, eikä kuitenkaan voi osata kunnolla kaikkia 30 erilaista kuviota..
Tässä esimerkkejä Juhan mielestä hyvistä ohjauskuvioista:
- valssi
- persjättö
- päällejuoksu + takaakierto
- takaakierto + persjättö
- saksalainen / takaakiertovalssi
- pyöritys / niisto + persjättö
- takaa leikkaus
- poispäin käännös
- pakkovalssi
- puolivalssi
Omat ohjauskuviot valitaan tietenkin omien ja koiran kykyjen ja taitojen mukaan. Vähän oli puhetta siitä, että tietyt kuviot on luonnollisia tietyille koirille, mutta jos ihminen ohjaa montaa eri koiraa, niin ehkä sitä sitten tulee opettaneeksi kaikille koirille samat kuviot, ja näkee sitten enemmän vaivaa opettaakseen ne, kuin että jokaisella koiralla olisi omat kuviot.

Samoin tuli hyvä muistutus, että koiran jo osaamia ohjauskuvioita tulee säännöllisesti vahvistaa. Tämä on meille erityisen tärkeää, sillä ollaan kuitenkin niin vähän aikaa vasta harrastettu agilityä, että jos ollaan harjoiteltu jotain kuviota kerran treeneissä, niin vaikka Kiki sen ehkä muistaiskin, niin osaanko mä sitten ohjata sen selkeästi.

Ai niin - ja tärkein anti luennossa oli Total Agility -dvd:n hommaaminen. Olen jo pitkään himoinnut saavani tuon dvd:n ja nyt kun niitä oli kerran myynnissä pakkohan se oli ostaa. Aika vakuuttavaa menoa siinä on! Vielä en ole ehtinyt kunnolla perehtymään dvd:n koko antiin. 

Omatoimitreeneissä
Torstaina harjoittelin kontakteja ja kokeilin ensimmäistä kertaa, mitä tapahtuu jos heitän palkan eteen Kikin odotellessa 2on2offissa. Tietenkin se lähti palkan perään ja huomatin sitä ystävällisesti. Kokeiltiin uudestaan ja Kiki malttoi odottaa hienosti vapautuskäskyä! Tein puomia targetilla, jotta saatiin taas vauhtia puomiin, ja tavoite täyttyi. Kokeilin myös targetin kanssa niin, että jäin itse todella paljon jälkeen, eikä se näyttänyt Kikin suoritusta muuttavan. Lisäksi mentiin jonkun näköistä ratapätkää, että saatiin tekemiseen vauhtia ja intoa. Sen jälkeen otin vasta kepit. Oikealla puolella ollessani Kiki kesti sen, että palkka oli kädessä. Vasemmalla puolella ollessani ei kestänyt. Saatiin hyvät toistot keppejä tehtyä kun laitoin palkan taskuun.
Kepeissähän olen nyt keskittynyt erityisesti siihen, että tehdään niitä hyvällä fiiliksellä. Kotona olen tehnyt 6 kepillä (kun ei enempää ole eikä tänne mahtuiskaan) nimenomaan niin, että hyvä fiilis säilyy ja Kiki tekee iloisesti. Tämä on kyllä toiminut. Pari viikkoa ollaan tehty siis näin kotona.
Yritin myös kokeilla putki + puomiansaa, mutta koska tuolla on puomi yleensä tietyssä paikassa, enkä sitä viitsinyt alkaa siirtämään, niin en saanut niin hyvää ansaa. Lisäksi pidemmällä radalla on niin eri vauhti, kuin lyhyttä pätkää tehtäessä..

