tiistai 29. tammikuuta 2013

Nallekarhusta Duracell-pupuksi

Kiki pääsi eroon karvoistaan ja tuloksena oli loikkiva koira! Ei sillä ulkona kylmä ole, mutta riemua on (jos mahdollista) entistä enemmän! Lisäksi lähes naku mulkosilmäkoira tuijottelee mua kotona... Nyt sen tuijotuksen taas huomaa, kun ei oo karvat silmien päällä. Pari viikkoa sitten ajattelin, että Kikin turkista saisi ihan kivasti avattua takkuja ja sitten olisi hieno turkki. No se avaaminen olisi pitänyt tehdä pari kuukautta sitten, jos olisi halunnut turkin pysyvän auki. Nyt alkoi olla jo sellaista huopaa paikoitellen, ettei trimmerin teräkään siihen kunnolla pystynyt. Muistuipa taas mieleen miksi koiran turkki kannattaa ajaa mielummin liian ajoissa, kuin liian myöhään.. Ajoin 5 terällä, kun nelosen terä ei tuntunut toimivan ihan niin hyvin. Eikä ollut terien tylsyydestä kiinni, kun kaikki terät tulivat juuri teroituksesta teroituspalvelusihvo :sta. Kuulemma Osterin teriä voi teroittaa 10 kertaa, mikäli piikit eivät katkea käytössä tms. Trimmaamisessa muuten ikävintä on varvasvälikarvojen saksiminen. Sen puuhan voisin mielellään ulkoistaa jollekin muulle. Koneella ajaminen sopii mulle, kun siinä saa surrutella menemään. Trimmaamiseen liittyy hauska ilmiö, jolle en voi olla nauramatta. Tänään otin koneen käteen pakatakseni sen pakettiinsa, niin johan koira häipyi hiippailemalla näkökentästä. Ei sillä ole mitään ongelmaa trimmaamisen kanssa, mutta ei se taida kovin kivaakaan olla. Parempi siis liueta paikalta (vaikka sillä keinolla ei ole koskaan trimmaamiselta välttynytkään).

Maanantaina käytiin päivällä jäällä kävelemässä ja hölkkäilemässä. Merellä tuuli kauheasti, mutta kun liikuttiin reippaasti ei näyttänyt Kikiäkään paleltavan. Maanantai-iltana olivat sitten vuorossa taas näyttelytreenit. Harjoiteltiin kaiken muun ohella mittaamista, sillä tuli puheeksi viime kerralla, että olen menossa Kikin mittauttamaan. Hyvää harjoitusta tuokin. Aluksi Kiki oli kovin kummissaan, kun muoviputkella sivellään selkää, mut tapansa mukaan se totesi kyseessä olevan jonkun kumman harjoituksen, josta saa namia palkaksi. Sunnuntaina olis tarkoitus mennä agilitykisoihin Kiki mittaamaan. Jää nähtäväksi onko mittaus suurpiirteinen "on se medi" -mittaus, vai haluaako tuomari mitata sen tarkemmin. Toistaalta en tiedä miksi se pitäisi tarkasti mitata, kun se ei ole mikään rajatapaus. Ei siitä ihan miniä kuitenkaan taida saada. :)

Nyt ei muuten haittaa enää suojakelit tassuihin takertuvina lumipalloina, kun jaksoin ajaa ja saksia tassut kunnolla ja varpaanvälitkin vielä. Ihan sopivasti tuli lauhempaa juuri trimmaamisen jälkeen, niin luulis olevan Kikille helpompaa tottua ohueen turkkiin.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Perjantaina tehtiin rataa

Se ei kyllä tällä kertaa sujunut kuin tanssi. Ilmeisesti pitää joku tasapaino olla, kun torstaina Kiki teki keppejä niin hienosti, niin tällä kertaa sitten mä en osannut ohjata sitä radalla.. Ensin piti hioa sokkarit kuntoon, kun jäin varmistelemaan niitä ja silloinhan sokkarit menee auttamattomasti pieleen. Seurava kompastuskohta oli suoran putken jälkeen hyppy, jossa olis pitänyt tehdä jaakotus, no sehän meni aivan pieleen.. Olin auttamattomasti myöhässä putken jälkeen ja eikä siitä tiukasta käännöksestä sitten tullut mitään. Hypyn jälkeen piti jatkaa puomille, jonka vieressä oli putki. No koirahan ampu putkeen, koska en ohjannut loppuun asti puomille (jolloin olisin myös blokannut putken suun), vaan olin kiireessääni jo juoksemassa puomin loppuun.. Kas kun sitä koiraa ohjasi huolellisesti puomille, niin johan se sinne meni. Suoran putken jälkee tuleva hyppy meni paljon paremmin, kun tein ihan vaan peruskäännöksen ja silloin mulla oli myös hyvin aikaa saattaa koira puomille. Mä en selvästikään vielä tiedä, milloin voin luottaa koiraan, että milloin se menee vähän huonommallakin ohjauksella haluamaani suuntaan ja milloin ei.. Ja eihän sen tarvi mennäkään, jos ohjaan huonosti.

Tässä on radan alku. 2on-2off -harjoittelu on vielä kesken, joten sen takia Kiki on puomilta lähtiessään vähän hämillään. Hienosti se kuitenkin pysähtyi ja lähti vasta vapautuskäskyllä. Kontaktien hiomista jatketaan niin, että pikkuhiljaa lisään itselleni vauhtia ja Kikin tulee jäädä kontaktille vapautuskäskyyn asti. Kotona harjoittelen niin, että heitän lelun valmiiksi kauemmaksi sohvatyynyistä (joilla harjoitellaan, takajalat tyynyillä, etujalat maassa) ja vapautan Kikin lelulle. Jos se lähtee liian aikaisin, niin otan sen uudestaan sohvatyynyille, eikä väärästä suorituksesta tule palkkaa.

