lauantai 29. syyskuuta 2012

Hölkällä treeneissä

Olin samana viikkona kaksissa treeneissä, eli samaa hyppytekniikkaa jatkettiin. Hieman eri radalla tosin. Nämä videot pe 21.9 treeneistä. Ensin tehtiin pyöritystä yhdellä esteellä. Emännällä meni pää heti sekaisin, kun piti vielä namikättä pitää alhaalla pienen koiran vuoksi. Keppijuopposyndrooma iski.

Tämän jälkeen päästiin varsinaiseen treeniin, eli esteitä eri etäisyyksillä ja rytminrikoilla, jonka teki esim. pieni kavaletti esteiden välissä. Vikat kaksi estettä ovat sellaisella etäisyydellä, että koira käy hyppyjen välissä maassa ja lähtee heti uudestaan hyppyyn. Selvästi näki, että Kiki oli näitä jo tehnyt. Se kyllä muistaa tehneensä, mikä on sinänsä huono jos ajattelee kisoja, joissa pitäisi mennä sama rata kaksi kertaa. Jos on ensimmäisellä radalla menty väärää reittiä, niin saa ohjaaja olla tarkkana, että tekee tarpeeksi isot korjaavat liikkeet, sillä koira menee kyllä samaa reittiä kuin ekalla kerralla.. Emännän tehtävä tällä radalla oli vaan juosta sen minkä jaloista lähtee ja huutaa hyppy-käskyt. Käsillä ei saanut antaa tukea, vaan tarkoituksena oli yhdessä hölkkäillä. Paremminkin juosta täysiä!

Tehtiin vielä samaa rataa hieman eri versioina ja niin, että mä en ota etumatkaa. Kaikki versiot meni hienosti.

Näiden treenien jälkeen Kiki pääsikin hoitoon, kun ihmiset suuntasivat Italian aurinkoon. Kiki oli ottanut hoidossa olostaan kaiken irti kerjäämällä rapsutuksia ja hivuttautumalla nojatuolissa istuvan ihmisen syliin rapsujen perässä. :) Olihan se ehtinyt tehdä puutarhatöitäkin kaivamalla kuoppia pihalle.. Ja tietysti lenkittänyt hoitajia. Isabellaakin Kiki pääsi moikkaamaan. Yhdessä leikkivät ja vahtivat taloa haukkujen säestämänä.

Tänään Kiki näki Mila-collien ja tytöt pääsivät juoksemaan ja telmimään. Kuraisia koiria sai sitten kotona pestä. Lisäksi Mila on saanut kaverikseen nyt 12 viikkoa vanhan collien pennun, jonka Kiki tapasi toisen kerran. Pentu kiinnostaa Kikiä kovasti ja Kiki olisi valmis leikkimään, mutta toinen ei vielä ihan uskalla Kikin touhotukseen lähteä mukaan. Sanoinkin et Kiki vaikuttaa enemmän pennulta vauhdikkuudessaan, kun varsinainen pentu on niin rauhallinen. Meillä taitaa asua pieni duracell-pupu.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Häkkitreeniä

Piti videoida Kikin hieno häkkiin meno. :) Se on nyt oppinut, että häkkiin meno on kiva leikki (niin kuin oli tarkoituskin). Innostan sitä vähän ja päästän vasta sitten menemään häkkiin.


Eilen agitreeneissä tehtiin hyppytekniikkaa. Yksi tehtävä oli 5 estettä ympyrällä lyhyillä väleillä. Toinen oli pidempi rata, jossa oli esteitä eri etäisyyksillä ja eri korkeuksilla. Kiki myös hyppäsi ison maxeille tarkoitetun muurin yli huvikseen, kun muurin tolpan päällä oli sen lelu ja lihapullia, niin muurin yli piti ehdottomasti hyppää. Puhtaasti meni, vaikka olis saanut kyllä noin ison esteen jättää hyppäämättä..


maanantai 17. syyskuuta 2012

Pikku Kiki

Tulipa vaan mieleen, kun punnitessa koiruus painoi 10,8 kg. Keväällä Kikin barffi-annoksia piti vähän pienentää, kun meinas alkaa kylkiluut kadota. Nyt punnitsin sen, kun tulee koulutus- ja jumppasessioissa annettua ylimääräisiä nameja, mutta on se silti hoikkana pysynyt. No se on meidän sylikoira.