Perjantaina palkkasin Kikiä ennakoivaan valssiin ja sainkin hiottua käännöksen pieneksi. Oleellista oli tietenkin mun ajoissa oleminen. Tää oli nyt sitä ohjauskuvioiden kertaamista ja vahvistamista. Tehtiin ratapätkää, jossa oli putki, hyppyjä, se ennakoiva valssi, hyppyjä ja putki, sekä puomi. Aan ja puomin kontakteihin olin edelleen tyytyväinen. Keinua tehtiin myös ensin targetilla ja sitten ilman. Keinukin tuntuu sujuvan tosi kivasti! Kepit tein hypyn kautta ja tällä kertaa Kiki kesti lelun kädessä olon molemmilta puolilta ohjaten. :) Yritän siis itse keskittyä siihen, että olen rento keppejä tehdessä ja ehkä se alkaa nyt tuottaa tulosta! Jokainen toisto kepeillä meni täydellisesti! Ja mikä tärkeintä - lopetin ajoissa, tein vain muutaman hyvän suorituksen.

Tuohon sivupalkkiin listasin muutamia möllikisoja. Ei varmaan kaikkiin olla menossa, mutta osaan ainakin. Espanjanvesikoiraharrastajilla oli tarjolla jälkiviikonloppu ja saatiin sinne paikka. Kepo saa mennä Kikin kanssa kokeilemaan jäljestystä. 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kantapään kautta

Tehis cupin toinen osakilpailu järjestettiin eilen 26.3.13. Medit oli ensimmäisenä, joten ei tarvinnut ihan hirveän kauan tällä kertaa odotella. Rata vaikutti ihan kivalta ja suht simppeliltä. Useamman valssin ja yhden pakkovalssiyritelmän radalla sai tehdä, muuten oli ihan perusohjausta. Ensimmäisellä radalla tuntui vähän siltä, että Kikiä sai jopa odotella. Jälkeenpäin ajateltuna uskon näiden muutamien kisojen perusteella, että se reagoi mun jännitykseen himmaamalla omaa vauhtiaan. Toisella radalla vauhtia oli enemmän.
Ekan radan plussat ja miinukset:
+ pysyy lähdössä vapautukseen asti
+ kontaktit hyvät, lähtee vasta vapautuksesta
+ valssaan ajoissa, joten Kiki kääntyy siivekettä nuollen (este nro 14)
+ mustan putken jälkeen meinaa tulla mun luo, mutta lukitsee ja hyppää esteen jota näytän
- tuntuu perässä vedettävältä normaaliin moodiin verrattuna
- muistaa radan alun ja karkaa putkesta puomille
- himmaa puomilla

Eli näin äkkiseltään ajateltuna enemmän plussia! :) Ja kontakteista täytyy muistaa, että ne kaipaavat vielä hiomista, siksi puomin himmaus ei oo mikään yllätys.
Toisella radalla tarkoituksena oli siis korjata ekan radan puomille karkaaminen. Mietin ekan radan jälkeen, että mulla on liian fiksu koira, kun se muistaa radan alun ja siksi toistaa sitä alkua, eli menee uudestaan 2. esteeltä 3. esteelle. Tämä ei sinänsä ollut yllätys, sillä Kiki tekee samaa kyllä treeneissä. Joskus tehtiin suoralta putkelta pöydälle ja ekan toiston jälkeenhän Kiki ampui pöydälle musta huolimatta. Silloin hiottiin sitä, että se kuuntelis mun käskyn ja käänsin sen välillä putkelta itseni luo. Taktiikkana nyt oli radalle mennessäni, että hihkaisen Kikille ajoissa, jotta se kääntyisi putkelta mun luo, eikä menisi puomille.
Tokan radan plussat ja miinukset:
+ lähdössä ottaa muutaman askeleen, mutta käyn korjaamassa ja malttaa odottaa
+ puomi on vauhdikkaampi
+ vauhdista huolimatta odottaa vapautuskäskyä
+ vauhti on normaali
- aan kontaktilla vähän karkaa
- mun valssit myöhässä - > käännökset isompia
- mä en muuta ohjaustani vikalla putkella -> sama virhe toistuu
- kun virhe kerran tuli, olisin voinut ottaa putken uudestaan ja tehdä eri ohjauskuvion