Tässä sitten radan loppu. Pussin jälkeisen käännöksen teen taas peruskäännöksellä, ja sillä se sujuu kivasti. Puomin jälkeinen ennakoiva valssi on taas sellainen roiskautus..

Treenien jälkeen mentiin ryhmäläisten kanssa pellolle, jossa koirat sai juosta. Vähän aikaa siellä käveltyämme olin jo kutsumassa Kikiä luokseni, kun se selvästi ärsytti kaverin koiraa räksyttämällä toisen naaman edessä. No en ehtinyt ajoissa, joten rähinähän siitä tuli. Saatiin koirat irti toisistaan ja hetken Kiki sai kulkea remmissä, kunnes päästin sen taas vapaaksi. Kiki tajusi antaa tilaa rähinäkaverilleen, eikä mennyt lähelle toista, joten ehkä Kiki oppi tästä jotain. Täytyy olla tarkempi Kikin räksytyksen kanssa ja ottaa se jatkossa hihnaan jäähylle, kun näyttää tunteet kuumenevan liiaksi.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Ihana aurinko!

Ollaan nautittu Kikin kanssa auringossa lenkkeilystä tällä viikolla jo monta kertaa! Mulla on ollut lyhyitä koulupäiviä, jotka on mahdollistaneet sen, että ehditään valoisaan aikaan ulos. Maanantaina käytiin jäällä kävelemässä. Siinä samalla sain häätää pari pikkukoiraa jaloista pyörimästä, kun eivät kuunnelleet omistajien kutsuhuutoja, vaikka me oltiin jo aika kaukana niistä. Erityisen ylpeä olin Kikistä, kun se coolisti katseli kauempana ja antoi mun hoitaa häätämisen. Eikä niitä karkulaisia tarvinnut kuin vähän huitoa menemään, jäivät jonnekin 5 metrin päähän meistä, eivätkä onneksi tulleet iholle. Kiki on nyt onneksi tajunnut, että emäntä hoitaa, ei ole sen tehtävä päättää moikataanko irtokoiria vai ei. Tiistaina käytiin hölkkäämässä ja torstaina mentiin metsään samoilemaan. Kiki oli tällä kertaa koko metsälenkin valjaissa ja sai halutessaan vähän vetää mua. Osteopaatin mukaan hyvää treeniä, kun koira joutuu ottamaan "painavia" askelia nojatessaan valjaisiin. Metsässä näkyi monet jäniksen jäljet ja varmaan myös peuran jäljet ja papanat, joista Kiki innostui hirveästi. Mulla oli sitten kunnon vihikoira remmissä! Pitänee tehdä taas joskus Kikille verjälki metsään, niin pääsee käyttämään nenäänsä. Tänään käytiin niityllä kahlaamassa lumihangessa. Hangessa kahlaaminen on mulle tällä hetkellä rankempaa treeniä, kun hanki ei kanna. Kikiä se kantaa lähes koko ajan, mutta joutuu sekin hieman töitä tekemään hangessa liikkuessaan.

Eilen tehtiin Sporttiksella taas keppejä. Ja ai että mä olin ylpeä Kikistä! Pohjustukseksi kerrottakoon, että viime viikolla kepit eivät oikein sujuneet.. Nyt päätin ennen treenejä, että teen ensin 6 keppiä ja katson miten se menee. Aloitin 6 kepillä ilman mitään ohjureita ja Kikihän muisti homman nimen aivan täydellisesti! Sitten lähetin Kiki putken kautta kepeille ja sekin meni kuin vettä vaan! Välissä tehtiin sitten kontakteja niin, että otan koiran puomin / aan loppupäästä sivusta esteelle ja sanon "koske". Vapautan lähes heti Kikin ollessa 2on-2off -asennossa. Puomilta lähetin palkaksi putkeen, mutta Kiki jäi ihmettelemään minne ne namit jäi?! Mutta hienosti Kiki odotti. Tossa metodissa on hyvä puoli se, että koira tajuaa hyvin nopeasti mitä siltä halutaan (eli pysy kontaktilla), kun pystyy tekemään monta toistoa peräkkäin ja vain oikeasta suorituksesta, eli siitä, että vasta "vapaa" sanan kuultuaan koira lähtee kontaktilta, saa palkan. Keinua tehtiin myös muutama kerta niin, että hidastin loppupamahdusta ihan vähän. Keinuun pitäis saada jotain uusia ideoita. Kiki menee vähän hämilleen paukutuksesta, vaikka ollaan tätä tehty jo tovi ja olen ottanut myös 2. palkan eli lelun keinun jälkeen. Innokkaasti se aina lähtee keinulle, mutta ei se vielä oikeasti tykkää keinusta. Remmissä tehdään edelleen. 

Mutta se loppuhuipennus. Treeniaikaa oli vielä, joten päätin sitten kokeilla 12 keppiä. Odotuksia ei ollut. (Me ollaan tehty aina joko kuutta tai kahtatoista keppiä, ei yksitellen lisätty keppejä, sillä Kiki on oppinut verkoilla keppien tekniikan) No lähetin Kikin kepeille ja sehän meni 12 keppiä hienosti!! Toisen kerran kokeilin ja edelleen kepit meni! Jes! Hetkellinen keppien osaamattomuus oli siis vain hetkellinen juttu! Huomaa hyvin, että 6 kepillä Kiki ei saa vielä vauhtia suoritukseen, mutta heti kun on 12 keppiä meno on aivan eri näköistä. Se menee oikealla tekniikalla eli etujalat hyppii tasatahtia keppien väleissä. Voi vitsi mulla on taitava koira! Taas tuntuu tavoite (eli ensimmäinen agilitystartti) olevan lähempänä, vaikka varmasti takapakkia vielä tulee. Silti iloitsen Kikin oppimisesta!