Ja sylikoira onkin viime aikoina saanut liikaa rapsutuksia ja hellyyttä. Pari viikkoa sitten se keksi maistella mun tyynyä, ja toisena päivänä vähän sohvaa. Ei ole tuollaisia konnuuksia ennen tehnyt. Eikä ollut muuten siitäkään kiinni, että olisi liian pitkiä päiviä yksin. Kerran se oli 2 h yksin ja tyyny oli saanut kyytiä. Tulipahan sitten testattua ihan vahingossa, että liittyykö tihutyöt ja ylenmääränen koiran paijaaminen toisiinsa. No kyllä liittyy! Tiedostettiin itsekin, että koira on saanut paljon paljon huomiota, ja no kas tänään olikin sitten sohvaa taas maisteltu! (eri kohdista) Täytyy siis taas katsoa peiliin ja alkaa muistuttelemaan itselleen, ettei liikaa hellyyttä, koska meidän hauvalla ego nousee ja tihutöiden määrä korreloi huomion määrää.. Ja Kikillähän on ollut tapana syödä yhtä ja samaa mattoa silloin tällöin, mutta nää uudet tihutyöt ovat ilmestyneet päiväohjelmaan syksyn myötä.

Ostin Crate games -dvd:n, jossa kerrotaan miten koiran saa rakastamaan häkkiä. Kevythäkissähän Kiki nukkuu ihan vapaaehtoisestikin, mutta (vieras)metallihäkki treeneissä on ollut sen inhokki. Nyt oon tehnyt ohjeen mukaisia treenejä, eli että koira saa itse valita meneekö häkkiin ja palkka on hyvä, kun menee. Tänään päästiin siihen, että kun Kikiä innostaa ja hetken estää sitä menemästä, niin se juoksee häkkiin. :) Kiki menee ens viikolla hoitoon ja siellä kun on vain lyhyitä yksinoloaikoja, niin parempi hauvalle viettää aika tutussa omassa häkissä. Ja muiden kodissa saattaa olla sitä tuhottavaakin vähän enemmän..

Kiki opettelee häkittämisen saloja


Varasin Kikille ajan osteopaatille. Ajattelin ensin kokeilla Helsingissä ja Nurmijärvellä toimivaa Maaria Kaiperlaa. Saatiin aika lokakuun loppupuolelle, jollei jotan peruutusaikaa satu tulemaan ennen sitä. Nyt kun ollaan tehty fyssarin neuvomia jumppaharjoitteita, niin tuntuis kyllä, että vastakkaisten raajojen nostossa toinen takajalka on paljon heikompi, eli että Kiki nojaa hirveästi vasenta takajalkaa nostettaessa. Johtuisko siitä vinoudesta, no se selviää ajan kanssa. 

perjantai 14. syyskuuta 2012

Ratatreeniä

Tänään päästiin juoksemaan 16 esteen rataa. Ei olla varmaan kertaakaan noin pitkää rataa tehty, joten lähdin katsomaan mitä tulee. :) Rataa kävellessä huomasin kohtia, joissa olisi tullut monta valssia vähän niin kuin peräkkäin. Ajattelin sitten, että ehdinkö / muistanko kaikki tehdä, joten tyylinä oli nyt vaan mennä ja katsoa mitä tapahtuu. Heikot kohdat näyttivät olevan takaakierrot. Ohjaus ei ollut kohdillaan, aiaiai.

Tässä rata 1/3. Tuloksena 10vp. Takaakierroissa siis meni pieleen. Sen sijaan välistä vedot meni oikein mallikkaasti.