Vasta tänään tuli mieleen, että miksi en ottanut radan loppua uudestaan. Eipä tullut mieleen, kun vasta aloitellaan kisauraa. Olipa siis opettavaiset kisat. Jatkossa tiedän, että meille ansakohta on tuollainen, jossa toistetaan alkuradan osaa (putkesta on menty kerran eteen, se on ansa). Luulen, että samat hypyt ei oo ongelma, mutta putkessa koira kerää vauhtia eikä tietenkään näe missä mä meen koko ajan. Näissä täytyy siis olla tarkkana. Ja sitä vartenhan möllikisat on, että saa harjoitella. Muuten olin ihan tyytyväinen ratasuorituksiimme. Hiomistahan on tehtävänä ja kontaktit vaatii vielä tarkkuutta. Seuraavissa omatoimitreeneissä täytyy kokeilla samanlaista putki + puomiansaa.  Onpa taas ideoita omatoimitreeneihin. Oikein sormet syyhyä päästä kokeilemaan!

Sijoituttiin kuitenkin 3. Möllikisoissa ei hylätty, joten saatiin 10 vp. Sillä nopein aika ja sijoitus 3. Cuppipisteissä taidettiin olla 2. mutta vain ensimmäinen palkittiin.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kepkepkeppejä

Murheenkryynini kepit. Ei ne Kikille olis ongelma, jos ne ei olis mulle ongelma. Se tuli kyllä konkreettisesti osoitettua eilen. Tai ongelma on ehkä liian voimakas sana. Sanoisin että kepit aiheuttaa mulle harmaita hiuksia. ;) Aloitettiin hypyn kautta kepeille ja itse olin oikealla puolella. Ei mitään ongelmaa. Sitten menin vasemmalle (eli vaikeammalle) puolella ja taas hypyn, sekä kaarteen kautta kepeille. Ensinnäkin yllätyin miten helppoa oli Kikille kaartaa mun oikealta puolelta iso kaarre ja mennä kepeille hienosti. Olin siis keppien vasemmalla puolella ja puolessa välissä Kiki alkoi hidastella tosi reilusti. Hoin sitten: "kepit kepit" ja se jatkoi puhtaasti loppuun asti. Tämän jälkeen sain kuulla, että jos Satu olis uskaltanut hän olis hihkassut että rennnosti vaan ja liiku! Itse siis lamaannuin, lakkasin hengittämästä ja hidastelin, enkä edes antanut kädellä ohjausapua Kikille.. ETTÄ ONKO IHME JOS KOIRAKIN HIDASTAA, kun emäntä lamaantuu.. Uusi yritys ja lupasin hengittää, sekä liikkua reippaasti eteenpäin. Ja kas kummaa miten Kiki meni kepit hyvällä tahdilla! Tehtiin sitten vielä muutama toisto ja todettiin, että Kiki ei edelleenkään kestä sitä, jos ihminen seisoo jossain keppien jälkeen, vaikka Kiki ei edes tietäisi lelun olevan tällä henkilöllä. No sitten Satu ehdotti, että pidän lelua kädessä Kikin pujotellessa keppejä. Odotin että Kiki ei pystyis keskittymään pujotteluun jos näkee lelun, mutta väärässä olin. Sillä ei ollut mitään ongelmaa ja se tiesi, että lelun saa keppien jälkeen. Mahtavaa! Eikä se siis yhtän tuijotellut mua vaan pujotteli loppuun asti. Tätä siis käytetään jatkossakin.

Tehtiin pientä ratapätkää ja tällä viikolla Kikiltä löytyi normaali oma vauhti! Ollaan pidetty itsenäisistä treeneistä taukoa, eli ollaan käyty nyt vaan ohjatuissa treeneissä. Puomia treenatiin viime perjantaista jatkaen eli targetilla ja nyt on taas 5 sekunnin puomi 15 sekunnin sijaan. :) Tarkoittaen siis, että Kiki tulee sen taas vauhdilla eikä jää himmailemaan. Keinuakin ehdittiin tehdä ja se on hyvällä mallilla.