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Talven riemua

On ehdottomasti kaverin kanssa lumihangessa juokseminen! Nähtiin äsken iltalenkillä pitkästä aikaa Kikin kaveri Eko. Noilla kahdella on hyvät hipat keskenään. Juostaan täysiä peräkkäin ja välillä vaihdetaan osia. Sitten painitaan ja maataan selällään vierekkäin. Välillä vedetään kunnolla keppiä, jos löytyy sopiva karahka. Eko painaa vähän vähemmän, kuin Kiki ja Eko vetää keppiä Parsonin sitkeydellä, Kiki taas väsymättömällä voitontahdolla. Tosin selvää on, että Kiki päättää mitä tehdään. Välillä Kikiltä tuleva tiivis katse riittää irrottamaan Ekon otteen karahkasta. Naiset ensin! Eko taitaa olla Kikin lemppari siinä mielessä, että sen kanssa Kiki jaksaa juosta kauan. Ihanaa kun lunta tulee lisää! Mulle kelpais kunnon lumihanget kahlattavaksi!

Maanantaina oltiin taas näyttelytreeneissä ja tällä kertaa tehtiin koko setti. Kiki antoi kopeloida ja katsoa hampaat hienosti. Mulla oli keitettyä broilerin kivipiiraa ja sydäntä herkkuina, niin Kikihän tekee mitä vaan niitä saadakseen. ;) On muuten vaikea näyttää itse koiran hampaita tuomarille, sillä Kikiä pitää vähän tukea pysymään paikoillaan ja sitten loppuu kyllä jo kädet kesken.

Tiistaina käytiin taas uimassa. Koirauimala on ainoa paikka, jossa Kikin on aivan välttämätöntä piippailla. Se ei voi käsittää, miksei uimaan pääse HETI uimahalliin päästyämme. Ensin pitää odottaa emännän riisuutumista ulkovaatteista, sitten pitää odottaa ennen kuin mennään suihkuun, sitten pitää malttaa seistä suihkuttelun ajan, sitten pitää ravistaa ja odottaa, että edelliset tulevat pois altaasta. Vasta NÄIDEN KAIKKIEN vaiheiden jälkeen päästään altaan reunalle, ja sittenkin pitää vielä odottaa hetki, ennen kuin lelu lentää veteen. Uiminen on vaan NIIIIN kivaa, ettei pieni Kiki voi pysyä nahoissaan. Ei sitten millään. Uimisen myötä Kiki on oppinut sietämään föönaamista. Sehän inhosi sitä. Nyt se hyväksyy föönaamisen uimisen jälkeen kuuluvaksi asiaksi. Että onpahan sitten mahdollisuus föönata koira sen seistessä nätisti paikoillaan. Ihan kuin tätä taitoa kovin usein uimalan lisäksi muualla tarvitsisi..

Loppuviikosta on tiedossa agilityä ja uimista. Ollaan muuten harjoiteltu kotona sohvatyynyjen kanssa 2on-2off -asentoa ja Kiki näyttää tajuavan asian paremmin nyt. Torstaina jatketaan harjoituksia oikeilla agilityesteillä. Katsotaan miten käy!


maanantai 21. tammikuuta 2013

Äänetöntä ohjaamista, uusia ideoita ja monta perroa

Otsikkoon kiteytyy Espanjanvesikoiraharrastajien järjestämän ja Sanna Lehtosen kouluttaman agilityviikonlopun oleelliset asiat. Ensin kuitenkin kurkistus perjantain treeneihin, joihin Kiki pääsi Kepon eli Matin kanssa (treenien ohjaajalle on ok, että Kiki tulee eri ohjaajan kanssa ja tarvittaessa tehtäviä sitten helpotetaan ohjaajan tason mukaan). Hyvin niillä näytti menevän, vaikka kyseessä oli Matin toinen ohjattu agilitytreeni. Näistä videoista opin sen, että Kiki haukkuu, mikäli ohjaaja antaa epäselviä ohjeita tai ei kerro mihin ollaan menossa. Kikihän ei juuri koskaan radalla hauku, mutta lauantain videoissa myös on todistus siitä, että kun itse ohjaan myöhässä, niin Kiki antaa palautetta eli haukahtaa. Kikin antama palaute kannattaa siis ottaa todesta ja parantaa ohjausta!

Tässä kepo ja Kiki.

Tässä vielä esimerkki siitä, että Kiki haukkuu, kun ohjaaja ei anna selviä ohjeita.
Kepon ohjaaminen toki parantui treenin edetessä, sillä tässä ensimmäisenä oleva video on kuvattu treenien loppupuolella.

Lauantaina ja sunnuntaina päästiin sitten Sannan pitämään treeniin. Sanna puhui teoriaa ja hyviä pointteja hän nosti esiin. Tärkeintä on ohjaajan sijoittuminen, sitten liike (vauhti, rytmi, suunta rytmin muutos), vartalo (hartialinja, rintamasuunta, rytmin muutos) pää ja katse, kädet ja ääni tulee aivan viimeisenä. Äänen vähäistä merkitystä Sanna havainnoitsi laittamalla muut ohjausvihjeet fläppitaululle ja ääntä kuvaavan lapun lattian rajaan. Että aika lailla tärkeitä ne muut ohjauksen elementit! Saatiin kumpanakin päivänä parit, joiden suoritusta tuli seurata ja antaa positiivista palautetta. Oli ihan hauskaa saada positiivista palautetta ja kuulla, että miten oppi oli mennyt perille. Tätä Sanna suosittelikin treeniryhmissä tehtäväksi, että annettaisiin kavereille positiivista palautetta, sillä virheethän kaikki osaa itsekin nähdä! Että vähän itsevarmuutta kehiin, sen avulla voi oikeastaan yltää tasoaan parempaan suoritukseenkin!