Sitten rata 2/3. Se menikin sitten plörinäks, kun samat virheet toistui. Ohjaajan mukaan tyypillistä nuorelle koiralle radan meno ylipäänsä. Ekalla radalla mallikkaasti menneet välistä vedot ei toimineet, kun Kiki oli vissiin sitä mieltä, et hän tietää että seuraava on pussi ja sinne siis.





Rata 3/3 0vp. Otin tavoitteekseni tehdä valssit joka väliin. Mun vahvuus ohjaajan on kuulemma liikkuminen, joten mun pitää siis liikkua, eikä jäädä odottelemaan koiraa. Eli ohjauskuviot huolellisesti ja sitten vaan täysiä. Ennen tätä rataa palkkasin Kikin kerran lelulla takaa kierrosta, joten Kiki tiesi mikä on oikein. Tämä rata on taisteltu nollaradaksi ääntä käyttäen. En itse ollut enää niin huolellinen välistä vedossa (putkelta tullessa), ja muutamassa muussakin paikassa piti hihkua Kikille, mutta tulipahan puhdas rata. :D



Ja ai vitsit olipa kiva tehdä rataa ja olla ihan täpinöissä tekemisestä!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Viralliset kuvat

Käytiin tänään eläinlääkärissä peilaamassa silmät, jotka oli ok. Samoin polvien taivutuksessa kaikki ok. Kyynärät ja lonkat näyttivät olevan myös ok, mutta lonkista eläinlääkäri ei kuitenkaan halunnut sanoa edes mitään epävirallista lausuntoa, vaikka hyvin siistit olivatkin. Odotamme siis kennelliiton tuomiota. Mielenkiintoinen oli kuitenkin lantion alue. Se oli vähän vino tai miten sitä kuvailisi, ei ihan tasapainoinen. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että tuskin koskaan mitään aiheuttaa. Toinen kylki voi helpommin mennä jumiin, mutta nyt osaa sitten varautua sellaiseen ja treenata lihaskuntoa sillä tavalla, että kroppa pysyisi kunnossa. Seuraavalla fyssarikäynnillä täytyy tästä mainita, että jos saattaisiin jotain vinkkejä. Jatkossa jos jotain oireita tulee, niin tietääpähän sitten suoraan kuvauttaa koko selän. Kuvat saadaan cd:llä itselle.

Nyt Kiki on aivan väsynyt. Raukka ei saa iltaruokaakaan, vaan vasta aamulla seuraavan ruoan. Jospa tuo tuosta kohta piristyisi.

tiistai 11. syyskuuta 2012

jälleen perjantain aksaa

Tiedossa oli kontaktipeijaiset, mutta tehtiin siihen alkuun kyllä radan pätkääkin. Kolme estettä, siitä putkeen, siitä muuri, este ennakoinnilla ja puomille. Puomilla sitten palkkasin itse, niin saipahan emäntä juosta, että pysyi puomilla koiran vauhdissa. :) Ja muutenkin tuo ratapätkä oli sellaista viipotusta, koska siinä ei mitään erikoisia tekniikoita harjoiteltu, vaan mentiin vaan. Oli muuten emännän jalat jäykät seuraavana päivänä. Ehkä olin itse vähän huonosti lämmitellyt, sen myönnän. Ja tosiaan puomin palkkausta vaihdeltiin ja kokeiltiin ekaa kertaa niin, että mä juoksen puomin ohi ja Kikin pitäis jäädä kontaktille. Lisää treeniä tähän. Aata otettiin se 3 toistoa, mikä on maksimi nuorelle koiralle. Vika kerta niin, että hypyltä aalle. Ensin Kiki meni hypyltä puomille, koska niin oltiin tehty aiemmin ;). Se kyllä näyttää, että tietää paremmin mihin ollaan menossa, jos jo mentyä reittiä emäntä yrittää muuttaa. Itse kun otin linjan aalle tarkemmin, niin päästiin oikealle esteelle. Kikin kropan hallinta on parantunut, nyt se pystyy suorittamaan aan hypyn jälkeen oikein hienosti.