Olipa oikein hyvän mielen treenit!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Jäällä temuamista

Pääosissa Kiki ja Rafi





P.S. Mä niin haluaisin kunnon kameran. Yksi järkkäri kiitos.
P.P.S Katselin tilastoja, sekä hakusanoja joilla on päädytty meidän blogiin. Ykkösenä "kikkiainen agility" (17 osumaa), seuraavana "me osataan" (1), sitten "mitä me osataan" (1) ja viimeisenä "teinitytöt nakuna"!!! Olen tietysti kirjoittanut Kikin olevan naku, joo, mutta kyseenalaisempaa on toki googlaajien hakusanat. Kuin ne kehtaa tollasilla hakusanoilla hakea ;). 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Valsseja valsseja vaan

Treeneissä tehtiin rataa, jossa sai tehdä valssia valssin perään. Edelleen olen itse myöhässä. Kun on aloittelija, niin taktiikkahan on se, että ensin "kuljetetaan" koira seuraavalle esteelle ja sitten vasta tehdään ohjauskuviot. Tähän jos sais pikkuhiljaa muutosta niin, ettei tarvis kuljetella, vaan se ohjauskuvio lähtis heti edellisen ohjauskuvion perään. Sitten ei olis itse niin myöhässä tekemässä valsseja sun muita. Kun pystyi ajattelemaan ja toteuttamaan sen, että heti tuli valssi valssin perään, niin johan koira tiesi ajoissa mihin ollaan menossa. Eikä Kikiä tarvitse saattaa ponnistuspaikalle, kyllä se tietää mihin ollaan menossa niistä ohjauskuvioista. Emäntä ei vaan ihan aina pysty tekemään montaa asiaa tiukalla tahdilla.



Tehtiin pari toistoa ratapätkää ja Satu alkoi ihmettelemään, että onpas Kiki jotenkin vaisu. Ja totta, se oli aika rauhallinen juostessaan rataa. Kiki on ollut sinänsä ihan oma itsensä, mutta ehkä tosiaan vähän rauhallisempi. Ja hirveä nälkä sillä olis koko ajan. Taitaa olla juoksujen jälkimaininkeja. Mitään valeraskauteen viittaavaa hoivaamista ei vielä ainakaan ole. Tää viikko onkin ollut rauhallinen. Perjantaina oli viikon ainoa agility treenien muodossa ja tiistaina käytiin uimassa. Muuten on sitten Kiki saanut tehdä pitkiä lenkkejä. Ei siis ainakaan treeniväsymyksestä johdu Kikin rauhallinen tahti. Viime viikko olikin rankka, niin sen takia hyväkin ottaa ihan rennosti tällä viikolla.

Tässä toinen pätkä, jossa tarkoituksena oli tosiaan palkata lyhyemmäsä suorituksesta, jotta saatais Kikille vähän intoa.

Puomiahan ollaan viime aikoina treenattu ja olen huomannut, että Kikin vauhti on siinä hidastunut. Ajattelin, että jos vielä hieman vahvistais 2on2offia ja sitten alkais hetsata, että sais taas puomiin kunnon vauhdin takaisin. Sadun mielestä Kikille on tullut nuoren koiran angsti puomin suhteen. Kun oon tehnyt lelu etupalkkana, eikä Kiki ihan pystyis hillitsemään itseään, niin Kiki sitten on ratkaissut asian niin, että se himmailee loppuosaa todella vahvasti. Sadun mielestä nyt olis hyvä keskittyä targetin kanssa saamaan puomiin vauhtia ja jättää etupalkka hetkeks puomilta pois. Etupalkkaa vois kuulemma käyttää jos tekee ulkona / rappusissa 2on2offia ja siirtä sen myöhemmin sitten puomille taas. Kysyin vielä miten toimin sitten kisoissa, niin siellä ei kuulemma tarvi ottaa stressiä, et kun on kesken, niin on kesken.