Ensimmäiseen harjoitukseen mentäessä Sanna sanoi meistä etukäteen katsomansa videon perusteella (ennakkotehtävien yhteydessä sai laittaa videota), että oltais hyvin voitu olla kisaavien ryhmässä, mutta kyllä nämä tehtävät oli riittävän haastavia. Sanna sanoi myös, että koira hakeutuu hyvin esteelle, mä liikun hyvin (tän oon kuullut ennenkin - liikkuminen on mun vahvuus) ja meidän yhteistyö toimii. Ensiksi piti mennä ratapätkä ja sen jälkeen sama ilman ääntä. No mä lähdin toiselle kierrokselle ja jostain kumman syystä ohjauskäskyt tuli sanottua ääneen kuitenkin. ;) On ne niin selkäytimessä. Kolmannella kierroksella olin hiljaa ja Sannan mielestä mun ohjaus jopa parani, kun keskityin liikkeeseen.Ja oli kiva huomata, että tosiaan eihän sitä ääntä tarvita perusjutuissa. Säästetään se ääni tiukkoihin tilanteisiin, esim. jos joskus on putki ja puomi lähekkäin, eikä silloin voi vartalolla kertoa kumpi koiran tulisi valita, silloin ääni tulee tarpeeseen ja koira myös reagoi siihen, kun sitä ei turhaan käytetä. Tätä äänetöntä ohjaamista täytyy jatkaa.
Sitten harjoiteltiin ennakoivaa valssia. Täähän on se mulle vaikea juttu ja nyt on kyllä pakkoa hioa oma ennakoiva valssi kuntoon. Tai lähinnä ongelma on se, että olen myöhässä ja siksi koiralle tulee pitkä hyppy, kun se ei tiedä tiukan kaarroksen olevan tulossa.. Nyt mä lupaan harjoitella tätä!
 
Iltapäivän harjoituksissa alkoi oma vauhti hyytyä. Ja olihan Kikilläkin pitkä päivä odotella häkissä. Lauantainahan oli yli 20 astetta pakkasta. Kiki nosteli tassujaan, joten laitoin sille tossut jalkaan ja niissä se näytti tyytyväiseltä. Ei edes muistanut nostella tassujaan korkealle ilmaan niin kuin kotona tossuja sovitettaessa. 

 Iltapäivällä tehtiin takaakiertoa ja sokkaria, ja edelleen ennakoivaa valssia.Ennen tätä videota ollaan menty kyseistä tehtävää jo joitakin kertoja, ja aina mun valssi on ollut myöhässä ja sen vuoksi Kikille on tullut pitkä hyppy. Ehkä Kiki alkaa tässä jo vähän turhautua, sillä tulee haukahduksia "että voisitko nyt ajoissa kertoa mihin ollaan menossa".




Kotitehtäväksi piti kirjoittaa 5 päivän aikana oppimaansa asiaa. Mä opin:
- ilman ääntä ohjaus onnistuu erittäin hyvin
- keskity täysillä tehtävään (rataa juostessani ehdin kommentoimaan, että koira alkaa olla väsynyt..)
- luota koiraan! Koira osaa sille opetetut tehtävät, joten ei tarvitse varmistella joka estettä
- sain lisävahvistusta sille, että Kiki on kiinnostunut radalla vain musta. Hallin reunustoilla hengailevat ja leikkivät koirat eivät kiinnostaneet, vaan tehtiin täysillä yhdessä!

Sunnuntaina jatkettiin taas innolla harjoituksia. Me saatiinkin aloittaa ihan ensimmäisenä ja itsellähän siinä ei heti jalat tajunneet ottaa täyttä vauhtia. Sanna sitten sanoi, että keskity (tai jotain) ja tsemppasin itseni oikeeseen vireeseen, niin johan se homma alkoi toimimaan. Taas mentiin ilman ääntä. Radassa piti juosta ympäri hallia sisäkaarteen puolella, mutta toisaalta ei saanut oikoa liikaa, sillä sitten koirakin lähtee oikomaan..
Tätä rataa tehtiin sitten molempiin suuntiin eri versioina. Tärkeintä oli tosiaan oma sijoittuminen ja liike. Niillä mentiin! Harjoiteltiin samalla pimeää putkikulmaa.



Iltapäivällä alkoi kyllä oma väsyminen ottamaan vallan. Kiki oli koekappaleena kontaktien harjoittelemisessa, sillä oltiin aamupäivällä niitä ehditty tehdä. Jäi harmittamaan, etten tullut sanoneeksi "koske" käskyä, kun en saanut ohjeeksi sanoa mitään. Siitä jäi sellainen olo, että koira epäonnistui, kun ei saanut kunnolla ohjeita. Kikillä kyllä päässä kovasti raksutti, kun se mietti mitä tässä oikein kuuluisi tehdä. Pöydän päälle oli laitettu puomin toinen pää ja sen jälkeen oli este, joka itsessään jo toimi palkkana ja vielä lelu esteen takana. Kontakteista lisää myöhemmin.

Sunnuntain toisessa harjoitteessa pää oli tosiaan niin tyhjä ja jäin harmittelemaan tota kontaktien epäonnistumista, kun meidän vuoro oli heti sen jälkeen. Tehtiin putkijarrutusta rytmin rikkomisella ja se meni ihan kivasti.

Sunnuntaina opin:
- aloita tehtävät täysillä!
- tiukoissakin käännöksissä koira seuraa kroppaa
- putkijarrutuksessa rytmin rikkominen toimii
- kotiharjoittelu muodostaa ison osan agilityn pohjatyöstä
- agilitysuorituksen tärkeimmät asiat: nopeus, virheettömyys, turvallisuus

Oli kyllä antoisa kurssi. Oli hauskaa nähdä, miten eri koirakot tehtäviä suorittaa. Kiki on kyllä miniperro. Kaikki muut koirat oli isompia, vaikka keskenään kuitenkin eri kokoisia. 