Tänään oltiin pitkällä metsälenkillä ja hyödynnettiin fyssarin ohjeiden mukaan kantoja ja kiviä koiran jumpassa. Oli muuten hyvä juttu antaa namia metsässä, kun yleensä tuolla Kiki on irti ja saa mennä aivan vapaasti. Nameja saatuaan se pysytteli ehkä vähän lähempänä, eikä mennyt koko ajan pitkin puskia. Kiki saattaa hetkellisesti lähteä hajun perässä, mutta jos itse jättäytyy taakse tulee koira kyllä pian tarkistamaan.

Lampaiden paimennuksesta video tulossa. Perrot olivat kyllä ihan päteviä lammaspaimenia. Ihmiset olivat varmasti paljon enemmän sekaisin paimentamisesta. Koirat oppii aina nopeammin.

torstai 6. syyskuuta 2012

Kiki fysioterapiassa

Fyssari oli ensin katsonut Kikin liikkeitä ulkona ja todennut jo siinä, että takapään lihaksisto saisi olla vahvempi. Sisätiloissa fyssari ensin antoi Kikin tutustua itseensä ja lahjoi Kikin omilla eväillä eli lihapullilla. Pian Kiki antoikin fyssarin hieroa. Loppupäätelmänä se, että nuoren koiran takapäätä tulee vahvistaa, ja muuten koira on hyvässä kunnossa. Lannerangassa oli ollut pientä kireyttä, mutta siihen auttaa tämä hierontakerta. 6 viikon päästä uudestaan tarkistukseen. Saatiin kotijumppaohjeet ja ne ovatkin suurelta osalta tuttuja. Vastakkaisten jalkojen nostelua, "punnerrusta", etu- tai takajalat pallin päälle ja siitä maassa olevia jalkoja ilmaan yksitellen jne. Nyt täytyy sitten ottaa pävittäisiin rutiineihin jumpat 2 viikoksi.

Tässä Kiki ja sisarukset Roki ja Namu.


maanantai 3. syyskuuta 2012

Agitreenit 2 x

Toissa perjantaina treeneissä oli ohjelmassa ennakointia. En ymmärrä miksi se on välillä olevinaan niin hankalaa?! Vaikka kuinka yrittää laittaa jalkaa poikittain ja kääntää rintamasuunnan sivuttain esteeseen nähden, niin jotenkin se kroppa ei vaan tottele ilmeisesti. Kiki kyllä silti ymmärs et mihin pitää mennä. :)

Tässä yksi pätkä. Viimeiseltä hypyltä ei enää jatketakaan samaan suuntaan, kuin aiemmin, vaan putkeen ja puomille. Tehtiin lopussa näin, että koirat sai mennä. Alkuun oltiin tehty 4 esteellä ennakointia.


Viime perjantaina en itse päässyt treeneihin, vaan toinen puolisko meni Kikin kanssa. Olin sanonut meidän ohjaajalle, että tekevät sitten jotain helppoa, sillä vaikka koira osaa toinen omistaja ei.. Olivat kuulemma tehneet lopuksi 6 esteen sarjaa, jossa oli hyppyjen lisäksi putkeen menoa ja kaksi valssiakin piti tehdä. Hienosti olivat menneet. Aika hyvin ekakertalaiselta. :D Oli kyllä treenien jälkeen innostusta ilmassa!

Lisäksi ollaan nyt jumppailtu Kikin kanssa kotona. Perussettiin kuuluu kaikkien tassujen laittaminen nurinpäin olevan vadin päälle ja siinä tasapainoilu. Etu- tai takajalkojen laittaminen vadin päälle, niin että maassa olevat jalat kiertää kroppaa vadin ympärille. Sitten vastakkaisten jalkojen nostelu ilmaan Kikin seistessä. Sitten Kikin seistessä sivusta työntää kädellä hieman koiran kroppaa, niin että koira joutuu jännittämään lihaksiaan painaessaan käden painetta vastaan. Tietysti vielä venytykset namin kanssa niin, että nenä koskettaa takajalkaa. Tässä osa jumpasta.

hyppytekniikkaa ja motivaatioklinikka

Taas on emännällä ollut kiirettä, kun ei ole mitään ehtinyt kirjoitella. Treeneissä ollaan käytykin sitten senkin edestä.