Ollaan muuten tehty parina päivänä keppejä kotona. Ideana oli totuttaa Kiki etupalkkaan niin, että targetti voi olla namien kanssa edessä ja Kiki jaksaa keskittyä silti tekemään kepit. Muutaman toiston jälkeen Kiki oppi homman nimen. Vähän yritän siinä häivyttää Kikin riippuvuutta mun liikkeestä. Nyt sujuu 5 kepillä niin että olen vaikeammalla puolella eli vasemmalla.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kivaa tekemistä

Mietin tässä viime viikon tapahtumia. Miten paljon yhdessä viikossa ehtii, jos on motivaatiota ja todella tekee sitä mitä haluaa. Ehdittiin Kikin kanssa tehdä monta juttua ja sen lisäksi olen käynyt kuitenkin tekemässä ihan hyvä tunnit harjoittelussa päästen osallistumaan erinäisiin synnytyksiin. Että aika pätevä viikko meillä oli.

Maanantainahan mulla oli vapaa ja silloin käytiin päivällä treenaamassa. Tiistaina oli myös vapaa, joten päästiin kisoihin. Keskiviikkona ei taidettu tehdä mitään ihmeellistä, mutta torstaina töiden jälkeen ehdittiin vielä koirauimalaan. Perjantaina töiden jälkeen oli agilitytreenit. Lauantaina käytiin pitkällä metsälenkillä kaverin ja kaverin koiran kanssa, sen jälkeen yritin vähän nukkua ja suuntasin 12 tunnin yövuoroon (Kiki puolestaan vietti lauantai-iltaa kaverin pennun kanssa leikkien). Tässä tulee ehkä paras osio - ehdin yövuoron jälkeen nukkua 1,5 h, jonka jälkeen lähdettiin kisoihin. Oli muuten vähän pöhnäinen olo ja mulle naurettiinkin kotona, kun en löytänyt mulle valmiiksi tehtyjä leipiä jääkaapista jne.. En kuitenkaan halunnut jättää kisoja väliin, sillä oltiin porukalla lähdössä niihin. Kepo oli mukana myös sen takia, että jos mä en väsymykseltäni kykene vahtimaan koiraa ratojen välissä, niin onpahan kepo, joka voi sen tehdä. Kisapaikalle päästyämme mua ei kuitenkaan enää väsyttänyt, kun sain syötyä siellä vähän aamiaista. Ja kuten todettua, niin mua ei jännittänyt ja ehkä väsymyksellä (jota en kyllä siellä edes huomannut) oli jotain tekemistä asian kanssa. Kisoista tultuamme nukuin 3,5 h ja olin valmistautunut lähtemään yövuoroon, johon mut sitten soitettiinkin vasta vähän myöhemmin. Viime yö hurahti taas vauhdilla synnytyksiä hoidellen, joten ei siinäkään mitään väsymystä kerennyt huomaamaan.

Ei tälläisiä viikkoja säännöllisesti jaksaisi, mutta kun oikeesti tekee kivoja asioita, niin ei mennyt viikko edes tuntunut pahalta. Se täytyy vielä sanoa, että jos olisin tutussa työpaikassa, niin työpäivän jälkeen tapahtuvat menot olisivat ihan normiarkea. Mutta kun on oppimasa työharjoittelussa, niin se vie kyllä mehut aivan eri tavalla. Täytynee siis todeta, että saan tehdä tällä hetkellä kivoja asioita!

Kiki saa myös tällä viikolla ottaa vähän rennommin. Senkään vauhti ei tosin hirveästi hyytynyt, kun sai kuitenkin väleissä levätä kunnolla.

Viime talvena mökillä

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lohjan möllikisat

Tää olikin poikkeuksellinen viikko, kun päästiin toisiinkin möllikisoihin. Mulla oli yövuoro ja ehdin nukkua noin 1,5 h ennen kisoihin lähtöä, mutta se ei vauhtia hidastanut. Ehkä se oli jopa hyvä, koska en mielestäni jännittänyt ollenkaan. :) Lähdettiin kisoihin porukalla, mukana osa meidän treeniporukasta. Oli tosi kiva olla yhdessä liikkeellä. Pystyi analysoimaan tekemisiään yhdessä ja aina oli kepon käsien lisäksi joku kuvaamassa tai heittämässä lelua maalin saapumisen jälkeen koiralle. Että kiitos vaan tiimille!