Kurssilta jäi mieleen kehitettäviä asioita:
- kädestä tuleva lelupalkka ei ole paras. Kiki hakeutuu esteen jälkeen mun lähelle, koska lelu tulee mun kädestä. Ja leluhan tulee kädestä siksi, että Kiki tykkää rallata lelun kanssa itsekseen, eikä se ole yhdessä leikkimistä. Saatiin ohjeeksi leikkiä paljon leluvaihtoleikkejä, että voisin sitten heittää Kikille lelun eteen ja sitten leikittäis yhdessä. 
- ehdin äsken jo kokeilla sohvatyynyjen avulla kontakeja. Eli ohjaan Kikin ulkokautta sohvatyynylle (kuvittele miten veisit koiran puomille sivusta), jään itse seisomaan/liikun ja heti kun Kikin etujalat koskettaa maata vapautan sen namille tai lelulle. Annoin pari kertaa namin kädestä vapautuksen jälkeen. Sitten innostin sitä juoksemaan lelulle (ilman sohvatyynyjä), niin että itse olin koiran takana ja vapautuskäskyllä pääsi lelulle. Tämän jälkeen otin lelun selän taakse piiloon ja vein koiran sohvatyynyille. Heti kun etujalat maassa vapautin ja heitin lelun. Kiki selvästi osasi odottaakin jo hetken vapautusta ja sitten juoksi innoissaan lelulle. Parasta tässä oli se, että Kiki innostuessaankin näytti tajuavan, että etujalat maahan ja vapautus käskyllä vasta lähdetään! Oishan se helppoa opettaa koiralle, jos osais! Onneksi pääsee erilaisille kursseille poimimaan ideoita taitavammilta!  Tässä on kyse siis kakkospalkasta. 1. palkkaa Kiki ei enää tarvitse (targettia kontaktilla), koska se tietää mihin ne etujalat asetetaan. 2 palkka siksi, että koira odottaisi pääsevänsä palkalle ja vauhti ei kärsi. Nopeus on valttia agilityssä!


Muutenkin meillä oli aika aktiivinen viime viikko.
Maanantaina oltiin näyttelytreeneissä.
Tiistaina koirauimalassa.
Keskiviikkona hölkättiin ja käveltiin kaverin luo kyläilemään.
Torstaina Kiki pääsi kahdelle pitkälle lenkille ja vielä itsenäisiin agitreeneihin.
Perjantaina agitreenit kepon kanssa.
Lauantaina kurssin lisäksi kyläiltiin kavereilla. Siellä Kiki sai harjoitella hampaiden näyttämistä kavereille, josta palkaksi vasikan entrecoteeta. ;)
Sunnuntaina edelleen kurssia..

tiistai 15. tammikuuta 2013

Edistystä näyttelytreeneissä

Koiran (ja emännän) pään menoksi pitää tasaisin väliajoin keksiä uutta tai ennestään tuttua tekemistä. Eilen alkoi sopivasti näyttelytreeni, jossa ehdimme käydä viisi kertaa ennen kuin mun työharjoittelu alkaa (ja silloin muu elämä järjestyy työvuorojen mukaisesti). Kikille tekee niin hyvää joutua vieraiden ihmisten lääpittäväksi. Kiki on kyllä hieman aikuistunut ja vieraat ihmiset alkaa sen mielestä olemaan jo ihan kivoja. Onneksi Kiki on niin ahne, että namin kanssa pystyy totuttamaan sitä moniin asioihin. Ensimmäisissä treeneissä Kiki meni heti ottamaan namia ohjaajalta ja koskettaminen oli ok. Ohjaajan kävellessä Kikin ympärillä piti Kikin katsella missä se tyyppi nyt on. Tosin Kiki sai myös palkkaa siitä, että katsoi ohjaajaa. Ohjaajan silmiin katsominen ja kumartuminen Kikin ylle ei myöskään ollut mikään ongelma. Kiki on siitä hyvä tyyppi, että tehty työ tuottaa kyllä tulosta. Eihän se oikeasti pelkää ihmisiä, se vaan ei ole kaikkien kaveri - ainakaan heti. Sitten kun se saa itse valita milloin tekee tuttavuutta, niin sitten siitä saa hyvin pian sylikoiran.

Viimeksi näyttelytreeneissä Kiki saattoi seistä etu- ja takajalat liian kaukana rungosta. Tämän ohjaajan mukaan näyttäisi siltä, että Kikiä vähän jännittää ja että kyllä se sitten korjaa asentoaan, kun rentoutuu. Tehtiin niin, että otin Kikin seisomaan kohtisuoraan mun eteen ja odotin katsekontaktia ja palkkasin siitä. Kiki sai silloin keskittyä mun katselemiseen, niin sillä oli jotain muutakin tekemistä pönötyksen lisäksi. Hienosti Kiki jaksoi seistä ja seisoi välillä ihan hyvin. Edistystä edistystä! Juoksemisessa Kiki haluaisi katsoa mua, ja silloin sen liikee muuttuu, kun kaula ja pää kääntyy sivuille. Tähänkin saatiin hyviä vinkkejä. Sain heittää näyttelyremmin lattialle ja palkkasin Kikiä vasemmmalla kädellä eteen heti kun sen pääkin oli suoraan.

Treenit olivat vesikoiravoittoiset! Kikin lisäksi paikalla oli kaksi Lagottoa, yksi Khromforländer ja kaksi Mopsin 3 kuukauden ikäistä pentua! Pennut olivat aivan ylisöpöjä! Lylleröpalleroita, joiden jalat meni miten sattuu ja mihin suuntaan tahansa.. Voi ei!