Olin vähän aikaa sitten kuuntelemassa Vappu Alatalon pitämää motivaatioklinikkaa. Ideana oli se, että jos on esimerkiksi koira, joka treenatessa karkailee, niin keksitään tarpeeksi motivoivat leikit, jotta koiran into pysyy yllä. Mielenkiintoista oli nähdä erilaisia koirakoita erilaisine `ongelmineen`. Mä sain hyviä vinkkejä ja oppia siitä, miten Kikiäkin kannattais treeneissä lelulla palkata. Käytin sitten heti seuraavalla tilaisuuttani hyväksi, kun oli Vapun hyppytekniikkatreenit ja pyysin, että jos Vappu vähän katsoisi meidän leikkimistä. Aloitettiin siitä, että lelu meni narun päähän. Kikille on viime aikoina tullut sellainen tapa, että saadessaan agitreeneissä lelun palkaksi se tekee muutamat kunniakierrokset lelun kanssa ja tulee sitten vasta jatkamaan leikkiä mun kanssa. Nyt täytyy siis keskittyä siihen, että mun kanssa on kiva leikkiä ja kannattaa pysyä mun lähellä. Tähän auttaa lelun laittaminen naruun, jotta jos Kiki lähtee kauemmas, saan sen hilattua narusta takaisin. Ja myös se auttaa, että pyydän Kikiä irroittamaan lelusta muutamia kertoja ja sitten leikki jatkuu. Heti kyllä toimi käytännössä nämä metodit. Kiki hakeutui mun lähelle ja oli innoissaan, kun emäntä oikein keskittyi leikkimään vastavuoroista leikkiä. Mutta ei oo kyllä leikkiminen näin alkuun helppoa. ;) Sain sellaista palautetta Vapulta, kun hän halusi että oikeasti ymmärrän, mikä on tarkoitus. Kuulemma hän antaa aina tiukempaa palautetta, kun näkee että ihminen oikeasti haluaa oppia. Ja mä kyllä haluan.

Hyppytekniikassa tehtiin esim. 4 esteen sarjaa väleillä 5-6-7-8 (ihmisen) jalkaa, jolloin Kikin tehtävä oli venyä. Hienosti venyi. Toisen sarjan välejä en enää muista, mutta siinä viimeistä estettä siirrettiin, jotta koira joutuu koko ajan miettimään askelien määrää.

Mentiin sitten myös Ulla Kaukosen pitämälle hyppytekniikan tunnille sijaistamaan kaveria. Ensimmäisellä sarjalla Kiki hyppäsi koko ajan vinoon. Ulla ehdottikin fysioterapeutilla käymistä ja se onkin ollut tarkoituksena toteuttaa. Loput sarjat Kiki meni ihan normaalisti. 3 sarja oli 3 bumperin muodostama puoliympyrä, jossa tarkoituksena harjoitella koiran taipumista. 4 jalan väleillä. Oikealle kaartaminen oli Kikille hieman hankalampaa, kun meni vain ravilla. Vasemmalle se lähti kerran laukallakin. Näistä treeneistä tulee kyllä niin mieleen heppojen estesarjat, ja varmaan sieltä niitä on lähdetty soveltamaankin. Mutta tekee kyllä koirallekin hyvää miettiä ja katsoa askeleitaan. Nyt on sitten ensi viikolle fysioterapeutti varattu. Ullan suosittelema fyssari sattui tulemaan meidän jälkeen treenaamaan ja sain sitten heti tietää missä hän pitää vastaanottoaan.