Näissä kisoissa sama juttu, eli radan sai mennä kaksi kertaa. Medeissä oli vain 5 koirakkoa, joten oli oikein sopivan lyhyt odotusaika ratojen välissä. Ensimmäisellä radalla saatiin nollatulos. Tällä radalla saatoin Kikin putkiin hyvin tarkasti, koska putkissa ollaan otettu muutamat virheet. Radalla oli tavallaan putki/puomierottelu, mutta siinä ei ollut mitään epäselvää. Varmuuden vuoksi sanoin "täällä", että Kiki ei mietikään putken sijasta puomille menemistä. Puomi ja aa olivat aika liukkaat, ja kun katsoin minien ratoja, niin moni koira otti ne tosi varovasti. Kiki ei niistä hätkähtänyt, mutta ehkä eri pinta aiheutti sen, että puomin kontakti ei ollut täydellinen. Tiistaina päästään treenaamaan kontakteja.
Tässä eka rata.

Toisella radalla ajatuksena oli lähettää Kikiä rohkeammin esteille. Tästä syystä aata ennen olevalla esteellä pystynkin tekemään valssin todella ajoissa, ja silloin tietysti Kiki teki paljon tiukemman kaarteen. Vinkiksi itselle: ennakoi vahvasti valssissa, niin koira tietää ajoissa minne ollaan menossa.
Toka rata oli vähän nopeampi, ja sijoituttiin 2. sijalle! Treenikaverit Tuuma & Liisa voittivat meidän 4 sadasosasekunnilla. Lisäksi mineissä edustava treenikaverikoirakko sijoittuivat myös sijalle 2. Eli hyvä me!! Kisojen jälkeen mentiin pellolle auringonpaisteeseen ja koirat saivat nauttia hetken vapaudesta.


lauantai 9. maaliskuuta 2013

torstai 7. maaliskuuta 2013

Möllikisan tulokset

HSKH järjesti mölliagilitykilpailut Ojangossa 5.3. Kikin juoksut oli onneksi ohi jo reilusti ennen kisoja, joten uskallettiin sinne suunnata. Kisat alkoi niin aikasin, että kepokaan ei päässyt mukaan niin oltiin sitten ihan tyttöjen kesken kisaamassa. Ainoa huono puoli tässä oli se, että kisaratoja ei tullut videolle. En sitten viitsinyt pyytää ketään vierasta ihmistä kuvaamaan.

Kisapaikalla oltiin ajoissa - ja selvisi myöhemmin - että aivan liian ajoissa. Minit olivat ensin ja niitähän oli jotain 60 lähtijä.. Kiki sai odotella autossa. Oli mulla häkkikin mukana, mutta autossa on kuitenkin rauhallisempi odotella pitkään.

Noh möllirata vaikutti ihan kivalta, siinä oli lähes kaikki esteet, A kaksi kertaa ja puomi jne (Ei keinua, keppejä, rengasta eikä pussia). Saman radan sai mennä kahteen kertaan ja ostinkin heti kaksi starttia. Ekalla radalla mua jännitti, joten tyrkkäsin Kikin puomin jälkeen takaakiertoon, kun hypyn olisi kuulunut tulla ihan normaalisti. Siitä HYL. Samalla radalla oli myös putki, johon Kiki ei ekalla mennyt, kun taas ohjasin epäselvästi.