Unelmia ja tavoitteitahan pitää olla. Yksi syy, miksi haluan Kikin sietävän ja oppivan tykkäävän vieraiden ihmisten käsittelystä on se, että agilityn takia on hyvä olla näyttelyistä H merkintä olemassa. Näyttelyihin pitää siis mennä joskus tuo merkintä hankkimaan! Agilityyn se vaikuttaa siten, että joskus sitten kun kisaamme Kikin kanssa (toivottavasti) agilityä 3-luokassa ja on sieltä vaadittavat tulokset kasassa, niin tuon näyttelymerkinnän kanssa on oikeutettu saamaan agilityvalion ja hyppyvalion arvot. ( agilityliitto / valionarvot )

Kohti unelmia sitten vaan!



maanantai 14. tammikuuta 2013

Kuvia viime kesältä

Sain nämä kuvat Jannilta, kiitos vaan! Tähtinä ovat Kiki ja Mila, jotka ovat olleet bestiksiä n. 12 viikon iästä asti. Koirilla on ikäeroa 10 päivää.
Kuvat: Janni Tamminen (kopioiminen kielletty!)

Sylikoira


Hei mun lelu on tuolla!

En uskaltanut hypätä laiturilta, mutta mäpä kiersin sen!
Jes mä sain sen!

Noutaja hommissaan

Uimisen jälkeen kuuluu ravistella...

...ja vielä vähän!

Poseeraus

Intensiivinen katse

Leikitään hippaa!

Hipan vaihto

Ouh törmäys!

Mee pois mun päältä!

Mä haukkaan sua kostoks!


Juomatauko




Jonkun vene oli jäänyt keskelle peltoa
Minne ne namit katos?

lauantai 12. tammikuuta 2013

Keppejä ja merkkausta

Torstaina itsenäisissä treeneissä tehtiin - yllättäen - keppejä! 6. ja 7. kepin väli on Kikille tällä hetkellä se vaikein paikka. Laitoin siihen väliin ohjurin tukemaan, niin johan alkoi sujumaan. Kahdessa viimeisessä välissä oli myös ohjurit ihan vaan varmuuden vuoksi. Ekassa välissä ei ohjureita tarvittu, ainakaan kun ei vielä päästy siihen, että oltais menty esteeltä kepeille. Ensi viikolla mietin vähän tarkemmin mitä haluan kepeillä treenata ja toteutan sen. Ajattelin, että seinä tukee keppejä, mutta olisi pitänyt ottaa avustaja kävelemään toiselle puolelle, kun oltiin kuitenkin porukalla treenaamassa. Keppien lomassa tehtiin muutamia hyppyjä, putkea ja kontakteja aalle ja puomille. Kiki ei vielä täysin hoksaa 2on-2offin juttua. Se jää kyllä hetkeksi siihen, mutta pitää vissiinkin keksiä selkeämpi käsky, jotta Kiki pysyisi siinä kunnes vapautan. Jos sanon sille paikka, se yleensä istahtaa odottamaan vapautusta. Sinänsä toimii - se kyllä jää siihen, mut kun ei sen tarvitsisi istua.. Keinua mentiin myös muutama kerta lähes kokonaan paukuttaen. Vähän tarrasin siihen kiinni, ettei ihan koko paukautusta tullut. Ennen treenejä käytiin tuttujen koirien kanssa koirapuistossa, kun Kikillä oli ollut aivan tylsä päivä. Tuolla sai vähän irrotella kavereiden kanssa.


Una ja Kiki innostuivat vetämään keppiä










Perjantaina ohjatuissa treeneissä oli ohjelmassa merkkausta / niistoa. Tiedä sitten kumpaa se oli.. Vissinkin merkkausta. Ennen radan suorittamista totutin Kikiä merkkaukseen, eli vedin kädellä kaarta esteen ylitse, jolloin Kiki seurasi mun käden linjaa ja sai palkan siitä. Erityisen iloinen olin, kun Satu sanoi Kikin kokoavan kroppaansa todella hyvin, kun tässä oli tarkoitus tehdä pieni hyppy ja tiukka kaarre. Ihanaa nähdä uinnista (ja muusta liikunnasta) olevan todella hyötyä!

Tässä harjoittelen ennakointia, ja myönnän, että se on mulle vaikeeta! Mä haluan aina mennä aivan liian lähelle estettä, kun Kiki hyvin osaa lukea mun ohjausta ja voin jäädä kauemmaksikin. Tässä näkyy estenumerolappu maassa merkkinä, jonka ohi en saa mennä.

Sitten koko merkkaustehtävä välistä vetoineen.

 Ja vielä sama peilikuvana. Loppuun saatiin ottaa extrana suora, jotta Kiki saa vähän edetäkin. Kiki valitsi itse päädyssä olevan aan, se ei kuulunut tehtävään.

Ja olipa taas mahtavat treenit! Kikin kanssa on niin kiva treenata. Toinen on niin innoissaan tekemässä. Oon tässä jo vähän aikaa miettinyt turkin kohtaloa. Luulen että Kikin ja turkin tiet saavat erota, sillä sisällä treenatessa koiralle tulee ihan liian kuuma. Ja onhan meillä noita takkeja siltä varalta että pahat pakkaset yllättää.