Tokalle radalle mentäessä mulla oli hyvä fiilis ja olin tarkkaan miettinyt miten korjaan virheeni. Ratojen välinen aika hengailtiin hallissa ja Kiki hienosti istui tarjoten katsekontaktia odottaen nameja. Umpinaiset väliseinät on tosta hyvä, sillä jos Kiki näkisi radalle se kyllä kuumuisi. Tokalla radalla sain korjattu virheeni. Menin puomin kohdalla kauemmas tekemään valssia, joka sitten aiheutti sen, että Kiki hiippaili 2on2offilta pois ihan vähän liian aikaisin. No, ei olla vielä tollasia kuvioita harjoiteltu, joten niitä treenilistalle. Aan kontakteilla olin sitten loppuradasta erityisen tarkka, ja Kiki odotti niillä nätisti. Erityisen iloinen olen radan loppusuorasta. Ekalla radalla Kiki ei irronnut maalin, sillä en varmaan sille näyttänyt ja kertonut, että nyt on lupa mennä. Tokalla radalla näytin eteen ja sanoin "mene eteen" tms (ei voi enää muistaa ;)), ja sehän juoksi loppusuoran maaliin odottamaan! Tämän radan jälkeen oli kyllä niin mahtava fiilis!!

Nyt ymmärrän paremmin, mitä Satu tarkoittaa, kun sanoo Kikin tekevän aina kultaisesti. Se tekee kaikkensa toteuttaakseen mun käskyt radalla, eikä tosiaan lähde haahuilemaan muualle. Eli tässä voi sitten vaan katsoa peiliin, jos koira ei mene niin kuin haluaisin. Se on sitten ohjauksen parantamisen paikka. Mutta olin niin ylpeä Kikistä ja myös iloinen meidän tiimityöstä! Kisoissa on sen kanssa helppo olla ja sitä kiinnostaa eniten mitä mä teen. Näin sen pitää ollakin!!

Lähtönumerolla 2 saatiin HYL, vaikka tossa ei sitä kerrota
Sijoituttiin siis 2. ja saatiin palkinnoksi Tehis cup -ruusuke, Muschin 10e lahjakortti ja purutikkuja. Hienoa! Lisäksi saatiin Tehis cup -pisteitä, eli toinen osakilpailu on 26.3 ja sinnehän on mentävä.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pentu kävi kylässä

Kiki näki toistamiseen Staffinpentu Rafin. Ensimmäisellä kerralla Kiki ihastui pentuun ja oli niin innoissaan! Tällä kerralla Kikin piti välillä vähän rajoittaa pennun intoa, mutta se ei Rafia näyttänyt hätkäyttävän. Se kyllä uskoi Kikin sanoessa, mutta oli heti valmis uuteen leikkiin! Tässä pari huonoa kuvaa. Ei noilla ihan hirveästi kokoeroa ole, vaikka toinen on vasta ihan pieni..


Torstaina kävästiin treenaamassa ja tehtiin keppejä, joiden suoritukseen olen aika tyytyväinen. Muutama huti tuli, mutta se saattoi osittain johtua häiriöstä, jota Kiki ei vielä kestä suorittaessaan keppejä. Tehtiin keppejä taas hypyltä. Otettiin pari kertaa puomia ja aata ja ne meni tosi hienosti! Erityisen tyytyväinen olen siihen, että kontaktit alkaa olla aika varmat! Vielä vähän autan toki, että en aivan täysiä juokse ohi, mutta saan kyllä mennä reilusti ohi ja hölkätä ja tiedän, että Kiki jää 2on2offiin kököttämään. Keinua ei voitu tehdä, sillä se kaipasi korjausta..

Perjantaina oli sitten Sadun treenit, joissa ohjelmassa sylkkäriä ja poispäinkäännöstä.. Jooh.. No ei ollut helppoa ei. Ihmiselle voi olla todella vaikeaa liikuttaa kättä ja jalkoja samaan aikaan.. Mä kun oon ohjaajana kovasti jalkatyön tekijä, niin noi käsiliikkeet sitten onkin aika paljon vaikeampia. Niitä siis treenilistalle - käsiliikkeitä - sekä sylikäännöstä ja poispäinkäännöstä.

Tänään on oikein tehopäivä. Mennään ensin Sporttiskelle treenaamaan itsenäisesti ja illalla on vielä näyttelytreenit. Aloitettiin eilen taas hölkkääminen, kun mä alan olla terve. Mentiin koko porukalla hölkkäämään. Hölkkäämistä pitää kyllä ottaa viikko-ohjelmaan lisää!