Tänään ehdin käydä töissä aamusta, mutta onneksi pääsin kotiin vielä valoisan aikaan. Siitä innostuneena lähdettiin Kikin kanssa pienelle hölkälle. Nyt kahdestaan hölkätessä on helpompi saada Kiki pysymään hölkällä. Sehän on tottunut siihen, että hölkkäillään kahdestaan ennen treenejä. Viimeksi kun oltiin koko porukka oli Kikille paljon haastavampaa pysyä hölkällä, koska sen mielestä on vaan niin kivaa kivaa olla yhdessä lenkillä!! Se tarkoittaa loikkimista ja pomppimista!! Lenkin puolivälissä Kikin keskittymiskyky herpaantui ja sen piti saada loikkia lumihankeen ja ottaa risuja suuhun. Väliloikat sallittakoot, eihän tuo hölkkääminen koiralle kovin antoisaa ole. Haistelulenkit ja metsälenkit on sitten koiralle kivoja, kun hölkkääminen on emännän kunnon kohottamista varten!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tosikko koirauimalassa

Kiki on hyvin työorientoitunut koira. Silloin kun tehdään, niin tehdään täysillä. Olimme eilen koirauimalassa ja Kikin kaverina oli labbis Choco. Chocoa olis kovasti kiinnostanut seurustella Kikin kanssa uinnin lomassa, mutta Kiki irvisteli takaisin ja paloi halusta päästä uudestaan uimaan. Choco joutui tyytymään uimiseen seurustelun sijasta. Yksi syy Kikin uinti-innokkuuteen on myös aivan paras poro! Poro-vinkulelu on Kikin lemppari! Sillä saa leikkiä vain uimalassa. Vinkuleluja meillä ei muutenkaan paljon ole kotona, tai ehkä jotkut lelut ovat joskus vinkuneet, mutta eivät vingu enää. Mistäköhän johtuis?! Hyvinkään uimala oli kyllä hieno paikka. Allas on 16 metriä pitkä, kun Helsingissä 8 m. Kikille piti uimalan hihnan kanssa opettaa, että tuolla voi uida altaan päästä päähän. Kiki teki itsenäisesti niin kuin on tottunut - haki lelun ja kääntyi heti tulosuuntaansa. Tuolla se sitten oppi, että allasta voi uida päästä päähän ja onhan se paljon rankempaa ja pitkäkestoisempaa uimista. Hyvinkäälle on meiltä n. 45 minuutin ajomatka, että ei tuolla nyt ehkä ihan joka viikko viitsi käydä, mutta silloin tällöin voisi hyvin käydä kaverin kanssa, niin ei ole tylsää yksin ajella.


Eilen olikin Kikillä teholiikuntapäivä! Illalla menimme vielä koko porukalla hölkälle ihmisten kuntoa kohottamaan. Kiki sai tulla mukana valjaissa ja juoksuvyössä itse valitsemaansa vauhtia, kunhan mukana pysyi. Illalla oli havaittavissa pientä väsymystä koirassa. Viimeistään tänään uskoin, että Kiki todella oli väsynyt, sillä meillä oli poikkeuksellisesti makuuhuoneen ovi auki päivän, eikä Kiki ollut käynyt edes maistelemassa sängyn päätyyn unohtunutta rasvapurkkia. Syksyllä Kiki keksi maistella mun tyynyä, joten siksi makuuhuoneen ovi on ollut kiinni Kikin yksinollessa. Eihän se varmasti joka päivä tyynyä maistelis tai keksisi mitään muutakaan, mutta parempi estää "tilaisuus tekee varkaan" -hetket niin ei tarvitse sitten harmitella jälkeenpäin.

Tänään käytiin päivällä niityllä lenkillä. Harmi ettei enää ole kunnon lumihankia kahlattavaksi asti.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Mitä me osataan tai ei osata

Pohdiskelin näin vuoden vaihteen kunniaksi vähän enemmänkin meidän vahvuuksia ja heikkouksia. Erityisesti agilityyn liittyen vahvuuksia tuli mieleen, mutta onhan elämässä muutakin kuin agility. ;)

Ensinnäkin me tykätään molemmat hirveästi agilitystä. Ehkä kerran on ollut sellainen fiilis treeneissä, että olis kannattanut jättää väliin. Ja se johtui siitä, että Kiki ei ollut oma itsensä (vaan yritti palkkautua itsenäisesti, eikä mun kautta), niin pasmathan siinä meni sekaisin, enkä tiennyt mitä olis pitänyt tehdä. Me siis tykätään agilitystä ja kaiken huipuksi Kikillä kyllä riittää rahkeita agilityyn. Ihan vahingossa sain medikokoisen perron, enkä nyt voisi olla iloisempi tästä sattumasta! (Viitaten siihen, että jos otan toisen perron etsin lähtökohtaisesti perroa pienemmästä päästä JA agilityvanhemmista). Kikin vanhemmat ovat agilityä menestyksekkäästi kisanneet, mutta en osannut kovin hyvin tulkita vanhempien nimen edessä olevia tunnuksia. Olen sitten myöhemmin huomannut, että jaa niillähän on mennytkin tosi hyvin! Ehkä annatte mulle anteeksi tietämättömyyteni, kun olin kuitenkin ensimmäistä omaa koiraa hankkimassa, enkä tiennyt kaikkia hienouksia tai kriteereitä, joista olisi pitänyt olla tietoinen. Näin jälkeenpäin on helppo hymyillä kun kävi hyvin! Ja mitä kokoon tulee, niin Kikin isä on kisannut medeissä ja emä kisaa (edelleen) maxeissa. Parasta yhdessä tekemisessä agilityyn liittyen on myös se, että me todella opitaan yhdessä! Kiki oppii melkein kerrasta ja mä sitten hitaammin (oi miksi ihminen ei opi yhtä nopeasti kuin koira?).. Onneksi Kiki antaa anteeksi mun virheet ja jaksaa toistoja. Lisäksi se on aina valmiina ja innoissaan tekemässä sata lasissa!

Jos noin niin kuin ihan ohjauskuvioita ajattelee, niin niitä me osataan tosi paljon. Osa kuvioista tulee selkärangasta ja luonnostaan, osa sitten tulee vääntämällä. Ottaen huomioon meidän harrastuksen kesto ajallisesti, niin mun mielestä me ollaan aika hyviä siihen nähden. :) Nyt kun ajattelen virallisia agilitykisoja, niin uskon, että radoista selvitään helposti teknisesti kunhan kaikki esteet on hiottu loppuun asti. Ja tietenkin tähän liittyy se, että mun pitää ohjata oikein, niin silloin Kiki tietää valita ne oikeat esteet. Mielestäni me osataan aika hyvin pelata yhteen. Kiki lukee mun ohjausta hyvin ja joskus oon yllättynyt positiivisesti, miten pienestä se tietää mihin ollaan menossa. Sama toisinpäin - jos mun hartiat osoittaa väärää estettä, vaikka olisinkin menossa itse oikealle esteelle, niin mun vikahan se on, että Kiki lukee mun kroppaa väärin. (Tää on onneks suht harvinainen ongelma treeneissä).

Yksien möllikisojen kokemuksella sanoisin, että Kiki toimii kisoissakin hyvin. Tämä siis todella vakuuttavalla yhden kisojen kokemuksella. No mennään testaamaan lisää, kunhan möllikisoja taas on jossain sopivassa paikassa.

Joskus kun Isabella oli hoidossa sain muistutuksen siitä,miten huomaamatonta yhteistoiminta oman koiran kanssa onkaan. Sitä ei edes tule ajatelleeksi pienissä päivittäisissä asioissa. Esimerkiksi auton takaluukun avaaminen: Isabella pomppasi autosta ulos heti, kun olen Kikin opettanut siihen, että takakontista ei pääse pois ennen kuin istuu ja ottaa katsekontaktin. (Isabellalla on omassa autossa häkki, niin silloin ei tälläistä ongelmaa ole). En edes ajatellut koko asiaa ja lopputuloksena Isabella vapaana parkkipaikalla. Laitoin sen toki takaisin konttiin ja johan sekin tiesi seuraavalla kerralla miten tulee toimia. Tämmöisiä arkipäivän pieniä asioita on paljon, eikä niitä osaa edes arvostaa, kun ne on niin itsestään selviä.

Mitä muuta me osataan? Kiki on aika hyvin kehittynyt sivulle tulossa ja seuraamisessa. Kotona ollaan harjoiteltu silloin tällöin, tai lähes päivittäin ihan pienissä pätkissä. (Ollaan harjoiteltu, mutta en ole pitänyt taitoa mitenkään erityisen tärkeänä, kunhan tehdään). Viime aikoina olen huomannut Kikin korjaavan pyynnöstä, jos se istuu liian kaukana mun sivulla ja se on myös pysytellyt paremmin kontaktissa seuraamisessa. Ehkä viikon erossa olo antoi asialle aikaa kypsyä.

Jatkan listausta myöhemmin. Tästä jäi myös puuttumaan asiat, joita ei osata (vielä).

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta!

Ihmisillä uusi vuosi vaihtui etelän auringon alla ja Kiki sai olla hoidossa lellittävänä. Näytti se kuitenkin iloinen olevan meidän mennessä hakemaan.

Tälle vuodelle on suunnitelmissa päästä keväällä tai kesällä ensimmäisiin virallisiin kisoihin. Sitä ennen pitäisi kyllä käydä möllikisoissa muutamia kertoja ja hioa kontaktit vielä varmemmiksi. Näyttelytreeneissä olisi myös hyvä käydä, jotta Kiki saisi edelleen käpälöintiharjoituksia. Muita suurempia suunnitelmia ei ole sen lisäksi, että liikutaan Kikin kanssa paljon ja monipuolisesti.

Ennen matkaa pääsimme yksityistreeniin perjantaina 28.12. Aiheena edelleen kepit. Näytin Sadulle videon kepeistä. Kokeiltiin heti sitten 12 keppiä ja Kiki kyllä tajusi homman nimen, vaikka saattoi 6. kepin kohdalta mennä ohi, mutta jatkoi sitten pujottelua hienosti kun hoettiin "kepit, kepit". Sadun mielestä Kiki kyllä osaa kepit, mutta suoritusvarmuutta pitää vielä saada.
Sain vinkiksi:
- sano kepit kerran ja sitten tueksi 6. kepin kohdalla ja lopussa, JOS tarvitsee (ei hoeta turhaan keppejä vaan käytetään kannustamiseen silloin kun tarvitsee)
- vielä on hyvä harjoitella keppejä ihminen molemmilla puolilla kävelemässä
- itse voisin olla keppien vasemmalla puolella ja joku kaveri oikealla puolella (tätä vaihdellen, voi aloittaa helpommasta eli minä oikealla puolella ja sitten vaihtaa)
- seuraavana on hyvä muuttaa omaa rytmiä -> kun tehdään muutoksia voi tueksi laittaa ekaan ja vikoihin väleihin verkot /ohjurit ja niitä häivyttää, kun muutos ei häiritse koiraa enää
- ensin voisin siis itse lisätä hieman omaa kävelytempoa, kunnes pääseen hölkkäämään
- jossain vaiheessa voisin jättäytyä kokonaan taakse
- etupalkkaa voisi käyttää, jos on palkkaaja
- yhden esteen kautta kepeille, jotta Kiki oppii hakeutumaan kepeille

- palloa ei saa käyttää, Kiki odottaa sen lentämistä aivan liikaa, eikä keskity tekemään
- oli palkka mikä tahansa -> se kaivetaan taskusta vasta kun koira on suorittanut kepit kokonaan

Oli kyllä hyvät treenit! Olin niin iloinen, kun Kiki näytti osaavan kepit, eikä häiriintynyt pienestä rytminmuutoksesta. Samoin lähetin Kikin putken ja hypyn kautta kepeille, eikä siinäkään ollut mitään ihmeellistä. Nyt pitäisi vissiin samalla innolla ottaa seuraavaksi keinu työn alle ja samoin kontaktit.

Olemme menossa Sanna Lehtosen pitämälle agilitykurssille ja siellä toivoisinkin kontaktien harjoittelemista. Sanna pitää agiviikonlopun 19-20.1 ja mulla onkin peukut pystyssä, ettei juoksut ole juuri silloin! No eihän niitä voi koskaan ennakoida..